Olenko luuseri?
Tyttökavereiden (joita näenkerran vuodessa) kanssa sovittiin mökkiviikonloppu tälle viikonlopulle. Peruin viime tingassa menoni koska 300km ajomatka yksin tuntuu kamalalta (muut tulevat kimppa-autolla toisesta suunnasta ja heillä ajomatkaa mökille vain 100km).
Tuntui myös pahalta lähteä viikonlopuksi pois lasten luota koska he menevät mummulleen (mökille) koko ensi viikoksi kun minulla ja miehellä alkaa työt ettei toisen lapsista tarvi olla yksin viikkoa kotona ennen koulun alkua. JOten en olisi tämän päivän jälkeen heitä enää nähnyt ennen ensi viikonloppua.
Parisuhteen aika onmyös erittäin kortilla sekä rauhalliset viikonloput joten tuntui tärkeältä jäädä kotiin ja tehdä viikonloppuna kaikkea kivaa lasten ehdoilla kuten käydä ravustamassa omalla mökillä ja huomenna ehkä titi-nalle maahan.. Ja sunnuntaina sitten sinne mummun mökille..
Miksi sitten tuntuu pahalta? Toisaalta tekisi mieli lähteä mutta toisaalta en saa itseäni lähtemäänkään. Vieläkin mietin, lähdenkö vai en...
Kommentit (4)
ja vähän ajan päästä sitten valitat kun et koskaan pääse mihinkään ja kukaan ei pyydä milloinkaan minnekään eikä ikinä ole omaa aikaa.
ja vähän ajan päästä sitten valitat kun et koskaan pääse mihinkään ja kukaan ei pyydä milloinkaan minnekään eikä ikinä ole omaa aikaa.
Mutta et ole luuseri, jos sinusta tuntuu paremmalta jäädä nyt kotiin, menet sitten joskus toiste! Pitää tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaimmalta, vaikka ympäristö kuinka painostaisi viettämään tyttöjen iltoja (näin siis minun kohdalla, painostusta tulee työkavereilta, jotka eivät millään ymmärrä miksi en halua lähteä).
Eikö juuri ole pitkä kesäloma takana, jolloin on tehty kaikkea kivaa perheen kanssa? Me olemme myös hyvin perhekeskeisiä, mutta jotenkin ahdistaa kuvailemasi juttu, ei voi olla pois lasten luota viikkoa, ei voi olla miehen luota pois viikonloppua vaikka siis ensi viikolla teillä on arki-iltaisin aikaa kotona yllin kyllin.
Titi-nalle, ravustukset, mummu ja vaari - kaikki pitää nyt sitten suorittaa tänä viikonloppuna, vai?
Miehesikään ei varmaan koskaan pääse mihinkään, koska olet sitä mieltä että perheen pitää aina olla koossa, ja on hyve olla menemättä mihinkään?
niin silloin oikea ratkaisu on jäädä pois. Sulla on ihan hyvät perustelut.