Kuinka pidät yhteyttä lapsiisi kun he ovat isänsä luona?
Millä tavoin pidät yhteyttä? Oletteko sopineet yhteydenpidosta eksän kanssa?
Kommentit (7)
En mitenkään, soitamme ja tekstaamme, jos ilmenee tarvetta, eli äärimmäisen harvoin.
Enpä yleensä pidä mitenkään. Joskus kirjoitellaan pojan kanssa skypessä.
Ok, ymmärrän tietysti että riippuu myös lapsen iästä. Lapsilla omat puhelimet ja ovat jo koululaisia. ap
Eron jälkeen alkuaikoina soiteltiin paljon puolin ja toisin. Nyt erosta vuosia ja soitellaan oikeastaan enää jos jotain asiaa tai jotain erityistä tapahtunut.
Mutta useimmiten menee nykyään niin, ettei koko viikonloppuna kuulu mitään. Olen kokenut, että se on hyvä merkki. Että lapset viihtyvät isänsä kanssa.
Omat oli erotessa muutama vuosi sitten jo isompia, koululaisia. Isää tapasivat joka toinen viikonloppu, ja sen ajan yritin vapauttaa äidin ja lasten yhteydenpidolta. Muutenkin olivat silloin (ja nytkin) kovin kiinni minussa ja halusin, että saisivat kaiken tarvittavan ja turvan isältä. No hyviä öitä tekstailtiin, ja jos tuli jotain ihan asiaa tai piti käydä kotoa hakemassa jotain unohtunutta.
Eri juttu, jos olisi ollut viikko-viikko-systeemi, en tosin tiedä, miten se olisi meillä voinut onnistuakaan.
(Isä muuten ei tapaamisten välillä ole juurikaan yhteyksissä, ehkä jos joku asia on, niin tekstari tai puhelu ehkä kerran/kk, mutta enemmän lapset on siihen päin aloitteellisia. Tosin koko ajan vähemmän, yläkoululaisten ja isän yhteys alkaa heikentyä, vaikka miten yritän tukea. )
Tässä linkki vielä toiseen aloittamaani ketjuun:
http://www.vauva.fi/keskustelu/3864278/ketju/eronneet_kysymyksia