Onko tämä Maitobaarin vauvan unikoulu ihan ok?

Vauvan oma koulu

Aika-ajoin minulta kysytään, että kuinkas se uni- ja huutokoulu menikään, kun meillä on nyt ongelmia öin ja päivin tai vain öisin huutavan lapsen kanssa. Se meni näin:

Ensimmäinen askel: Parannus. Olen hyvä äiti ja minulla on hyvä lapsi. Karjuva pikkuinen tuon helposti kurjan riittämättömyyden tunteen tai jopa ajatuksen, että onpas tuo lapsi hankala.

Toinen askel: Varmistetaan, että vauva on terve eikä huuda kipua tai kutinaa: tarkistutetaan vauvan korvat ja jos iho on kuiva tai rikki, pidetään huolta rasvaamisesta. Huomasin kerran kauhukseni, että pikku N-vauvan huudon syynä olikin spontaanisti puhjennut korva, lakanoissa ja korvakäytävässä oli verta. Tehostettu rasvaaminen auttoi N:n (VAUVAN NIMI) yöheräilemisissä.

Kolmas askel: Vakiinnutetaan vauvalle sopiva syömisrytmi, ei tisua jatkuvana keinona saada lapsi hiljaiseksi. Ruokitaan iltaa kohti tihentyvästi. Pidetään rytmistä kiinni. Näin varmistuu, että lapsi ei huuda nälkäänsä.

Neljäs askel: Opetetaan vauvalle, että huutaminen ei ole normaalitila. N:n kohdalla se kävi päivällä näin: Pidin tyttöä sitterissä huutamassa tunnin, pari. Hengailin itse lähistöllä, kävin välillä ottamassa katsekontaktin jutellen ja hymyillen ystävällisesti. Kun N välillä hiljeni, otin hänet syliin pieneksi hetkeksi ja annoin paljon positiivista palautetta. Positiivinen palaute on tärkeää, ettei lapsi koe koulutusta hylkäämiseksi.

Viides askel: Opetetaan vauvalle, että kun illalla mennään sänkyyn nukkumaan, niin huonepalvelu on päättynyt ennen seuraavaa syöttöä. Vauva vaatii ensin huudollaan äitiä takaisin, mutta kun palvelua ei tule, vauva oppii, että yöllä tosiaan nukutaan. Jos Jeesus niin johtaa, vauvaa voi välillä käydä hyssyttelemässä.

Virkeää vauvaa ei kannata panna sänkyyn. Jos nukkumaanmenoaika on venynyt myöhäiseksi, siirretään sitä noin tunti per ilta aikaisemmaksi.

Joku voi kysyä, että eikö se ole kauheaa noin huudattaa vauvaa. Kokemukseni mukaan ei. Lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, kun huomaa vanhempien asettavan rajat. Toisaalta koulun vaihtoehtona on se, että huutava pätkä kiristää koko perheen hermoja ja ilmapiiriä, johon vauva kyllä itsekin reagoi.

Otin tavaksi kylvettää N:n ennen nukkumaanmenoa. Se väsyttää vauvaa mukavasti, tarjoaa yhteisen iloisen hetken ja vauva alkaa ehdollistua: hyvä kylpy, sitten mennään nukkumaan. Kylvyn jälkeen peittelin tytön hellin sanoin ja hymyillen sänkyynsä. Siitä alkoi heti kova huuto, joka jatkui tunteja. Tässä tulee esille, miksi parannuksenteko on koko prosessin ensimmäinen askel. Ilman sitä nikottelevan vauvan itkun kuunteleminen tunti toisensa jälkeen käy ylivoimaiseksi.

Kuudes askel: Don´t give up! Joku kertoi luopuneensa kolmen viikon kohdalla, joku oli yrittänyt parina iltana ja sanoi sitten, ettei se tällä lapsella onnistu. Meillä kovin koulutusvaihe kesti noin kolme viikkoa ja sen jälkeen kului vielä kaksi viikkoa ennen, kuin N oli oppinut pois huutamistavasta. Kouluvaihetta helpotti se, että saatoimme panna vauvan sängyn kodinhoitohuoneeseen ja vetää yöllä makuuhuoneiden ovet kiinni. Korvatulppiakin voi käyttää.

Viiden viikon tiukan koulutuksen jälkeen N-tyttömme oli oppinut uudet uni- ja elämäntavat. Sama sitkeys, joka toi elämän alkuviikkoina esiin väsymättä huutavan pätkän, tulee nyt esiin ihailtavina ominaisuuksina opetella pian kävelemään, opetella puhumaan tai ylläpitää läheistä suhdetta tärkeiden ihmisten kanssa. Kiitos Herralle ihanasta N:stä, kiitos uni- ja huutokouluviikoista ja kiitos X:lle (LIIKKEEN JOHTOHAHMO) joka antoi lähtösysäyksen prosessille.

http://www.maanantaipiiri.info/keskustelu/index.php/topic,322.0.html