Lue keskustelun säännöt.
Enkö selviä erosta
Kummajainen
29.08.2020 |
Hei, Minä olen 50 + ja mies jätti vuosi sitten,yhdessä 25 vuotta. Eka kerran kun petti ja kertoi että oli tavannut elämänsä naisen kuitenkin lähes saman tien aneli takaisin ja kertoi tehneensä elämänsä virheen kun meinasi lähteä minun luota. Olin kauhean järkyttynyt kaikesta enkä halunnut missään tapauksessa erota.niin jatkettiin elämää kunnes yhtäkkiä vuosi sitten mies vaan tuli hirveän aggressiiviseksi , haastoi riitaa suunnilleen siitä jos kysyin juotko kahvia , alkoi tulla aggressiiviseksi ihan kaikkien kanssa, karjui lähes jokaiselle vastaantulijalle ja sitten vaan otti kimpsut ja kampsut ja häipyi, arvasin heti että mies on taas sen naisen kanssa, niinkun olikin. Eikä todellakaan vaihtanut nuorempaan, paljon vanhempaan, tosin mieskin on minua paljon vanhempi.Nyt on vuos8 mennyt ja olen alkanut masentua ja ahdistua entisestään. Mies ei halua olla missään tekemisissä ja se murtaa sydämeni,hirveät itsesyytökset minulla, tajuan toki että hän löysi paremman kerran halusi näin lähteä. Tuntuu vaan niin pahalle että kaikki loppui kuin seinään. Kuin puolet minusta olisi repäisty väkivalloin pois. Olen todella yksinäinen. Käyn töissä jossa en edes paljon muita näe. Käyn kävelyllä, kaupassa.minulla on yksi naisystävä mutta hänellä on aina niin kiire perheensä kanssa ettei häntä kiinnosta tai kerkeä koskaan tavata.Asun pienellä paikalla, täällä ei ole oikein mitään harrastustoimintaa. Olen laihtunut 8 kg.tuntuu että elämä oli tässä. Minulla on vanha isä, hänelle olen puhunut liian paljon tästä ahdistuksesta, hän on kovin ihmeissään miksi mieheni lähti mitään sanomatta, selittämättä. Isä sanoo että ”hänkin luuli että aina ollaan yhdessä ja onpa typerää enää vanhana miehenä alkaa kaveria vaihtamaan, mitä yhteistä voi enää olla ja eihän tuo mies ole enää kuin Vihtori uudessa suvussa kerran uudella naisella on lapsia, lastenlapsia jne jota mieheni vasta alkaa eläkeläisukkona tutustelemaan” - tämä siis vanhan isäni mielipide asiaan.Minua häiritsee että ihmisillä tuntuu kaikilla muilla olevan kevyt suhtautuminen eroon. Että kaikki vaan hommaa heti uuden. Minulla on elämän suurin tragedia käynnissä, kukaan ei voi korvata miestäni.
Tunnen olevani täysi kummajainen kun suren mieheni menetystä,, että mies ei halua olla minun kanssa edes soittoväleissä, että hänelle oli näin helppo vaan minut jättää ja mennä uuteen suhteeseen. Olen omituinen kun en ole toipunut asiasta viikoissa vaan tuntuu että pahempaan menee kohdallani, elämä tuntuu kauhean tyhjälle, hiljaiselle, turhauttavalta, monet käytännön jutut ja tekemiset poistuivat miehen mukana kokonaan elämästäni, sellaiset yhteiset tekemiset jotka oli miehellekin aina kauhean tärkeitä niin uskon etteivät enää tuon uuden naisen kanssa tee niitä.
Ja eikö yleensä isoäidille kuten tämä uusi nainen on, ole kauhean tärkeää ne lapsenlapset.? Ihmettelen että mieheni haluaa nyt mennä tuollaiseenkin kuvioon mukaan kun hän ei nyt ollut edes niin lapsirakas että omaakaan olisi hommannut aikanaan, eikä ole kiinnostunut mistään lapsenhoidosta, vaan matkustelusta ja tekniikan harrastamisesta ja semmoista josta en usko että se uusi on ollenkaan kiinnostunut..että tuntuu kuin mies olisi vaihtanut vapaan menevän elämän nyt siihen että kotona hoitelee tämän uuden naisen lastenlapsia....tätäkö rakkaus teettää?Olen ensi kertaa elämässä tässä tilanteessa, elämän pituinen suhde loppui, en saanut selitystä miksi, pitäisi kait sanoa että mies oli ghostaaja. Tämä on trauma minulle. En koskaan pettänyt miestäni en edes ajatuksissa. Olen rukoillut paljon, kysynyt miksi näin piti käydä, en ole vastausta saanut.
Minua pelottaa selviääkö koskaan, olen paljon itkenyt vanhalle isälleni asiaa ja pelkään jo sitäkin miten hän selviää ja hänenkin sydämensä on murtunut asiasta.
Tunnen olevani todella kummajainen.
Kommentit (23)
Olet kokenut trauman. Suosittelen hakemaan ulkopuolista keskusteluapua, esim. terveyskeskuksen kautta mielenterveyshoitajan luo tai yksityisen terapeutin/psykologin kautta. Selviät kyllä, vaikka nyt on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on trauma ja oikeus surra. Yritä kuitenkin jättää ex-miehesi taaksesi, älä turhaan pohdi miten hän nykyään elää, mistä tykkää mistä ei. Et saavuta sillä yhtään mitään. Teidän yhteinen elämänne on ohi ja nyt on sinunkin aika lähteä rakentamaan uutta omaa elämää.
Yritä kuitenkin löytää niitä harrastuksia. Vaikka lähimmästä isommasta kaupungista viikonloppuisin. Liity vaikka marttoihin (joo minullakin asenne ettei martat ole se oma juttu, mutta sieltä voit hyvinkin löytää ystäviä) tai muuhun vastaavaan porukkaan. Netin ja somen kautta löytyy eri porukoita joilla yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kansalaisopistojen kurssit. Kokeile uusia juttuja, lähde reissuun, jossa muita vieraita samassa porukassa. Älä jää kotiin yksin enää suremaan. Yksinäisiä, ystäviä kaipaavia ihmisiä, on paljon. Voit toki kokeilla netissä deittailuakin, voit löytää miesystävän. Alkuun vain ystävän! Sitten ehkä jotain muuta, mutta tärkeintä on se, että löydät omaan elämään sisältöä ilman, että onni riippuu parisuhteesta.
Toivon sinulle voimia ja sisua jatkaa sitä omaa elämää. Jätä jo vanha elämä taaksesi.
Ei ole omituista surra todella raskaasti eroa.
Kirjoitit että sinusta tuntuu, että olosi menee vain huonompaan suuntaan. Sen takia kyllä sanoisin, että kannattaa käydä juttelemassa vaikka neuvontapsykologilla, jos kerran vanhan isäsi lisäksi ei muita läheisiä juuri ole, joiden kanssa voisit keskustella asiasta. Tarvitset varmaan uutta näkökulmaa tilanteeseen. Kun yksin miettii asioita, helposti ajatukset kulkevat sitä samaa reittiä.
Kerroit rukoilevasi. Jumalalla on niin paljon muutakin antaa ihmiselle jo tässä elämässä, tuonpuoleisesta puhumattakaan, kuin parisuhde. Parisuhde on iso asia, varsinkin kun siinä eli 25 vuotta, mutta silti. Elämälläsi on tarkoitus, joka ei palaudu parisuhteeseen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Läheisriippuvuus!
Oletko koskaan pärjännyt omillasi, olisi aika opetella.
Minusta tuossa ei ole kyse ap:lla läheisriippuvuudesta vaan aito suru rakastetun menettämisestä. Vielä on ihmisiä jotka haluavat sitoutua toiseen ihmiseen elämänajaksi, ei kaikki halua vaihdella puolisoa mennen tullen. Noin pitkän suhteen jälkeen on varmasti vaikeaa erota tai jos toinen kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroon kuuluu ihan kaikenlaiset tunteet. Sinulla on oikeus surra sitä mitä olet menettänyt. Pitkästä liitosta eroaminen ei käy hetkessä, aivan varmaasti tunteita tulee ja menee ja välillä asiaa pohtii ja suree enemmän.
Suosittelisin sinulle Marianne Stolbown kirjaa Erosta eteenpäin. Lisäksi jos omalla paikkakunnallasi on seurakunnan tms tahon järjestämiä eroryhmiä, nii vertaistuesta olisi varmasti apua.
Sinua varmasti mietityttää tuo että mies hyppää isoisän rooliin kun ei ole itse lapsia halunnut. Se on elämässä ikävä puoli että noin voi tehdä, ja tavallaan mitätöidä yhdessä tehdyt päätökset ja halutakin jotain muuta.
Nyt kannattaisi huomio kiinnittää siihen mitä sinä toivot elämältäsi? Mistä vielä haaveilet? Mikä tuottaa iloa, ja miten niitä hyviä hetkiä voi omaan elämään lisätä. Älä mieti ex-puolison menemisiä tai tekemisiä. Se pitää turhaan kiinni emotionaalisesti siinä suhteessa, jota ei enää ole. Aloita vaikka joku uusi harrastus, ota yhteyttä vanhoihin kavereihin, kirjoita päiväkirjaa johon voi ajatuksia ja tunteita purkaa.
Minulle on ollut paljon apua erilaisista self-help kirjoista, joten siksi tuota Stolbown kirjaa suosittelen. Erosta tosiaan pääsee eteenpäin, mutta välillä vanhat jutut saattavat palata kummittelemaan vuosienkin jälkeen. Haava paranee mutta pieni arpi jää.
Ap tässä - no olen ihan omillani pärjännyt aina, olin noin vähän yli 25 v kun tapasin mieheni ja elänyt yksin ja matkustellut maailmalla, hankkinut ammatin tehnyt töitä eri paikoissa. Minkäs sille voi jos tapasin silloin ihmisen johon halusin sitoutua kuolemaan asti. Onko se paha asia ? Eli olen jotenkin viallinen jos suren että emme saaneet mennä yhdessä loppuun asti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-miehesi ei nyt ekanakaan kuulosta kovin rehelliseltä ja vakaalta mieheltä noin kaikenkaikkiaan. Hän on kohdellut sua tosi kylmästi ja rumasti. Mitä ihmettä hänessä kaipaat? Ehkä oot enemmänkin jääny siihen pettymykseen kiinni-et millaseksi sun ex miehesi lopulta paljastuikaan.Hyväksy että se ei ollutkaan niin hyvä mies kun ajattelit ja hyväksy että teit virheen kun annoit kerran anteeksi ja otit takaisin. Käsittele ne asiat ja jatka eteenpäin.
Ei elämä mene millään tietyllä kaavalla että ollaan yhdessä loppuun asti. Toiset ihmiset ja omakin elämä ovat vain lainassa meillä, ihmisiä tulee ja menee, ja niistä kohtaamisista voi oppia ja poimia tärkeitä juttuja omalle matkalle, mutta yksin sitä matkaa jokainen kulkee.
Menetystä voi ja pitää surra, mutta lopulta sinun pitää etsiä omalle elämällesi suunta ja tarkoitus, ja päästä yli menneestä. Kukaan ei voi pakottaa toista ihmistä rakastamaan tai elämään yhdessä, eikä oma onni voi olla kiinni yksin toisesta ihmisestä.
Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sinä et halunnut eroa, silloin sinulle tulee tästä vielä hyvää. Sinulle tehtiin pahaa mutta saat siihen lohdun. Jumala näkee sinun surusi ja tietää, että miehesi hylkäsi sinut. Hän antaa sinulle lohdutuksen. Ja hän antaa miehellesi syyllisyyden. Se on täysin varmaa. Olen sen niin monesti omassa ja läheisten elämässä todistanut. Sinulla ei siis ole hätää. Et tule loppuelämääsi rypemään syyllisen viitassa kuten miehesi. Tuttu pariskunta kun erosi, niin hän, joka halusi eron, on edelleen yksin, jätetty löysi kaverin. Nyt sinun pitäisi vain alkaa harrastaa jotain uutta, ettet pyörisi vanhoissa ympyröissä. Yksi kertoi, että hän meni kirjoitusryhmään ja kirjoitti surunsa pois. Et pääse eteenpäin, jos koko ajan mietit samoissa ympyröissä ja yksin. Hakeudu vaikka mihin, missä on ihmisiä. Jos työ on yksin tehtävää, voiko siellä kuunnella radiota? Mukava, että isä on ystäväsi. Vanhemmat toivovat lastensa ystävyyttä ja vanhemmat jaksavat kuunnella lastensa murheita ihan vaikka kuinka paljon. Ja säilytä kauniit muistosi yhteisistä vuosista miehesi kanssa. Ei kukaan ota niitä sinulta pois. Anna hänen mennä. Eikö ole eroryhmää, jossa saisit vertaistukea. Niin paljon erotaan
Sure päättynyttä liittoa mutta älä syyllistä itseäsi. Ajattele että niin käy joskus elämässä ja monille muillekin. Et voi pitää toista luonasi jos hänen rakkautensa on loppu. Älä katso taaksepäin vaan ala järjestää elämääsi uudeksi. Vaikka mitä on vielä edessäpäin kunhan päästät irti vanhasta. Se ei palaa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni meistä on kokenut saman eli se jonka kanssa vannottiin ne vihkivalat osoittautui petolliseksi ihmiseksi jonka kanssa ei elämä jatkunutkaan. Saat surra mutta sinun on löydettävä uusia ystäviä. Onko sinulla autoa että pääset pois pikkupaikkakunnalta? Netin sinkkusivuilta moni 50 + on löytänyt uusia ystäviä, saman kokeneita. Myös kristillisiä sinkkusivuja on. Suosittelen. Älä jää miettimään entisen miehen tekemisiä, ei kannata. Voimia sinulle!
Vierailija kirjoitti:
Jos sinä et halunnut eroa, silloin sinulle tulee tästä vielä hyvää. Sinulle tehtiin pahaa mutta saat siihen lohdun. Jumala näkee sinun surusi ja tietää, että miehesi hylkäsi sinut. Hän antaa sinulle lohdutuksen. Ja hän antaa miehellesi syyllisyyden. Se on täysin varmaa. Olen sen niin monesti omassa ja läheisten elämässä todistanut. Sinulla ei siis ole hätää. Et tule loppuelämääsi rypemään syyllisen viitassa kuten miehesi. Tuttu pariskunta kun erosi, niin hän, joka halusi eron, on edelleen yksin, jätetty löysi kaverin. Nyt sinun pitäisi vain alkaa harrastaa jotain uutta, ettet pyörisi vanhoissa ympyröissä. Yksi kertoi, että hän meni kirjoitusryhmään ja kirjoitti surunsa pois. Et pääse eteenpäin, jos koko ajan mietit samoissa ympyröissä ja yksin. Hakeudu vaikka mihin, missä on ihmisiä. Jos työ on yksin tehtävää, voiko siellä kuunnella radiota? Mukava, että isä on ystäväsi. Vanhemmat toivovat lastensa ystävyyttä ja vanhemmat jaksavat kuunnella lastensa murheita ihan vaikka kuinka paljon. Ja säilytä kauniit muistosi yhteisistä vuosista miehesi kanssa. Ei kukaan ota niitä sinulta pois. Anna hänen mennä. Eikö ole eroryhmää, jossa saisit vertaistukea. Niin paljon erotaan
Tää nyt on ainakin ihan paskaa, että karma jotenkin kostaisi ex-miehelle. Ei se niin mene. Elämä ei ole aina oikeudenmukainen mutta tärkeintä on että yrittää pelata hyvin niillä korteilla mitä on saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää nyt on ainakin ihan paskaa, että karma jotenkin kostaisi ex-miehelle. Ei se niin mene. Elämä ei ole aina oikeudenmukainen mutta tärkeintä on että yrittää pelata hyvin niillä korteilla mitä on saanut. [/quote]
Ei tuo ole paskaa. Ei puhuttu karmeasta vaan Jumalasta, on kuule eri asia. Minäkin uskon että Jumala auttaa.
Ihan kuin eksäsi olisi yht'äkkiä kaivannut perhe-elämää. Onko tämä jokin uusi provomuoto, että lapseton "yli-ikäinen" pari eroaa, kun toista alkaakin perhe-elämä kiinnostamaan?
Jos nyt tosissasi olet, niin sun ei auta muu kuin surra menetyksesi ja ensimmäisenä lopettaa kaikki yhteydenpito ja miehen uuden elämän ajattelu.
Apua saa vaikka eroryhmistä ja psykologilta. Joku harrastus, jossa tapaa ihmisiä voisi myös olla hyvä idea. Tinderissä on myös paljon 5-kymppisiä. Voit vaikka vaihtaa työtä ja muuttaa isommalle paikkakunnalle saadaksesi sisältöä elämään.
Ja lopuksi, ei ole sinun vikasi, että mies lähti.
Ap olen kanssasi aika samanlaisessa tilanteessa. Yli 20 vuoden suhde, jonka mies lopetti täysin yllättäen ja aloitti itse ihan uudenlaisen elämän.
Itse koin, että en pääse itsenäisesti tai ystävien avulla eteenpäin tästä eron aiheuttamasta traumasta. Hakeuduin lääkäriin ja pääsin ammattiavun piiriin. Jo muutaman keskustelukäynnin jälkeen huomasin, että ajatukseni menivät eteenpäin ja toipuminen pääsi alkamaan. Ystävien kanssa puhuessa ajatukset kiersivät usein samaa rataa. Tämä on ymmärrettävää, koska ystävänikin ovat niin järkyttyneitä tilanteestani. Suosittelen sinulle avun hakemista.
Kannattaa myös tutustua alan kirjallisuuteen. Jo aiemmin vinkattu Erosta eteenpäin on erinomainen kirja. Myös Ilona Rauhala on kirjoittanut aiheesta hyviä kirjoja.
Paljon voimia ja halauksia, selviät kyllä!
Tuohan onkin suurimpia traumoja mitä ihminen voi elämänsä aikana kokea. Puolison kuolemankin oppii jossakin vaiheessa hyväksymään, mutta se että rakastamasi ihminen jonka kanssa olet elänyt puoli elämääsi (koko aikuisikäsi) vaihtaa puolisoa kuin sukkia, mitään selittämättä, sitä ei ihmismieli pysty käsittämään.
Anna itsellesi aikaa, hae keskusteluapua. Älä yritä soitella miehellesi enää, hän on kantansa valinnut ja sinut jo hylännyt. Ei tuollaista pysty mitään mitenkään selittämään, ei sinun tarvitse odottaa mitään selitystä kun vastaus on itsekkyys, välinpitämättömyys ja ehkä jopa tyhmyys. Voi toki olla että mies tajuaa aikanaan ettei elämä ehkä olekaan nyt sitä mitä alkuun ajatteli. Että ruoho on vain näyttänyt vihreämmältä aidan toisella puolella mutta ei sitä ollutkaan. Asia selviää ajan kanssa mutta sitä sinun ei kannata jäädä odottelemaan.
Yritä keskittyä pahimman yli niin että elät päivän kerrallaan. Mietit tekemistä itsellesi. Asioita joiden parissa olet ennen viihtynyt, luonnossa liikkumista, harrastuksia ja ehkä matkustelua? Itke jos itkettää mutta älä jää tuleen makaamaan, älä ryve pahassa olossa. Et voi tietää mitä elämä sinulle vielä antaa, elämä voi olla vielä oikein hyvääkin.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä - no olen ihan omillani pärjännyt aina, olin noin vähän yli 25 v kun tapasin mieheni ja elänyt yksin ja matkustellut maailmalla, hankkinut ammatin tehnyt töitä eri paikoissa. Minkäs sille voi jos tapasin silloin ihmisen johon halusin sitoutua kuolemaan asti. Onko se paha asia ? Eli olen jotenkin viallinen jos suren että emme saaneet mennä yhdessä loppuun asti?
Jatkan vielä ja komppaan muita, että olisi varmasti hyvä hakea ihan ammattilaisapua ja sitä vertaistukea.
Ja ei, ei ole pha asia ja ei, et ole viallinen. Älä jää myöskään tuohon itsesääliin kiinni. Höpöhöpö juttuja. Monihan tässäkin sanoo, että sinulla olla oikeus surra. Totta kai on, on kuitenkin tärkeää, surusta huolimatta, että vaikka väkisin, alat muodostamaan omaa uutta elämääsi. Tässä on ollut jo paljon hyviä ideoita. Kun elämään saa uusia kivoja juttuja, ne hetkittäin korvaa sen surun ja ahdistuksen ja joku kaunis päivä huomaat, että sitä onnea onkin enemmän kuin pahaa mieltä.
Koita saada vaikka vertaisapua. Näkisit muita jotka ovat ajan myötä selvinneet erosta.
Onhan noin pitkästä liitosta eroaminen tuolla tavoin pieni kuolema.
Ole armollinen itsellesi ja Koita pitää itsestäsi huolta kuitenkin.
Pikku hiljaa pääset erosta yli ja joku aamu huomaat miten ero ei olekaan ensimmäisenä mielessä.
Voimia ja halauksia.