Pääseekö kouluikäiset lapset enää musiikkiopistoon?
Onko musiikkiopistoon mahdollista päästä enää "vanhempana"? Lapsi 8v ei ole uskaltanut mennä pienempänä musiikkiopiston pääsykokeisiin, mutta tänä keväänä rohkaisi mielensä ja haki, mutta ei päässyt. Nyt käy yksityistunneilla ja haaveilee hakevansa ensi keväänä uudelleen. Ottaako ne enää noin vanhoja? Kaikki tuntemani musiikkiopistolaiset ovat aloittaneet reilusti alle kouluikäisinä.
Kommentit (7)
Oma tyttäreni haki (ja pääsi) tokaluokkalaisena musiikkiopistoon poikkihuiluun. Kyllä ne ottaa sinne kouluikäisiä, etenkin kun eihän tyttäresi vasta ensi syksynä aloittaisi sitä instrumenttia vaan soittaa jo nyt. Kannattaa ehdottomasti hakea uudestaan.
Aivan, mutta tämä on ensi keväänä jo 9 eli pitänee vissiin olla aika lahjakas, että enää pääsis uutena.
Kolmonen, onko teidän lapsi erityisen lahjakas?
Niinkuin tuossa nro 2 jo sanoi, monissa soittimissa paras aloitusikä on vasta tuossa 9-10 -vuotiaana, tai sitäkin vanhempana. Varsinkin monissa puhaltimissa täytyy olla käsissä ja/tai sormissa tarpeeksi pituutta, että pystyy niitä kunnolla soittamaan.
Riippuu soittimimesta ja taustasta. Mihin tahansa soittimeen voi hyvin päästä vielä esim. 12-13-vuotiaana (ja vanhempanakin), jos on edennyt muun opetuksen turvin tarpeeksi pitkälle. Parhaiten lapsesi voi parantaa mahdollisuuksiaan ensi kevään pääsykokeissa sillä, että opiskelee tänä vuonna omaa soitintaan mahdollisimman ahkerasti. Useimmissa musiikkiopistoissa halutaan vanhemmilta pyrkijöiltä pääsykokeissa soittonäyte, jolla on hyvin suuri painoarvo. Lisäksi kannattaa harjoitella erilaisten sävelkuvioden toistoja (laulamista) ja rytmin taputtamista mallin mukaan, sillä näitä yleensä kysytään pääsykokeissa.
Miettisin kuitenkin myös sitä, olisivatko yksityistunnit (pätevän opettajan johdolla) kumminkin jopa parempi vaihtoehto. Yksityisopettajan johdolla on mahdollisuus valita paljon paremmin se, kuinka paljon haluaa musiikkiharrastukseen panostaa ja mitä muuta haluaa ehtiä harrastaa. Musiikkiopistossa tulee yleensä aika nopeasti se tilanne, että viikoittaisen soittotunnin (tai kahden lisäksi) on joka viikko pakollinen teoriatunti ja orkesteri. Eipä siinä jää juurikaan aikaa muille harrastuksille ainakaan silloin, jos musiikkiopisto ei ole nurkan takana, vaan matkatkin vievät aikaa.
Tämä sanon ihan monta vuotta musiikkiopistoa käyneiden lasten äitinä.
Riippuu paljon myös musiikkiopistosta ja sen tasosta. Joihinkin on esim. täällä pääkaupunkiseudulla vaikea päästä vanhempana, kun on muutenkin niin kova tunku. Esim mun siskolla on kaksi lasta, jotka pyrki muutama vuosi sitten musiikkiopistoon. Ovat oikeasti molemmat musikaalisesti keskimääräistä lahjakkaampia (olen itse musaope ala-asteella, ja olen joskus jotain soitellut siskon muksujen kanssa), mutta vain poika (silloin just 7 täyttäny) pääsi, 9-v. isosisko ei. Mikä soitin lapsellasi on? Kannattaa yleensä pyrkiä sellaiseen, johon ei ole paljon hakijoita (esim. nokkahuilu) ja valita vaikka se oma lempisoitin sitten myöhemmin sivuaineeksi.
Loppuun vielä, että suhtaudun hiukan kriittisesti siihen, että lasten tulisi aloittaa soittaminen kovin aikaisin. Musiikin tulisi tuottaa iloa ja olla kivaa, ei alle kouluikäisen vielä tarvitsisi mielestäni keskittyä taitojen tavoitteelliseen hiomiseen, mitä soittotunnit musaopistossa usein alusta asti on. Oman mukelon ainakin laitan soittotunneille vasta koulun alettua, jos haluaa. Siihen asti käydään muskareissa ja muissa musakerhoissa ja musisoidaan yhdessä kotona. Jos tää neiti ei sitten enää vanhempana opistoon pääse, niin otetaan sitten yksityisope. :)
Minkä ikäisenä voi aloittaa?
* Sopiva aloitusikä vaihtelee soittimesta riippuen. Soittamisen voi joskus aloittaa jopa 4-vuotiaana, useimmissa soittimissa myöhemmin. Monissa tapauksissa hyvä aloitusikä voi olla 6–8 vuotta.
* Muutaman vuoden odotus voi myös tuoda lisää valmiuksia oppimiseen, aina aikaisesta aloittamisesta ei välttämättä ole etua: 8-vuotias saattaa omaksua parissa kuukaudessa samat asiat, joiden oppimiseen 6-vuotiaana aloittaneelta on mennyt pari vuotta.
Keskimääräisiä suosituksia:
(Suositukset perustuvat lapsen kehityskausiin, instrumenttien vaatimuksiin ja täysipainoiseen osallistumiseen musiikkiopistomme opetusohjelmaan.)
* Puhaltimet:
* huilu alkaen 5-vuotiaasta
* muut puhaltimet 5–7-vuotiaana puhallinvalmennusryhmässä
(aloitussoittimena nokkahuilu)
* tai suoraan valitusta instrumentista 8–9-vuotiaana: klarinetti, oboe, fagotti, saksofoni, trumpetti; pasuuna usein n. 10–15-v.->
* Piano ja jousisoittimet (viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso):
aikaisintaan 4-vuotiaana; hyvä aloitusikä on usein 6–8 v.
* Kitara 5–10-vuotiaana
* Kantele alkaen 5-vuotiaasta
* Harmonikka 6–10-vuotiaana
http://www.khmusiikki.fi/?mid=32