Suositelkaa hyvän makuisia einesruokia töihin evääksi
Teen paljon itse pakkaseen, mistä otan evääksi, mutta aina ei ehdi kun reissaan paljon, eli sellaista mitä saa helposti lähikaupasta työmatkalla esim. Siwasta tai ruokiksella Salesta työpaikan vieressä. Tarvitsen lämpimän ruuan, kun työpaikalla on niin järkyttävän kylmä, että salaatilla tulee vieläkin kylmempi. Olen muutamia kokeillut ja kaikki tähän asti ostamani on ollut mauttomia. Ainoa rajoite on, että lämmitysmahdollisuus on vain mikrossa. Kasviskeitot ovat olleet kyllä ok, mutta välillä jotain muuta kuin keittoa. Mulla on noita keittopurkkeja aina varalla jonkin verran työpaikalla.
Kommentit (42)
mä inhoan einesruokia,mutta olen saman asian äärellä.Nyt olen tottunut syömään thai cubeja,vian tomaatti-vuohenjuustolasagnea,saarioisten kasvislasagnea,joku kokkikartanon kanapasta ja kokkikartanon tomaattivuohenjuustokeitto.Liharuokia en voisi kuvitella syöväni.
Ap on yllättynyt aamulla hätäpäissä kirjoitetun ketjun runsaista vastauksista. Kokeiltavaa tuli paljon, kaikkea ei varmaan sää lähikaupasta mutta täytyy viikonloppuna hakea vähän jääkaappiin ja pakkaseen valmiiksi, että on mistä ensi viikolla taas ottaa. JAtkakaa vaan, kun muitakin kiinnostaa.
Kokkikartanon einekset ovat mun mielestä kaikki hyviä. Se ruokatalo on ihan omassa luokassaan einestenvalmistajana. Ja sitten on se Hk:n kalapaistos, mutta nämä on jo mainittukin. Noita thaikuutioita en ole uskaltanut ostaa, koska pelkään hapanimelää makua, ja inhoan riisiä. Joissain kuitenkin on ilmeisesti nuudeleita, uskaltaiskohan sellaista kokeilla?
[quote author="Vierailija" time="19.09.2013 klo 09:18"]
[quote author="Vierailija" time="19.09.2013 klo 07:21"]
Thaicubet on hyviä :)
[/quote]
Söin thaicubeja aika usein, mut sitten rupesi mietityttämään että millasta se kanaliha on niissä - miten tuotettu ja teurastettu. Meni maku siitäkin safkasta.
[/quote]
Kun olin ennen kasvissyöjä, niin ostin välillä herkuttelumielessä sen kasvisversion niistä Thai cubeista. Ostan joskus vieläkin. Ai että se on hyvää, vaikka yleensä en osta juuri valmisaterioita, ellei pakastepizzaa lasketa sellaiseksi. Pirun kalliita vaan, kun yksi suht. pieni kuutio on yli 3 €.
Finduksen pakasteateriat on ihan ok, varsinkin ne sellaiset World selection laatikot, esim. lohipasta on hyvää. Töissä myös monet syö niitä lämpimiä salaatteja. Pidän myös kotona pakastimessa aina pinaattikeitto-palikoita, jos ei ole muuta ottaa evääksi, niin sitten semmoinen.
Joku toinenkin mainitsi maksalaatikon hyvän makuiseksi valmisruoaksi. Oletteko muuten maistaneet Kokkikartanon uutta perinteistä maksalaatikkoa? On muuten hyvää ja siinä on jopa 25 % naudan maksaa. Kokkikartanolla on myös Facebook-sivuillaan käynnissä maksalaatikko-aiheinen hyväntekeväisyyskampanja. Tiistaihin saakka kysytään päivittäin vaihtuvilla kysymyksillä ihmisten näkemyksiä maksalaatikosta. Jokainen vastaaja on kasvattamassa Hurstin avun kautta tehtävää ruokalahjoitusta sitä tarvitseville. Haaste löytyy osoitteesta:http://on.fb.me/1c6WnAf. Ottakaahan kantaa, niin hyväntekeväisyyspotti kasvaa!
Einesruokien aatelia on ehdottomasti Kokkikartanon perunavuoat. Ei tosin taida löytyä joka pikkukaupasta.
Täytyypä thaicubeja kokeilla, samoin tuo pekonikinkkuruukku on kokeilematta. Sitä taisi Siwassa olla, onko thaicubeja? Pinaattiletut onkin hyviä, kiitos myös siitä, en olekaan pitkään aikaan niitä ostanut. Jääkaappi töissä on myös, joten sinne voi isommankin satsin viedä ja syödä seuraavana päivänä, jos ei ole reissuja.
Kiiti kaikille, menen nyt Siwan kautta, se on jo auki. Jos ei ole noita suosittelemianne, ostan pinaattilettuja, niitä ainakin pitäisi olla. Jos muuta kuin pinaattilettuja, tulen kertomaan maistuiko.
Minä odotan kokemuksiasi, kun itselläni on sama ongelma. Nuo thaicubet taitaa olla niitä pakasteessa myytäviä itämaisia ruokia, ihan hyviä muttei niistä ihan jokapäiväiseksi eineeksi ole.
Myös saarioisella on mielestäni kelvollista itämaistyyppistä ruokaa, esim. chicken panang curry.
Itse kaipaisin jotain valmisruokaa, jossa olisi vielä runsaasti kasviksia mukana. Välillä ostan pakastevihanneksia valmisruuan seuraksi, mutta olisi helpompaa kun vihannekset olisivat samassa annoksessa. Usein syön jotain hedelmiä jälkkäriksi, niin tuntuu edes vähän terveellisemmältä.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2013 klo 08:43"]
Minä odotan kokemuksiasi, kun itselläni on sama ongelma. Nuo thaicubet taitaa olla niitä pakasteessa myytäviä itämaisia ruokia, ihan hyviä muttei niistä ihan jokapäiväiseksi eineeksi ole.
Myös saarioisella on mielestäni kelvollista itämaistyyppistä ruokaa, esim. chicken panang curry.
Itse kaipaisin jotain valmisruokaa, jossa olisi vielä runsaasti kasviksia mukana. Välillä ostan pakastevihanneksia valmisruuan seuraksi, mutta olisi helpompaa kun vihannekset olisivat samassa annoksessa. Usein syön jotain hedelmiä jälkkäriksi, niin tuntuu edes vähän terveellisemmältä.
[/quote]
Ihan sama mulla. Valmiit salaatitkin ovat yleensä lounaskokoa, eli niistä ei ole lisäkesalaatiksi (toki tän voi ratkaista ostamalla vaikka pari tomaattia). Mutta lämmitettäviä lisäkekasviksia ei monessakaan ruuassa ole kuin korkeintaan parin pavun/porkkananviipaleen verran.
No mulla menee työpaikkaruokailu joka tapauksessa aika usein lounassalaattilinjalla, söin sitten omia eväitä tai lähdin ruokalaan niin en noita niin paljon kaipailekaan. Meilläkin on konttorissa kylmä, mutta yleensä sitten kompensoin salaattilounaan kylmyyttä jälkiruokakahvilla tai -teelllä.
Mun suosikki on ehdottomasti Pirkan lohipinaattipasta, joka löytyy pakastealtaasta. Niitä ei ikävä kyllä siwasta ja salesta saa.
Mä tiedän ettet halunnut keittoja, mutta sanon silti että Kokkikartanon keitot on hyviä ja just sopivan täyttäviä myös lounaaksi.
Sama homma täällä, syön aina omia eväitä. Paino on pudonnut vajaa 10 kg vuodessa (olen mies). Ennen aina söi buffasta mahan ihan täyteen, nyt on rajattu määrä ruokaa, joka sopii mulle. Tämä on yksi suosikeistani tällä hetkellä:
http://www.atria.fi/tuotteet/Sivut/Tuote.aspx?tuoteid=6029
Atrian valmistamat mikroateriat Chicken teriyaki Korean style ja Chicken Rogan Josh (pari muutakin sarjaan kuuluu, mutta näistä meillä on tykätty eväänä).
[quote author="Vierailija" time="19.09.2013 klo 07:21"]
Thaicubet on hyviä :)
[/quote]
Söin thaicubeja aika usein, mut sitten rupesi mietityttämään että millasta se kanaliha on niissä - miten tuotettu ja teurastettu. Meni maku siitäkin safkasta.
via-pastat