Työttömille tulossa pakko hyväksyä pitkä työmatka
Työttömän velvollisuus ottaa vastaan työtä laajenee noin puolentoista tunnin bussi- tai junamatkan päähän asuinpaikasta, jos hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoite toteutuu. Nykyään työtön voi lähtökohtaisesti kieltäytyä työstä, joka sijaitsee yli 80 kilometrin päästä kotoa.
Hallitus esitti elokuun lopulla hyväksymässään ohjelmassa, että työttömien velvollisuutta ottaa vastaan työtä laajennetaan siten, että "yhdensuuntainen matka-aika on joukkoliikennevälineellä keskimäärin enintään 1,5 tuntia kokopäiväisessä työssä". Päivittäinen työmatka voisi kestää siis yhteensä keskimäärin kolme tuntia.
Uudistuksessa ehkä luovuttaisiin tältä osin nykyisestä kilometrirajasta. "Käytännössähän uudistus tarkoittaisi pidempää työmatkaa kuin 80 kilometriä", tulkitsee neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM).
Uudistus voisi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Tampereella asuva työtön voi joutua töihin 180 kilometrin päähän Seinäjoelle, koska matka-aika julkisella liikennevälineellä eli Pendolino-junalla kestää vain reilun tunnin ja hitaammalla InterCitylläkin tunnin ja vartin.
Tampereelta ehtii myös Jyväskylään tai Helsinkiin junalla puolessatoista tunnissa.
Vastaavasti salolainen työtön saattaa saada työpaikkatarjouksen Helsingistä, jonne huristaa junalla puolessatoista tunnissa.
Työssäkäyntialueiden laajentamista valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriössä. TEM tekee vaikutusarvioita työttömyysturvajärjestelmän kehittämistä pohtivalle työryhmälle.
Työryhmään kuuluu ministeriöiden virkamiesten lisäksi myös työmarkkinakeskusjärjestöjen edustajia.
"Nyt pitää selvittää, minkälaista ihmisjoukkoa uudistus koskisi ja millä alueilla", sanoo vanhempi hallitussihteeri Timo Meling työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Yksi pulma on se, että uudistus koskisi koko maata, mutta käytännössä se vaikuttaisi vain hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella asuviin työttömiin.
Esimerkiksi Lapissa työvoimaa tarvittaisiin niin tunturihotelleissa kuin kaivoksillakin, mutta julkiset yhteydet ovat huonot ja välimatkat pitkiä.
Ongelmia on muitakin.
Työttömyysturva-asioita pitkään seurannut TEM:n Pekka Tiainen myöntää, että puolentoista tunnin yhdensuuntainen työmatka voi olla rasittava, vaikka sen kuluttaisi bussissa tai junassa. "Pitkähän se on."
Hän huomauttaa, että ajankäytön lisäksi pitäisi ottaa huomioon myös matkalippukulut.
"Pienituloiset ihmiset elävät tarkan euron elämää. Pidempi työmatka tietää kalliimpia matkakuluja, vaikka isoista matkakuluista saisikin verotuksessa työmatkavähennyksen", Tiainen huomauttaa.
Hyvä puoli uudistuksessa olisi Tiaisen mukaan se, että ihmiset ehkä hakeutuisivat töihin sinne, missä työvoimaa tarvitaan eli omia kotinurkkia kauemmaksi.
Tiainen pohtii silti, saadaanko tällaisella uudistuksella pitkäaikaistyöttömiä todella liikkeelle. "Pitkään työttömänä olleet pitäisi saada omalla kotipaikkakunnalla jollekin työtuvalle tai vastaavalle. Sekin voi olla vaikeaa", hän sanoo.
TEM:n pitäisi saada valmiiksi luonnos työssäkäyntialueen laajentamisesta työryhmän käsittelyyn lokakuun alussa. Hallituksen tarkoituksena on hyväksyä kaikki rakennepoliittiseen ohjelmaan kuuluvat ehdotukset marraskuun loppuun mennessä.
Osa ehdotuksista saattaa ehtiä eduskunnan käsittelyyn vielä tämän vuoden puolella.
TEM:n Timo Meling arvelee, ettei työssäkäyntialueen laajennus ehdi voimaan vielä ensi vuoden alussa. Mahdollinen aika voisi olla heinäkuun alku.
hs
Kommentit (8)
http://www.vauva.fi/keskustelu/3864901/ketju/ei_ymmarra_tyottomille_1_5h_tyomatka Myöhästyit, aiheesta on täällä jo pitkä keskustelu...
Kiitos, kun emme osaa lukea lehteä, ja toki tästä aiheesta pitää tehdä useampi aloitus.
Tuo ei voi olla mahdollista kaikille, kun lapset pitää hakea ennen kuutta päiväkodista. Tai sitten joutuu vaihtamaan päiväkotia ja niitä päiväkoteja ei ole paljon, jossa vielä kuuden jälkeen ollaan.
Tuo ei voi olla mahdollista kaikille, kun lapset pitää hakea ennen kuutta päiväkodista. Tai sitten joutuu vaihtamaan päiväkotia ja niitä päiväkoteja ei ole paljon, jossa vielä kuuden jälkeen ollaan.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2013 klo 20:27"]
Tuo ei voi olla mahdollista kaikille, kun lapset pitää hakea ennen kuutta päiväkodista. Tai sitten joutuu vaihtamaan päiväkotia ja niitä päiväkoteja ei ole paljon, jossa vielä kuuden jälkeen ollaan.
[/quote]
En tiennytkään, että kaikilla työttömillä on päiväkoti-ikäisiä lapsia.
Muistetaan myös se, että ei ely-keskus niitä töitä jakele. Edelleen työnantaja päättää, kenet palkkaa. Jos näyttää siltä, että työnhakijalla on ylivoimaisia esteitä kulkea työmatkaa ja sen(kin) vuoksi alhainen motivaatio tehdä työtä, niin ei kukaan sellaista ihmistä palkkaa.
Monellekko tulee ongelmia, kun loppuu korvaukset matkustushaluttomuuteen?