Tajusin, miksi joidenkin ihmisten ympäriltä kaverit kaikkoaa

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 17:33"] [quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 14:54"]

Olen huomannut saman. Ja sitten semmoinen juttu, että jos toinen yrittää liikaa. Esim. mun mielestä oli vähän erikoista kun pari kertaa leikkipuistossa tapaamani nainen kutsui mut ja muksun kotiinsa ja sit sillä oli lahja sekä mulle että mun lapselle - tää oli siis se outo pointti. Lisäksi hän alkoi lähetelllä viestejä "kiva että olet olemassa". Tommoinenhan on tosi kivaa ja huomaavaista siinä vaiheessa kun ollaan jo hyviä kavereita tai ainakin hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi. 

Niin ja on kyllä ihan eri asia puhua vakavista asioista kuin jaaritella omista murheistaan ja ongelmistaan. Kyllä ainakin itselle tulee heti tunne, että toinen etsii terapeuttia eikä ystävää sillä ystävyydessä sekä annetaan että saadaan...

[/quote] Tosi kauheeta, että on lahja sulle! Musta kylään mennessä tai kutsuttaessa on normaalia antaa lahja tai viedä leivonnaisia. Ei mitään ihmeellistä, olet vain juntti[/quote]

No minusta vieraan on normaalia viedä lahja emännälle, mutta ei oikein toisinpäin. 

Jotkut ihmiset ovat energiasyöppöjä. Ystävän seurassa pitäisi virkistyä eikä uupua. Toki asiat kuten läheisen kuolema tai vakava sairaus, avioero tms on asia, jonka tapahtuessa voi ystävänsä olkapäätä vasten itkeä, mutta normaalitilanteissa energiasyöpöt ihmiset ovat vain rasite.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 14:36"]Oon lukenut paljon juttuja, miten joku suree kun kaverit ei pidä yhteyttä tai ei välttämättä edes vastaa viestiin, jossa pyytää kaveria seuraksi jonnekin tms. Mullekin on pari kertaa tehty semmoista. 

Olen vain ajatellut, että ne jotka toiselle näin tekevät on moukkia, kunnes itse huomasin jättäväni vastaamatta yhdelle ihmiselle. En vain jaksanut. 

Syy: jos tämän ihmisen kanssa lähtee kahville, hän puhuu aivan koko ajan omista asioistaan. Kun kysyn, mitä kuuluu, hän aloittaa kertomaan laveasti ongelmistaan ja kyselee neuvoa. Multa hän ei kysy kyllä juuri mitään, useamman kerran olen oikein tarkkaillut tätä. Tämmöinen käytös on toistuvasti aika rassaavaa. Ja kun ongelmat eivät ole sillä tavalla maailmaa mullistavia, että tällä ihmisellä olisi jokin selkeä kriisi elämässään vaan hän tekee ihan pikku jutuistakin kriisin ja jaksaa pohtia jonkin tekstarin sisältöä ja sanavalintoja jne.

Ylipäätään tästä ihmisestä paistaa semmoinen ahdistuneisuus ja huonovointisuus ja kun en ole koskaan oppinut tätä oikein tuntemaan, pintapuolisesti vain, niin en oikein osaa auttaa tai jotenkin ammentaa todellisesta ystävyydestä, koska semmoista ei ole edes päässyt syntymään. Käymme vain kahvilla eikä olla koskaan oltu edes läheisiä. Olen ymmärtänyt, että tällä ihmisellä ei ole oikein kavereita ja siksikin olen usein lähtenyt kun tiedän omasta kokemuksesta että joskus voi olla tosi yksinäinen olo. Mutta en koe saavani tästä kuviosta mitään. Ylipäätään jos käydään tunnin verran kahvilla niin se aika olisi kiva käyttää ihan keveistä asioista jutteluun eikä alkaa tilittää syntyjä syviä. 

Ja sitten semmoinen juttu, että tällä ihmisellä on jokin ruoka-ongelma, jota epätoivoisesti peittelee. Esim. ottaa aina kahvin kanssa pullan mut ei koskaan syö siitä kuin pari palasta ja pitää sitä jännästi servietin suojissa ja silloin kun luulee etten näe, hän sujauttaa sen kassiinsa. Kerran ihan reilusti kysyin tästä ja hän vain puhui että ei pysty syömään vehnää kun maha menee sekaisin mut miksi sit ylipäätään ostaa pullaa... Ja joskus kun ollaan oltu lounaalla niin hän on kyl ottanut ison annoksen mut pyörittelee sitä lautasellaan ja kasaa sitä pieniksi kasoiksi ja jättää lautaselle. tämäkin juttu häiritsee. Kuten sanoin, jos pohjalla olisi pidempi ja läheinen ystävyys niin tätä ruokajuttua voisi oikeasti käsitellä samoin kuin niitä muita ongelmia mutta kun kaveruus on ollut pikemminkin tututstumisasteella koko ajan, niin ei oikein huvita tutustua tämän enempää...

Itse olen ottanut sen opikseni etten ainakaan jankkaa ongelmistani tai ylipäätään puhu negatiivisia asioita siinä vaiheessa kun olen ystävystymässä jonkun kanssa. Ei kukaan halua kaveripiiriinsä negatiivista ihmistä. Sitten kun vastavuoroinen ystävyys on kehittynyt, voi alkaakin avautua ja odottaa toiselta myötäelämistä. 

Että tätäkin kannattaa miettiä ihan perusteellisesti, jos koette, että ette saa kavereita ja vähätkin kaverit tuntuvat karttavan.
[/quote]

Ahdistunut ihminen. Ja tuo syömisongelma on just sitä ahdistusta, ei kykenen syömään seurassa kun tuntuu että tukehtuu. Mulla on ollut ahdistuneena samanlaisia oireita, seurassa ja itsekseen syöminen on tosi hankalaa kun pelkää tukehtuvansa:(

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 18:31"]

Ajattelen myös, että ihminen joutuu myös kierteeseen, kun on ollut kriisiä ja vaikeuksia tai lievää masennusta. Ihminen on itseensä käpertynyt, ei jaksa kuunnella muita, ystävät ja kaverit kaikkoavat ja sitten ei ihmisestä tuleekin jo niin jörö, ettei saa enää uusia ihmissuhteita.

[/quote]

Minulle kävi melkolailla juuri noin. Sitten kun oli jonkin verran ystäväkontaktit vähentyneet, ajauduin viettämään aikaa kahden tutun kanssa, joilla ei myöskään ollut turhan vilkasta sosiaalista elämää. Eikä ole ollut yllätys näin muutaman vuoden jälkeen, että siinä tuli tehtyä klassinen oppikirjavirhe. Yksinäisen ihmisen yksinäisyydentunnetta ei lievitä se, että hän alkaa viettämään aikaa muiden yksinäisten kanssa tai vähemmän sosiaalisesti taitavien kanssa. 

Ei lahjassa mitään pahaa ole, tai vaikka siinä että tuodaan omien tai sukulaisten lapsilta pieneksi jääneitä vaatteita. Minä ainakin otan mielelläni niitä vastaan, jos joku on niin ystävällinen, että antaa. Itsekin annan, kysyn kuitenkin etukäteen haluavatko. Mutta liika on liikaa noissa lahjoissa, ja monet pienituloisetkin haluavat sisustaa kauniisti. Eivät halua lisää rojua, yrittävät vähentää sitä.

On ymmärrettävää, että ajankohtaisen kriisin ollessa päällä on tarve ajatella sitä asiaa ja puhua siitä. Minulle ei ole mitään ongelmaa kuunnella. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät halua tai pysty kuuntelemaan yhtään tuollaista, vihjaavat toisen olevan energiasyöppö. Silti haluavat itse avautua ystävälle paheksumalla exiensä, sukulaistensa ja tuttaviensa tapaa hoitaa asioitaan.

[quote author="Vierailija" time="13.02.2015 klo 21:06"]

 liika on liikaa noissa lahjoissa

[/quote]

Minusta raja tarjoamisissa ja lahjoissa menee siinä, ettei niistä tule toisille vaivaantunut olo.

Jäin työttömäksi ja pikkuhiljaa kaveripiirini alkoi välttelee minua. Moni heistäki joille olin lainannu kun heillä meni huonosti katosi maksamatta velkoja. Kiireitä. Miksi ei voi vastata puheluun kun soitan , en oo velkojen perässä vaan kysyisin neuvoa tilanteeseen. Mut ei nämä vastaa moni jopa 10v ns. Kavereita . Kun mulla rahaa pyöritään nurkissa ja ollaan olevinaan, mut ku mä haluun neuvoa hävitään. Saa kyllä palaa helvetissä

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 14:36"]

Oon lukenut paljon juttuja, miten joku suree kun kaverit ei pidä yhteyttä tai ei välttämättä edes vastaa viestiin, jossa pyytää kaveria seuraksi jonnekin tms. Mullekin on pari kertaa tehty semmoista. 

Olen vain ajatellut, että ne jotka toiselle näin tekevät on moukkia, kunnes itse huomasin jättäväni vastaamatta yhdelle ihmiselle. En vain jaksanut. 

Syy: jos tämän ihmisen kanssa lähtee kahville, hän puhuu aivan koko ajan omista asioistaan. Kun kysyn, mitä kuuluu, hän aloittaa kertomaan laveasti ongelmistaan ja kyselee neuvoa. Multa hän ei kysy kyllä juuri mitään, useamman kerran olen oikein tarkkaillut tätä. Tämmöinen käytös on toistuvasti aika rassaavaa. Ja kun ongelmat eivät ole sillä tavalla maailmaa mullistavia, että tällä ihmisellä olisi jokin selkeä kriisi elämässään vaan hän tekee ihan pikku jutuistakin kriisin ja jaksaa pohtia jonkin tekstarin sisältöä ja sanavalintoja jne.

Ylipäätään tästä ihmisestä paistaa semmoinen ahdistuneisuus ja huonovointisuus ja kun en ole koskaan oppinut tätä oikein tuntemaan, pintapuolisesti vain, niin en oikein osaa auttaa tai jotenkin ammentaa todellisesta ystävyydestä, koska semmoista ei ole edes päässyt syntymään. Käymme vain kahvilla eikä olla koskaan oltu edes läheisiä. Olen ymmärtänyt, että tällä ihmisellä ei ole oikein kavereita ja siksikin olen usein lähtenyt kun tiedän omasta kokemuksesta että joskus voi olla tosi yksinäinen olo. Mutta en koe saavani tästä kuviosta mitään. Ylipäätään jos käydään tunnin verran kahvilla niin se aika olisi kiva käyttää ihan keveistä asioista jutteluun eikä alkaa tilittää syntyjä syviä. 

Ja sitten semmoinen juttu, että tällä ihmisellä on jokin ruoka-ongelma, jota epätoivoisesti peittelee. Esim. ottaa aina kahvin kanssa pullan mut ei koskaan syö siitä kuin pari palasta ja pitää sitä jännästi servietin suojissa ja silloin kun luulee etten näe, hän sujauttaa sen kassiinsa. Kerran ihan reilusti kysyin tästä ja hän vain puhui että ei pysty syömään vehnää kun maha menee sekaisin mut miksi sit ylipäätään ostaa pullaa... Ja joskus kun ollaan oltu lounaalla niin hän on kyl ottanut ison annoksen mut pyörittelee sitä lautasellaan ja kasaa sitä pieniksi kasoiksi ja jättää lautaselle. tämäkin juttu häiritsee. Kuten sanoin, jos pohjalla olisi pidempi ja läheinen ystävyys niin tätä ruokajuttua voisi oikeasti käsitellä samoin kuin niitä muita ongelmia mutta kun kaveruus on ollut pikemminkin tututstumisasteella koko ajan, niin ei oikein huvita tutustua tämän enempää...

Itse olen ottanut sen opikseni etten ainakaan jankkaa ongelmistani tai ylipäätään puhu negatiivisia asioita siinä vaiheessa kun olen ystävystymässä jonkun kanssa. Ei kukaan halua kaveripiiriinsä negatiivista ihmistä. Sitten kun vastavuoroinen ystävyys on kehittynyt, voi alkaakin avautua ja odottaa toiselta myötäelämistä. 

Että tätäkin kannattaa miettiä ihan perusteellisesti, jos koette, että ette saa kavereita ja vähätkin kaverit tuntuvat karttavan.

[/quote]

Toiset ihmiset ovat aika raskaita ja kovia selittämään ongelmia. Onhan sellainen ystävyyssuhteelle aika tuhoisaa, jos se on yksipuolista. Joillain ihmisillä ongelmia riittää. On minullakin ollut tuollaisia tuttavia. En oikein jaksa heitä kovin kauaa. Aiheuttavat stressiä.

Mulla ei ole kovin isoa ystäväpiiriä ja osittain olen samaa mieltä kuin aloittajakin. Oikeastaan omalla kohdallani voisin puhua tutuista enkä ystävistä.

Olen katkaissut yhteydenpitoa sellaisiin, jotka tuntuivat aina olevan jotain palvelusta vailla. Kaveruus meni suunnilleen niin, että jossain vaiheessa puhelua toinen sanoi: "Oli mulla oikeastaan asiaakin, Ollaan tulossa Pekan kanssa jonain viikonloppuna sinne päin. Voitaisko tulla sun luo yöksi?". Tai sitten pyydettiin apua muuttoon, lastenhoitoon tai jotain lainaksi. Kuitenkaan oikeasti seurani ei kiinnostanut.

Itseeni on myös katkaistu välejä. Ymmärrän näitä ihmisiä, sillä siihen aikaan ajatukseni pyörivät liikaakin eron ympärillä. On ollut myös sellaisia tuttuja, joiden kanssa kaveruus ei oikeasti lämmennyt, jolloin on ollut ihan ymmärrettävää, ettei kumpikaan enää kohteliaisuudesta selittele, että "pitää muuten nähdä joskus". Sitten menee taas pitkä aika, ettei koskaan saada tapaamista aikaiseksi tai toinen peruu useamman kerran.

[quote author="Vierailija" time="20.09.2013 klo 14:54"]

Olen huomannut saman. Ja sitten semmoinen juttu, että jos toinen yrittää liikaa. Esim. mun mielestä oli vähän erikoista kun pari kertaa leikkipuistossa tapaamani nainen kutsui mut ja muksun kotiinsa ja sit sillä oli lahja sekä mulle että mun lapselle - tää oli siis se outo pointti. Lisäksi hän alkoi lähetelllä viestejä "kiva että olet olemassa". Tommoinenhan on tosi kivaa ja huomaavaista siinä vaiheessa kun ollaan jo hyviä kavereita tai ainakin hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi. 

Niin ja on kyllä ihan eri asia puhua vakavista asioista kuin jaaritella omista murheistaan ja ongelmistaan. Kyllä ainakin itselle tulee heti tunne, että toinen etsii terapeuttia eikä ystävää sillä ystävyydessä sekä annetaan että saadaan...

[/quote]
Tosi kauheeta, että on lahja sulle! Musta kylään mennessä tai kutsuttaessa on normaalia antaa lahja tai viedä leivonnaisia. Ei mitään ihmeellistä, olet vain juntti

Mä oon ilman kavereita koska en jaksa ihmissuhdepelejä. Oon dit mieluummin yksin

Todella hyvä pointti, ap. Mulla on kyllä kavereita juuri sopivasti, mutta huomaan itsestäni että jos toinen tutustumisvaiheessa on juuri tuollainen valittaja tai käyttäytyy oudosti (vaikka ripustautuu), niin en välttämättä jaksa lähteä sitä ystävyyttä sen enempää syventämään.

Jaa, sinä ap ja tuo ihminen ette vaan sovi luonteiltanne yhteenk, ja on täysin ok ettette sitten yritä olla ystäviä.

Itse taas luulen että tykkäisin siitä kaveristasi kovasti. MInä tykkäisin nimenomaan kuunnella toisen murheita ja jutella syntyjä syviä. En jaksa mitään sellaista kevyttä ja pinnallista jutustelua. 

Olen huomannut saman. Ja sitten semmoinen juttu, että jos toinen yrittää liikaa. Esim. mun mielestä oli vähän erikoista kun pari kertaa leikkipuistossa tapaamani nainen kutsui mut ja muksun kotiinsa ja sit sillä oli lahja sekä mulle että mun lapselle - tää oli siis se outo pointti. Lisäksi hän alkoi lähetelllä viestejä "kiva että olet olemassa". Tommoinenhan on tosi kivaa ja huomaavaista siinä vaiheessa kun ollaan jo hyviä kavereita tai ainakin hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi. 

Niin ja on kyllä ihan eri asia puhua vakavista asioista kuin jaaritella omista murheistaan ja ongelmistaan. Kyllä ainakin itselle tulee heti tunne, että toinen etsii terapeuttia eikä ystävää sillä ystävyydessä sekä annetaan että saadaan...

Olen huomannut saman. Ja sitten semmoinen juttu, että jos toinen yrittää liikaa. Esim. mun mielestä oli vähän erikoista kun pari kertaa leikkipuistossa tapaamani nainen kutsui mut ja muksun kotiinsa ja sit sillä oli lahja sekä mulle että mun lapselle - tää oli siis se outo pointti. Lisäksi hän alkoi lähetelllä viestejä "kiva että olet olemassa". Tommoinenhan on tosi kivaa ja huomaavaista siinä vaiheessa kun ollaan jo hyviä kavereita tai ainakin hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi. 

Niin ja on kyllä ihan eri asia puhua vakavista asioista kuin jaaritella omista murheistaan ja ongelmistaan. Kyllä ainakin itselle tulee heti tunne, että toinen etsii terapeuttia eikä ystävää sillä ystävyydessä sekä annetaan että saadaan...

Eli omista ongelmista ei saa puhua eikä puhua liian raskaista aiheista...eiköhän juuri näillä ihmisillä ole tarve puhua ongelmistaankin jos ystävistä ja puhekavereista on pulaa!? Ymmärrän kyllä että kukaan ei jaksa olla terapeuttina. Itse kaipaisin kaveria jolle puhua syvällisiä ja ongelmiani mutta eipä ole sellaista ystävää. Tyhjänpäiväinen jauhanta ei kiinnosta yhtään vaatteista tai laihdutuksesta. Elukat ei kiinnosta eikä leivonta. Tunnen olevani ymsinäinen susi mutta varmasti kaltaisiani on muitakin.

En ole eri mieltä, mutta tuntuu, että tuollaista vuorovaikutusta on tullut vasta kolmenkympin jälkeen. Esimerkiksi ihmisille on tullut niitä isompia elämän kriisejä. Se on vaikuttanut paljon ystävyyksien sisältöihin.

Ajattelen myös, että ihminen joutuu myös kierteeseen, kun on ollut kriisiä ja vaikeuksia tai lievää masennusta. Ihminen on itseensä käpertynyt, ei jaksa kuunnella muita, ystävät ja kaverit kaikkoavat ja sitten ei ihmisestä tuleekin jo niin jörö, ettei saa enää uusia ihmissuhteita.

Ihmiset kikkailee liikaa, eikä puhu suoraan. Se vituttaa mua ylikaiken, jatkuvaa paskanpuhumista ja diipadaapaa. En sellaisten kanssa hengaile.

Siksi olen onnellisempi vähillä kavereilla.

Mulla on ystävä jonka kanssa on tunnettu 30 vuotta, mutta nyt alkaa mun patteri hyytyä sen ko ystävyyden suhteen. Toisella ei mikään ole ikinä hyvin, elämä on kurjaa ja kärsimystä vaikka kaikki on oikeasti hyvin, kaikki asiat on vaikeita tai niistä tehdään vaikeita. Ei vaan jaksa, menee hirveästi energiaa hukkaan eikä siitä ystävyydestä saa mitään muutakuin päänsärkyä.

Mulla ollut tuttu, jolla ei oikeastaan koskaan ole mennyt hyvin - siis omasta mielestään. Reilu kymmenen vuotta on tunnettu ja olen yhden hänen lapsensa kummi.

Välillä alkaa uuvuttaa, kun aina ollaan pohjamudissa ja aina tarvitaan jotain apua. Tavatessa sitten asiat pyörii niissä "kriiseissä", joita on ollut töissä, miehensä ja lastensa kanssa tai ikuisuusprojektiksi muodostuneella rakennustyömaalla, jossa kaikki on mennyt pieleen. Mitkään ratkaisuvaihtoehdot eivät sovi ja elämässä on myös "sääntöjä", jotka tuntuvat ankeuttavan arkea vielä enemmän.

Kiitos, että sain avautua.