Onko ketään, joka olisi ollut hikari koulussa

Muut pitivät hikarina ja ihan hyvä koulumenestys olikin. Nyt olen akateeminen työtön. Hellurei.

No en nyt tiedä... Ihan helpolla ka. myös ysiluokalla 9,3.

Lukio ja kirjoitukset läpi lukematta M:n yleisarvosanalla, ei kiinnostanut yhtään.

Sairaanhoitajan opinnot ja työ yliopistosairaaloissa.

Alisuoriutumista, ei uraputkea, ei meriitejä.

Yksi luokkalaiseni oli kaikissa aineissa hyvä ja keskiarvo oli lukiosta joku 9,6 (tai jotain sinne päin), oletin että siitä tulee vähintään kirurgi mutta onkin "vain" opettaja, pidän sitä jotenkin alisuoriutumisena, itse ei varmaan pidä- mutta jos koulu on noin helppoa niin ihmettelen miksei hyödynnä lahjojaan, muitakin samanlaisia tapauksia tiedän. Jotenkin miespuoliset koulussa hyvät ja ei-niin-hyvätkin sen sijaan ovat nyt kolmekymppisenä hyvissä ja hyvinpalkatuissa töissä.

minulla oli oko kouluajan yli 9 keskiarvo, kirjoitin hyvät paperit. Sen jälkeen tökkäsi. Yliopisto-opinnoista ei tullut mitään, laskin rimaa roimasti ja suoritin opistotasoisen tutkinnon. Työelämässä oli aluun hankalaa ymmärtää mitä minulta odotettiin. Yritin aina ylisuoriutua, että minuun oltaisiin tyytyväisiä, juosin kehujen perässä. Vaihdoin toimistotöihin, joka on minulle paljon sopivampaa. Varmaan odotukset olivat korkeammalla joskus parikymppisenä, mutta olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen.

En ole kovinkaan kunnianhimoinen.

Keskiarvo koulussa on ollut aina yli 9 ilman sen kummempia pinnistelyjä, nykyisin mulla on ihan ok ammatti, työ ja palkka. Mut ei mitään fiksua tai fiiniä.

Olin hyvä koulussa, mutta hermoilin pääsykokeessa, joten en päässyt yliopistoon. Valitsin opistotason, jota pidin tylsänä. Päädyin töihin alalle, josta irtisanotaan ihmisiä säännöllisesti. Luokkakokouksissa olisi noloa, koska minusta piti tulla menestyjä.

No, jos sosiaaliset taidot, verkostoituminen, tiimityöskentely ym tökkii niin on kyllä nykyään aika pulassa. Siinä ei arvosanat auta. Sama ongelma jos ei kykene ottamaan kritiikkiä vastaan tai jos ei ymmärrä yhtään asiakaspalvelun henkeä.

Ja sitten on tietysti aina niitä joilla on huippupaperit mutta jotka ihan tietoisesti valitsevat huippu-uran sijaan sen tavallisen kivan elämän ja työn, johon mahtuu myös vapaa-aikaa, perhe ja harrastukset...

Omana lohkonaan vielä akateemiset työttömät, jotka ovat lähteneet opiskelemaan alaa joka ei yksinkertaisesti työllistä.

Lukion keskiarvo tais olla mulla 9,7 ja mitä musta tuli? Av-mamma.

Kävin aikanaan todella kovan tason lukion ja vuosikurssillani oli kourallinen opiskelijoita joita varmasti voi hyvällä omallatunnolla kutsua hikareiksi. Tekivät ihan hiki hatussa töitä koulun eteen, ja olivat lisäksi vielä todella lahjakkaita. Sitten oli niitä tavallisempia, hyvin menestyviä opiskelijoita. 

Nyt jälkeen päin on jännää huomata mihin kukakin on päätynyt. Näistä lukiomenestyjistä aika moni on ihan tavallisessa työssä akateemisen tutkinnon jälkeen. Vain muutama on siinä kovassa uraputkessa. Mutta tosi paljon on lukion jälkeisiä yllättäjiä! Tavisopiskelijoita joista kukaan ei uskonut mitään kummempaa, saattavat olla nyt esim. kirurgeja tai asianajajia. 

Keskiarvo ysiltä päästessä 9,6, lukiosta 8,3 ja E:n paperit.

Opiskelin ammattikorkeasta trendikkään ammatin, työttömänä viime vuodet, nyt lähdin sosiaalialalle.

Luuseriolo, mutta minkäs teet.

Täällä Laudaturin kotiäiti. Ura se tämäkin.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 21:22"]

Yksi luokkalaiseni oli kaikissa aineissa hyvä ja keskiarvo oli lukiosta joku 9,6 (tai jotain sinne päin), oletin että siitä tulee vähintään kirurgi mutta onkin "vain" opettaja, pidän sitä jotenkin alisuoriutumisena, itse ei varmaan pidä- mutta jos koulu on noin helppoa niin ihmettelen miksei hyödynnä lahjojaan, muitakin samanlaisia tapauksia tiedän. Jotenkin miespuoliset koulussa hyvät ja ei-niin-hyvätkin sen sijaan ovat nyt kolmekymppisenä hyvissä ja hyvinpalkatuissa töissä.

[/quote]

Tämä on minun tarinani. Pidän itseäni hyvin suoriutuneena. Koko opiskeluajan pelkäsin kovasti työttömyyttä. Siihen nähden siis olen ihan tyytyväinen, kun olen "vain" opettaja. Lisäksi viihdyn opettajana. En viihtyisi ison yrityksen johtajana tai uraputkessa. En koskaan edes koulussa ollut muuta kuin nokkela ja kirjaviisas, röyhkeä ja itsevarma en ollut koskaan.

Keskiarvo aina lähempänä kymppiä kuin ysiä, ja hyvin pienellä vaivannäöllä.. Älliä siis löytyy, sosiaalisesti olen erittäin lahjakas ( sitä kuvaa hyvin naapurini sanat; en voi kuvitella ketään, jonka kanssa sinä et tulisi toimeen tai joka ei tulisi sinun kanssasi toimeen!), ystävällinen, avoin, positiivinen jne. Mutta opiskelin terkkariksi ja mulle on ihan muut arvot tärkeitä elämässä kuin työ ja raha..

Olin todella hyvä koulussa ja valmistuin nopeasti akateemiselle, hyvälle alalle. Sain heti hienon työpaikankin ja etenin uralla. Sitten kuitenkin sain muutaman lapsen, joilla on neurologisia ongelmia ja he ovat sen verran hankalahoitoisia, että olen ollut nyt monta vuotta kotona heitä hoitamassa. Saan todennäköisesti heittää hyvästit hienolle uralle, mutta voisihan sitä joutua tärkeämpiäkin asioita uhraamaan. Itse olen silti valintani kotiinjäämisestä tehnyt.

Paras ystäväni vähän häpesi aina minun huonoa tai keskitason koulunkäyntiäni. Hän oli se luokan kympin tyttö.Lopputulos: Minä olen hyvin palkattu ja tohtoriksikin väitellyt. Kaveri ei ole valmistunut maisteriksi vieläkään. Ei edes kandiksi. Ikää meillä on 45. lievää katkeruutta ilmassa.

Yläasteen päästötodistukseni keskiarvo oli 9,4. Hikariksi (=hikipinko) en kuitenkaan voi kutsua itseäni, koska en panostanut koulunkäyntiin juuri lainkaan. Läksyt suhaisin valmiiksi välitunnilla tai tein tehtävät samalla, kun niitä kysyttiin/tarkistettiin. Kokeisiin luin joskus, mutta asiat olivat niin helppoja, että omaksuin ne, kun kuuntelin tunnilla.

Lukiossa sairastuin masennukseen. Kirjoituksista sain käytännössä lukematta C:n paperit, keskiarvoa en edes muista.

Myöhemmin olen ollut koulukirjaesimerkki alisuoriutujasta. Pyrin yliopistoon kaksi kertaa, mutta en saanut luettua, eikä paikkaa irronnut. Opiskelin sitten hetken AMK:ssa ja totesin, että kaipaan teoreettisempaa ja älyllisempää lähestymistä asioihin. Opetuksen taso myös vaihteli häiritsevän paljon. Osa kursseista käsitteli niin yksinkertaisia asioita, että ne olisi kahden kuukauden sijaan voinut omaksua päivässä parissa.

Minut pelasti se, että löysin oman intohimoni ja vahvuusalueeni (joo, ärsyttävä sana) ja uskalsin lähteä yrittäjäksi. Tätä edelsi Mensan testi, joka läpäistynä antoi elämälle uudenlaista potkua ja rohkaisua.

En minä ainakaan.

Olin. Tein aika peruskuvion: lukio -> yo -> hyvin palkattu, muutenkin palkitseva työ.

Yläasteella päättötodistuksessa 9,6. Lukiossa 6 Magnaa ja farmaseutti olen tällä hetkellä. Odotin yläasteen perusteella saavani 6 Laudaturia ja lukevani joltain alalta tohtoriksi tai jotain, mutta lukioon päästessäni en enää jaksanut. 

Ihan tyytyväinen olen, vaikka ko. ammatti kyrsii aina välillä. Mutta on ainakin töitä. 

Entinen yläaste"bestikseni", jonka kans oltiin luokan parhaat oppilaat (kaveruus päättyi lukiossa), kirjotti varmaan pari L:ää, E:tä ja M:ää ja luki lääkäriksi. Mutta hänelläkin on lääkäriopintojen aikana tapahtunut henkistä romahdusta eikä vaikuta vieläkään/enää siltä samalta raikkaalta ja iloiselta kaverilta jota hän oli yläasteella. 

Kovillehan "perfektionismi" ottaa. Pitäis osata vaan relata... 

Ei se, että on lääkäri tai asianajaja välttämättä tarkoita, että olisi hyvä sellainen. On paljon lääkäreitä, jotka huolimattomuuttaan saavat vakavaa tuhoa aikaan; omassakin perhepiirissä löytyy sellaisen tapauksen uhri. Suomessa muutenkin tuijotetaan työtä ja statusta liikaa ja määritellään menestyminen elämässä sen kautta. Olen huomannut, että monesti ne fiksuimmat yksilöt ymmärtävät, mikä elämässä on aidosti tärkeää, eivätkä tavoittele maallista mammonaa samalla tavalla kuin yksinkertaisemman tapaukset.

Mutta joo, itseänikin varmasti pidettiin hikarina (lukion keskiarvo 9,4). Opiskelen Helsingin yliopistossa alaa, jolla on huono työllisyystilanne ja paska palkka, mutta jonne on hirveästi pyrkijöitä ja joka kiinnostaa mua älyttömän paljon.

Voi olla, etten koskaan saa oman alani töitä, mutta oon kiitollinen, että saan opiskella unelma-alaani ja tiedän kyllä, että tullaan mieheni kanssa pärjäämään vähälläkin rahalla, niinkuin tähänkin asti. Ja onnellisia ollaan köyhinäkin, siitä on jo kokemusta ;)