Kerro mieleenpainuvin tilanne, jossa näit miehen itkevän?

Olin n. 2-vuotias, kun vanhemmiltani kuoli vauva äidin kohtuun. Oltiin mummolassa isän kanssa ja isä itki.

Olen nähnyt miehiä itkemässä ilosta ja surusta, mutta henk.koht. mieleenpainuvinta oli se, kun entinen poikaystäväni itki kiukusta - vittuilin hänelle niin paljon, että hän itki, koska ei voinut lyödä minua. Se pysäytti, koska tunsin hillitöntä vahingoniloa ja samalla syvää häpeää siitä, että tunsin vahingoniloa - ymmärsin, että en ollut yhtään kiduttajia tai natsirikollisia parempi ihminen pohjimmiltani, vaan sain tilanteesta sadistista nautintoa. Erottiin yhteisestä sopimuksesta vähän myöhemmin, eikä ihme. Olen vannonut itselleni, etten koskaan enää kiusaa ketään toista sillä tavalla. Jos joskus suhteeni ajautuu tuollaiseen pisteeseen, niin eroan ennen kuin kiusaan.

Ainoa kerta kun näin isäni itkevän- silloin kauan kauan sitten kun tuli uutinen että Jarno Saarinen on kuollut. Oli tosi outoa, mä olen vielä sitä sukupolvea jonka vanhemmat on sitä mieltä että miehet ei itke.

Exä itki aivan hillittömästi kun jouduttiin lopettamaan meidän koira.

Muistan, kuinka isäni itki kun koiramme jäi auton alle. Luulen, että hän ei niinkään surrut koiraa, vaan sitä, että onnettomuus tapahtui minun ja siskoni silmien edessä, olimme 4- ja 7-vuotiaita. Tuo on ainoa kerta, kun olen nähnyt isäni itkevän.

mieheni itki pelosta.. hän pelkäsi että lähden pois lasten kanssa, syytä ehkä olisi ollut mutta päätin jäädä ja se oli oikea ratkaisu.. :) (ainakin toistaiseksi)

Minun mieheni on aikamoinen vetistelijä herkkis :) eli usein kostuu silmät kun katsotaan jotain elokuvaa ja ei häpeä itkeä jos jotain kamalaa tapahtuu. On kuitenkin yksi kerta kun on jäänyt mieleen erityisesti.

Olin pettänyt miestäni ja kerroin siitä hänelle itse. Hän raivosi, huusi, riehui ja pakkasi samalla tavaroitaan. Ja kaiken raivon jälkeen itki niin lohduttomasti, että sillä hetkellä tajusin, että kuinka hirveän teon hänelle tein. Näin, että häntä hävetti se, että hän itki vaikka hänen teki mieli vain olla vihainen. Hän sanoikin, että itki siitä surusta, ettei enää koskaan saa pitää minua sylissä ja ettemme koskaan enää saa haaveilla yhteisestä vanhuudesta, koska minä pilasin suhteemme. Nyt hieman yli kolme vuotta tämän jälkeen olemme naimisissa ja erittäin onnellisia yhdessä. Yhdessä olemme korjanneet sen minkä minä hajotin, mutta edelleen jos olen hänelle vihainen, niin saatan muistaa nuo kyyneleet ja en pysty vihoittelemaan hänelle. Tajuan, että vaikka olemme onnellisia niin niiden kyynelten suru ei koskaan hänen mielestään poistu eikä tekoni täysin unohdu.

Katsottiin yhdessä elokuvaa Hiljaiset sillat ja pillitettiin molemmat ihan hirveesti.

Jostakin syystäni mieleeni on ikuisesti jäänyt tv-haastattelu, jossa haastateltiin jotakuta Estonian meripelastusmiestä. Itku ei ollut mitään pillitystä tai vollotusta, vaan sellainen hetki, jossa edelleenkin painajaisen keskellä ponnisteleva mies jotenkin tilanteeseen sopivasti itkee kertoessaan mitä kauheita asioita merellä selvitellään. Sellaista ihmisen itkua, johon itse mielessään yhtyi, ilman mitään sääliä itkijää kohtaan tai halua lohduttaa.     

En unohda koskaan, kun oma mieheni itki katkerasti.
Olimme saaneet tietää, että meille tulee esikoinen. Olimme onnemme kukkuloilla. Mieheni soitti äidilleen ja tämä oli hyvin viileä ja kysyi vain "oliko se vahinko?".
Mieheni ei koskaan ole antanut anteeksi tuota äidilleen. Vaikka nyt on kaksi lasta ja anoppi on oikein mielellään kuviossa mukana. En vieläkään ymmärrä hänen reaktiotaan.

Jotenkin ihana ketju:)

En voi. Se on niin järkyttävää.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 20:34"]

Olen nähnyt miehiä itkemässä ilosta ja surusta, mutta henk.koht. mieleenpainuvinta oli se, kun entinen poikaystäväni itki kiukusta - vittuilin hänelle niin paljon, että hän itki, koska ei voinut lyödä minua. Se pysäytti, koska tunsin hillitöntä vahingoniloa ja samalla syvää häpeää siitä, että tunsin vahingoniloa - ymmärsin, että en ollut yhtään kiduttajia tai natsirikollisia parempi ihminen pohjimmiltani, vaan sain tilanteesta sadistista nautintoa. Erottiin yhteisestä sopimuksesta vähän myöhemmin, eikä ihme. Olen vannonut itselleni, etten koskaan enää kiusaa ketään toista sillä tavalla. Jos joskus suhteeni ajautuu tuollaiseen pisteeseen, niin eroan ennen kuin kiusaan.

[/quote]hyi sua, kuulostat sairaalta!

Lynyrd Skynyrdin konsertissa näin mieheni itkevän liikutuksesta.

Ikimuistoisinta on varmasti, kun mies liikuttui lukiessaan vihkimistilaisuudessa minulle kirjoittamaansa kirjettä. Hän myös aina toisinaan liikuttuu, kun hän on niin onnellinen meidän pienestä pojasta. Oma isäni on myös aina ollut hieman herkempi mies ja muistan kerran, kun hän ajoi vahingossa autolla tielle juosseen kissanpennun yli ja itki. Kyllä tässä maassa juostaisiin paljon vähemmän viinaa ja syötäisiin masennuslääkkeitä, jos miehetkin (ja kaikki muutkin) saisi vapaasti näyttää tunteensa ja puhua niistä.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 21:48"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 20:34"]

Olen nähnyt miehiä itkemässä ilosta ja surusta, mutta henk.koht. mieleenpainuvinta oli se, kun entinen poikaystäväni itki kiukusta - vittuilin hänelle niin paljon, että hän itki, koska ei voinut lyödä minua. Se pysäytti, koska tunsin hillitöntä vahingoniloa ja samalla syvää häpeää siitä, että tunsin vahingoniloa - ymmärsin, että en ollut yhtään kiduttajia tai natsirikollisia parempi ihminen pohjimmiltani, vaan sain tilanteesta sadistista nautintoa. Erottiin yhteisestä sopimuksesta vähän myöhemmin, eikä ihme. Olen vannonut itselleni, etten koskaan enää kiusaa ketään toista sillä tavalla. Jos joskus suhteeni ajautuu tuollaiseen pisteeseen, niin eroan ennen kuin kiusaan.

[/quote]hyi sua, kuulostat sairaalta!

[/quote]

Tämä oli muuten varmaan se telkkari tyyppi :)

Siksi ei asu nyksän kanssa yhdessä..

En ole telkkarityyppi, vaan ihan tavis. Kiltti kympin tyttö. Nyksän kanssa olen ollut onnellisesti avioliitossa jo 16 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 22:01"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 21:48"]

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 20:34"]

Olen nähnyt miehiä itkemässä ilosta ja surusta, mutta henk.koht. mieleenpainuvinta oli se, kun entinen poikaystäväni itki kiukusta - vittuilin hänelle niin paljon, että hän itki, koska ei voinut lyödä minua. Se pysäytti, koska tunsin hillitöntä vahingoniloa ja samalla syvää häpeää siitä, että tunsin vahingoniloa - ymmärsin, että en ollut yhtään kiduttajia tai natsirikollisia parempi ihminen pohjimmiltani, vaan sain tilanteesta sadistista nautintoa. Erottiin yhteisestä sopimuksesta vähän myöhemmin, eikä ihme. Olen vannonut itselleni, etten koskaan enää kiusaa ketään toista sillä tavalla. Jos joskus suhteeni ajautuu tuollaiseen pisteeseen, niin eroan ennen kuin kiusaan.

[/quote]hyi sua, kuulostat sairaalta!

[/quote]

Tämä oli muuten varmaan se telkkari tyyppi :)

Siksi ei asu nyksän kanssa yhdessä..

[/quote] ai tämän ketjun telkkarityyppi?En usko, sama eli #41.

Aviomies, pari päivää sen jälkeen kun kohtukuolema todettiin.

Mies istui makuuhuoneen sängyn päällä, sylissään vastasyntynyt. Kun tulin huoneeseen, mies nosti katseensa vauvasta ja huomasin kyyneleet poskilla. Mies sanoi, että hän haluaa pitää hyvää huolta tästä pikkuisesta. 

Ja upea isä (ja aviomies) hän on ollutkin. Lapsia nyt kolme.

[quote author="Vierailija" time="21.09.2013 klo 19:32"]

Isäni 70 v  itki, kun kerroin miehelläni olevan toinen ja siksi eroavani.

[/quote]

Oi hyvä Jumala! Miten kenelläkään voi olla "toista"? Eihän rakkaus toimi tunteiden mukaan, vaan tekojen!