Matti Röngän sotahirvet
Jännää miten juuri oli puhetta noista sotarhirvistä tyhmänä kerroin faktaa niistä tutulle sen perusteella kyseenalaistamatta yhtään ajatusta kun yletä tulee vain tarkkaa faktaa tietoa, jos se olisi ollut jossain muussa mediassa olisin saattanut kyseenalaistaakin asian.
Muistin kaiken lisäksi vielä asian jotenkin väärin päin, niin että suomalaiset olisivat kesyttäneet hirviä ja ratsastaneet niillä konekiväärit sarvissa.
Tosin aloin kyllä kesken jutustelun epäillä itsekin voiko tällainen uutinen olla totta, enkä tietenkään mitään korjausta ole asian tiimoilta sattunut näkemään eli senkin suhteen yle ainakin minun kohdallani epäonnistui.
Kyllä ihminen on lopulta aika tyhmä, vaikka itse olen taipuvainen kyseenalaistamaan vähän kaikkea niin tuollainen sitten menee suodattimista läpi kuin tyhjää vain.
Arvi Lind sentään osasi sitoa kengännauhansa