Mistä sinä olet viimeksi löytänyt uuden mukavan tuttavan?

Olen tuntenut nykyisen parhaan ystäväni vasta viisi vuotta. Tutustuimme samassa työpaikassa, ja ikäeroa meillä on lähes kymmenen vuotta. Elämäntilanteissamme on eroja, mutta myös riittävästi samoja piirteitä, ja luonteemme jotenkin vaan natsaavat. En olisi uskonut enää kolmekymppisenä löytäväni Ystäviä, mutta näin kävi :) 

Nuoruudessa ystävystyminen on helpompaa siksi, että ihmiset ovat avoimempia kiinnittymään toisiin (vieraampiinkin) ihmisiin ja silloin on myös tarve hakeutua läheisiin suhteisiin ikätoverien kanssa, kun ollaan irtautumassa vanhemmista. Kaikenlainen yleinen kuohunta siinä iässä saa myös ystävyyssuhteet tuntumaan lähes taianomaisilta.

Vanhempana on ehkä sitten jo perhettä, vakiintuneempi oma reviiri, eikä sen takia monella ole niin tarvettakaan saada uusia ystäviä. Mutta kyllä sitä vanhempanakin ystävystyy, ja ihmisillä on kaikennäköistä kuohuntaa läpi elämän (en tarkoita, että ystävyys liittyisi välttämättä mihinkään suuriin tunnekuohuihin, mutta itse ainakin olen sellaisten aikana/seurauksena tavannut merkittävimmät ystäväni).

Ihan arkisissa paikoissa. Kansalaisopiston kurssilla, miehen kautta, netissä, vertaistukiryhmässä, naapurustossa.

Työpaikalta, lapsen hoitokaverin vanhemmasta, seurakunnan toiminnasta, erityisvanhemmuuteen liittyvästä vertaisryhmästä, netistä, lapsen koulukavereiden vanhemmista, vanhojen ystävien uusista kumppaneista, harrastusryhmistä.

[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 09:42"]

nyt hän on poikamme kummitätinäkin (ja miehensä kummisetänä)

No siinäpä nainen jossa on moneksi!

No niin on! Harva nainen on oman miehensä kummisetä! ;)

[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 10:14"]

[quote author="Vierailija" time="17.09.2013 klo 00:19"]

[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 17:34"]

Olen tuo ikävä ja hapan toisena ketjuun vastannut ihminen.

Ilmeisesti tuttavuus ja ystävyys tarkoittavat joillekin samaa, mutta ne eivät tarkoita sitä minulle.  Se sallittakoon.

Useimmat vastaajat puhuvat vastauksissaan edelleenkin ihan pinnallisista tuttavuuksista tyyliin:  "Kirpputorilla olemme tavanneet nyt useamman kerran ja jutelleet pitkään."  Ja "Olen viisikymppinen ja saanut tänäkin vuonna monta kivaa kaveria" ...

Tein sen virheen, että oletin aluperäisen puhujan todellakin tarkoittavan todellista ystävyyttä.  Se on harvinaista kuin kanan hampaat, ja pääsääntöisesti syntyy vain ja ainoastaan nuorena.  Tietenkin , jos hyvä onni käy myöden, niin ainahan se on mahdollista.  Sanotaanko niin, että se on aika epätodennäköistä.

Se, että joku ei taas edes erota ystävyyttä ja tuttavuutta toisistaan, kertoo minusta jo melko paljon.  Ja kyllä, me emme ystävystyisi silloin myöskään keskenämme.

Edellytyksiä ystävyydelle ei silloin olisi.

[/quote]

Suivaannuin kommentistasi.

En paljasta täällä kaikkea tuosta uudesta tuttavastani ja jokainen varmasti ymmärtää syyn.

Kuitenkin olemme uuden tuttavani kanssa jutelleet paljon ja jopa itkeneet yhdessä, molemmat omia surujaan. Enimmäkseen olemme puhuneet elämästä ja ihmisistä. Ikäeroa on paljon, mutta olemme ajatuksiltamme aika samanlaisia. Tämä kohtaaminen on ainakin minulle ollut merkityksellinen, koska taas tuli selväksi, että iällä ei ole väliä, persoona ratkaisee.

En sanoisi tätä tuttavuutta pinnalliseksi, mutta kiva, jos sinä tiedät, mistä me kaksi olemme tavatessamme jutelleet.

-5-

[/quote]

Näin olen minäkin tehnyt monen tuttavan kanssa, mutta ei yhdessä itkeminen tee vielä ihmisestä ystävää.

[/quote]

En ole käyttänyt kertaakaan tuosta ihmisestä sanaa ystävä. 

Hän on minulle uusi, mukava tuttavuus, jonka kohtaamisesta olen iloinen ja se on rikastanut elämääni (kyllä, olen tuon parivaljakon nuorempi osapuoli).

Pian on tulossa sellaisia muutoksia toisen meistä elämässä, että emme varmaan kohtaa ihan heti uudestaan. Silti tuo kohtaaminen on arvokas kokemus ja olen iloinen siitä, että olemme saaneet jakaa hetkiä yhdessä.

Se, että olemme itkeneet yhdessä, on mielestäni osoitus siitä, että välillämme vallitsee yhteisymmärrys, luottamus ja uskallus näyttää tunteita ja olla oma itsensä. 

Joillakin ihmisillä on aivan älyttömät vaatimukset elämälle ja toisille ihmisille. Ei ihme jos on läpi elämänsä kroonisesti pettynyt kaikkeen, kun mikään ei kelpaa! Jos asenne on se, että koko loppuelämän pitää rakentua elämän ensimmäiselle 15:sta vuodelle (jolloin ihminen aika vähän pystyy vaikuttamaan niihin olosuhteisiin joissa elää) niin eipä monenkaan elämä olisi kovin hääppöistä ne loput 70 vuotta.

Sinänsä ymmärrän tuon synkän ja pessimistisen asenteen ystävyyteen. Se on niiltä ajoilta, jolloin kökittiin samassa kylässä koko elämä ja kaikkeen uuteen suhtuaduttiin epäluuloisesti. Näissä yhteisöissä oli tarkka hierarkia, uskomaton kyttäämis-ja lyttäämismeininki ja vain harvaan ihmiseen saattoi luottaa siinä mielessä, ettei tämä kerro luottamuksellisia asioita eteenpäin.

Mutta maailma on erilainen. Suuri osa ihmisistä muuttaa elämänsä aikana moneen kertaan, usein paikkakunnalle jolta ei tunne ketään, eikä aina osaa edes maan kieltä ja tapoja. Ylipäänsä monet ihmiset näyttävät elävän kuten minäkin, että uudessa elämäntilanteessa etsitään samassa elämäntilanteessa olevat toiset ihmiset, joiden kanssa asioita käsitellään ja ystävystytään. Heistä tulee ajan mittaan kavereita ja ystäviä, tärkeä tuki ja ihmisiä joilta oppii paljon. Minä luen heidät ystäviksi, enkä edes kuvittele että se meidän ystävyyden päämäärä on olla aina parhaat ystävät kymmeniä vuosia. 

Kunhan vain tuo 2/13/... leikkii noin kyynistä. Ja miksi? Koska huvikseen tahtoi yrittää lytätä aloittajan toiveita? Näin mä vähän veikkaan.

Lapsen urheiluharrastuksen vanhempaintoimikunnasta. Myös lapset ovat keskenään ystäviä, ja nyt myös me äidit :)