Mulla alkoi valtava ahdistus raudanpuutteesta...
Raudanpuutteen syytä ei mitenkään erityisesti selvitetty, ilmeisesti neljä raskautta, runsaat kuukautiset ja kasvissyönti selittävät sen. Syöpää pelkää erityisen paljon, ajattelen joka päivä, että kuolen siihen.
Rautalääkityksen kanssa samaan aikaan aloitin SSRI-lääkkeen, josta olen tämän kahdeksan kuukauden aikana saanut sivuoireita myös. Nyt olen pikkuhiljaa lopettamassa sitä. Vatsaoireita saattaa siis tulla myös siitä.
Välillä on aikoja, jolloin vatsa on normaalimpi ja huomaan, että silloin mielialanikin on parempi. Mutta ei tarvita kuin jokin pieni oire tai stressaava asia ja kierre lähtee.
Joinain harvoina hetkinä välähdyksenomaisesti ajattelen, että todennäköisempää on, ettei minulla ole syöpää ja etten kuole siihen. Se tuntuu todella epätodelliselta.
Kommentit (9)
Mulla on mm. paino noussut tänä aikana melkein kymmenen kiloa. Ajattelen, että kun syön paremmin kuin ennen anemian toteamista, ainakin siltä osin olen terveempi. Ap
Joo, olen lukenut kaiken mahdollisen raudan imeytymisestä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Viljan fytaatit estävät raudan imeytymisen, sen kai tiedät?
Ainoastaan lihasta saat B12-vitamiinia riittävästi. Jos et saa, tulee anemia.
Elimistö tarvitsee päivittäin koliinia, tai jos ei saa, tulee vakavia ongelmia. Varinin odottavan äidin on syötävä kananmunien keltuaisia, ettei lapsesta tule vammainen. Vanha tieto tässä kerrattakoon. Tiesit kai?
Rauhoitu. Jos arvot nousevat, kaikki on ihan hyvin.
Se syöpä on oikeasti paljon harvinaisempi syy naisilla kuin nämä luonnolliset: menkat ja synnytykset. Älä huoli.
Älä pelkää, huolestu äläkä seuraa neuroottisesti mitään pitoisuuksia. Syö nautiskellen, monipuolisesti ja terveellisesti (juu, helppo sanoa), ja mittauta rauta jos huolettaa. Voi olla imeytymishäiriökin, jos rauta-arvot ei pysy kunnossa.
Vain etenkin talvella D-vitamiinia purkista, ja ehkä siitä B-vitamiinilisästä voi olla hyötyä. Muuten lisäravinteet on lähinnä hukkaan heitettyä rahaa ja rasitusta maksalle ja munuaisille.
Raudanpuute aiheuttaa oireita, mm. väsymys, ahdistus , infektio herkkyys, naisille erittäin yleinen jo pelkästään runsaiden kuukautisten takia! Suomessa puhutaan tästä aivan liian vähän ja raja-arvot ovat korkeammalla kuin missään muualla!
Mulla alkoi viimeisen synnytyksen jälkeen oireilu ja en vain tajunnut sitä raudanpuutteeksi. Hiukset ohentui, iho kuiva, kynnet halkeili, huimasi jne. Kaikki kadonnut. Mutta huoli ei. Ap
Raudanpuutos aiheuttaa infektioherkkyttää mutta rautalisä pahentaa jo olemassa olevia bakteeri- ja virustulehdusia.
Mulla on poskiontelotuhduskierre enkä voi syödä rautaa sen takia vaikka pitäiisi
Jos kesken rautakuurin iskee flunssa ym pöpö on raudanotto keskeytettävä taudin ajaksi.
On kummallista ettei poskiontelovaivoihin ole keksitty parantavaa hoitoa.
Oon tälläkin hetkellä kuumeessa sen takia.
Viljan fytaatit estävät raudan imeytymisen, sen kai tiedät?
Ainoastaan lihasta saat B12-vitamiinia riittävästi. Jos et saa, tulee anemia.
Elimistö tarvitsee päivittäin koliinia, tai jos ei saa, tulee vakavia ongelmia. Varinin odottavan äidin on syötävä kananmunien keltuaisia, ettei lapsesta tule vammainen. Vanha tieto tässä kerrattakoon. Tiesit kai?