Tuntuu että matto on vedetty altani. En enää kelpaa tällaisena!

Pahoittelen kirjoitusvirheistä. Kun tekee kahta asiaa samanaikaisesti niin eihän se onnistu.

Ei ole vielä liian myöhäistä puhjeta kukkaan. 30v on vielä nuori. Monet tajuavat elävänsä vain puolielämää vasta 40-50v. Ei sinun tarvitse hankkia tatskoja tai läväreitä, mutta yritä tutustua itseesi ja etsiä kuka oikeasti olet.

Ei kannata ottaa liian vakavasti edellisten sukupolvien neuvoja. Maailma ja ihmiset muuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Pahoittelen kirjoitusvirheistä. Kun tekee kahta asiaa samanaikaisesti niin eihän se onnistu.

Lopeta nyt ekana turhat pahoittelemiset ja itsesi vähättely.

Muutu mannekiiniksi. Ei siinä muu auta.

Ota Peratsin.

Jos itse tunnet olosi hyväksi "siveyden sipulina ja vanhanaikaisena", ole vain sellainen tästedeskin.

Eikö nimittäin se, jos pyrkisit nyt olemaan räväkämpi huomatessasi että sitä arvostetaan, olisi oikeasti vain sitä, että haluat miellyttää muita eli haluat olla sellainen, jota muut pitävät kiehtovana ja hienona?

Olen itse kiltti, hienotunteinen ja varmaan monen mielestä vähän vanhanaikainen. Tavoitteeni ei ole tulla räväkämmäksi. Sen sijaan pyrin toimimaan sen mukaan, mikä on hyvää ja oikein ilman, että olisin kynnysmatto. Omat rajat jaksamisessa täytyy oppia tuntemaan ja niiden mukaan elää.

Yleensä aikuistutaan ja itsenäistytään murrosiässä, aikuisuuden kynnyksellä. Mutta parempi myöhään, kun ei ollenkaan. Pidä se, mikä oli kasvatuksessasi hyvää ja jätä loput.

Joo, sama. Koko kouluaika, opiskelut, lapsuus ja nuoruus toitotettiin että pitää olla kohtelias näkymätön kynnysmatto ja palvella muita. Ekassa työpaikassa tuli kunnolla takkiin, kun kaikki alkoivat pitää minua sylkykuppina jota sai kohdella ihan miten vain. Mitta tuli täyteen kun kuulin että sopimustani ei jatkettu koska olin liian joo-joo tyyppi, ja siitä lähtien aloin sanomaan vastaan (ei, en pääse ylitöihin; ei, joku muu teki tuon virheen eli kysy joltain muulta; ei, minulla ei ole aikaa uusille projekteille jne.). Potkut tuli ja meni ja aloitin uudessa työssä, mutta pidin uuden asenteeni samana.

Huimasi ihan miten paljon sanoin yhtäkkiä ihmisille vastaan, ja samalla jotenkin onnistuin kehittämään itselleni ihmisarvon. Ihmiset ei enää kohdelleet minua kuin tiskirättiä, ottivat minut vakavammin, ja töissä luisti ihan eri lailla. Sanon suoraan jos ylityöt nyrppivät, aikataulu ei onnistu, jos projekti kuuluu jollekin muulle, toimitetut materiaalit on p-skaa eli niitä ei saa leivottua suklaakakuksi yms. En olisi ekassa työpaikassa ikinä uskaltanut sanoa vastaan näin paljoa, ja että ihmiset enää voisivat pitää minusta jos haraan vastahankaan. Kokemus kyynisti minua aika paljon.

Minä olen lestadiolaisperheestä ja ymmärrän niin hyvin tunteesi. Tuntuu, että koko elämä on rakennettu muiden miellyttämisen varaan ja niin sanotusti "oikealla tavalla" elämiseen. Kun on tiukat ja vanhoilliset vanhemmat, ei lapsi/nuori pääse kasvamaan omaksi itsekseen. Joku on laatinut säännöt ja niitä noudatat tai itket ja noudatat. "Se kenen leipää syöt niin sen lauluja laulelet".

On raskasta huomata olevansa se outo ja erilainen, vaikka olet koko ikäsi vain yrittänyt olla se oikeanlainen. Meillä on ollut myös uskontoon liittyviä sääntöjä ja pelotteluja...

Omille lapsille (en ole enää uskossa) olen yrittänyt opettaa käytöstapoja mutta rennommin. Ja vaikka en vieläkään kuuntele poppia/rokkia niin lapset saavat kuunnella ja yritän jopa tsempata löytämään oman musiikkimaun. Ja voin sanoa ettö helppoa se ei ole mutta yritän.

Ole oma itsesi ja laita matto takaisin allesi.

Juuri sinun kaltaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän. Heitä elämästäsi pihalle kaikki muut ihmiset ja kerää kunnollisia ihmisiä ympärillesi. Antaa rozkajoukkojen olla keskenään.

Niinhän se on. Itsekin olen miettinyt, että useimmat ihmiset arvostavat röyhkeyttä enemmän kuin asiallisuutta ja kiltteyttä. 

Nykypäivänä ei saa miellyttää muita kuin itseään. Jos työpaikalla miellytät, olet heti perseennuolija ja epäilyttävä. 

No eihän ne tatuoinnit ja lävistykset kenestäkään parempaa ihmistä tee, jossei huononpaakaan.

On eri asia olla miellyttävä, tai yrittää miellyttää toisia. Jälkimmäinen katsotaan teeskentelyksi ja siitä ei pidä kukaan.

Yksi vaikeimpia asioita maailmassa on olla oma itsensä. Toiset löytävät oman itsensä vasta myöhemmin, varsinkin jos ovat kasvaneet dominoivien ihmisten ympäröiminä.

Itsekin olen liian kiltti, enkä osaa puskea röyhkeästi eteenpäin työelämässä. Ei se tästä ole paljoakaan muuttunut vuosien varrella, eikä tule muuttumaan.

Yksi asia, mikä todella häiritsee on se, että töissä muka painotetaan ryhmän ja ryhmätyön merkitystä. Silti se ei mene niin, että autettaisiin ns. taustalla toisiamme, vaan moni tekee omista asioistaan numeron. Ikäänkuin varmistavat, että katsokaa mitä MINÄ nyt tässä keksin ja mitä MINÄ nyt teen tämän ryhmän hyväksi. Eli lopulta mennään vain oma etu edellä ja varmistetaan vain oma näkyvyys ja oma tärkeys. Ja juuri nämä tärkeilijät sitten nostetaan jalustalle ja he etenevät parhaiten.

Niin tuttua. Minut myös kasvatettiin olemaan aina kohtelias, päästämään muut ensin, olemaan huutamatta muiden päälle. Sitten menin työpaikkaan, jossa sain kuulla kautta, että olen liian ystävällinen enkä tuo mielipidettäni tarpeeksi voimakkaasti esiin. Pomoni sanoi jopa suoraan epäilevänsä, että olen yksinkertainen, koska en kyseenalaista kokouksissa muiden mielipiteitä. No, minähän aloin tekemään näin ja vetämään työelämässä koviksen roolia sillä seurauksella, että tämä jatkuva esittäminen poltti minut loppuun viidessä vuodessa. Kehuja kyllä sain tästä uudesta ”jämäkkyyydestäni”, mutta hinta oli kova.

Kiltteys ja kohteliaisuus ovat hyviä ominaisuuksia, niistä ei pidä luopua. Mutta toisia ei tartte miellyttää ja puolensa saa pitää.