Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä ongelmallisen oppilaan kanssa?
16.09.2013 |
Ekaluokalla on oppilas, jonka käytös on hyvin häiriintynyttä. Hän ei kykene opiskeluun ryhmässä vaan vaatisi opettajan koko ajan vierelleen, tarvitsisi jonkun aikuisen 100% huomion. 20 oppilaan luokassa tämä on mahdotonta yhdelle ihmiselle.
Hän ei pysy hetkeä paikallaan. Seisoo tuolilla tai pulpetilla, menee pulpetin alla, haahuilee luokassa, kiipeää kaapin päälle, jne.
Jos hän istuu hetkenkin paikoillaan, hän lähinnä piirtelee vihon tai kirjan täyteen kummallisia kuvia, joissa vilisee hirviöitä ja ruumiita. Puhuu kammottavista elokuvista ja tietokonepeleistä, joita ilmeisesti äidin miesystävä harrastaa.
Hän ei ole paha lapsi. Mutta outo.
Olen yrittänyt keskustella lapsen äidin kanssa. Hänestä kauhu- yms. elokuvat ja tietokonepelit kiinnostavat lasta, eikä siinä ole mitään pahaa - mutta ei, ei lapsi niitä pelaa eikä katso, ehkä joskus sitten vahingossa jotain nähnyt. Tuohon muuhun käytökseen reagoidaan olankohautuksella.
Olen yrittänyt koulupsykologia jututtaa. Lapsi kuulemma saa lääkkeitä ja perhettä tuetaan. Minun ei tarvitse huolehtia siitä vaan pitää keskittyä opetukseen.
Rehellisesti sanottuna luokassa ei kenenkään oppimisesta tule yhtään mitään, aikani menee tuon yhden (ja kahden vähän vähemmän vaikea tapauksen) paimentamiseen. Mitä ihmettä tekisin?
Kommentit (33)
Jos olet tosissasi täällä kyselemässä, olen enemmän huolissani sinusta. Nyt suu suppuun ja heti. T. kollega yläkoulusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, että tuntuu vaikealta kysyä apua reksiltä ym. ja tuntuu siltä, että pitäisi pärjätä yksin. Mutta se ei ole totta! Sinulla on oikeus saada työyhteisöstä ja etenkin esimieheltäsi tukea tähän juttuun. Erityisesti jos olet ensimmäistä kertaa tämän tyyppisessä työssä. Se, että kysyt apua ei kerro ammattitaidottomuudestasi, vaan pikemminkin siitä, että toimit juuri oikein.
On myös tämän lapsen paras, että käytökseen puututaan heti alkuunsa, eikä jäädä vaan levittelemään käsiä ja seurailemaan tilannetta. Tsemppiä sinulle!
Päiväkodissa on käytössä tarrataulu. Tarran voi saada esim.hyvästä käyttäytymisestä tai vaikka väritystehtävästä. Ehkä se menisi vielä ekaluokkalaisillakin? Tarra hyvästä käytöksestä (muista konkretisoida, mitä se hyvä käytös on lapselle) tai vaikka tehtävän teosta.
Liikennevalot(ainakin päiväkodissa näin, voit soveltaa kouluun sopivaksi, askartele esim.kartongista): punainen ja ollaan hiljaa ja paikallaan, oranssi kun saa puhua ja vaikka vihreä kun voi poistua omalta paikaltaan.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 17:32"]
Tiedän, että tuntuu vaikealta kysyä apua reksiltä ym. ja tuntuu siltä, että pitäisi pärjätä yksin. Mutta se ei ole totta! Sinulla on oikeus saada työyhteisöstä ja etenkin esimieheltäsi tukea tähän juttuun. Erityisesti jos olet ensimmäistä kertaa tämän tyyppisessä työssä. Se, että kysyt apua ei kerro ammattitaidottomuudestasi, vaan pikemminkin siitä, että toimit juuri oikein.
On myös tämän lapsen paras, että käytökseen puututaan heti alkuunsa, eikä jäädä vaan levittelemään käsiä ja seurailemaan tilannetta. Tsemppiä sinulle!
[/quote]
Valitettavasti armeija on nykyaikan monelle pojalle ensimmäinen paikka, jossa käytökseen oikeasti puututaan ja sitten onkin jo liian myöhäistä. En tiedä yhtään tahoa kuka tyttöjen ongelmakäyttäytymiseen puuttuisi ennen vankeinhoitolaitosta.
Tässäkin tallotaan 19 oppilaan oikeuksia ja mahdollisuuksia opiskeluun, jotta yksi saisi mahdollisuuden, jonka hän suurella todennäköisyydellä jättää käyttämättä (ei tosin tietoisesti). Olen ehkä kylmä ihminen, mutta minun mielestä olisi parempi rajoittaa tämän yhden oikeuksia, jotta nämä 19 muuta saisivat normaalin koulupäivän. Toki kaikkein parasta olisi, jotta kaikilla löytyisi sopiva luokka, mutta eipä taida kaupunkien rahat riittää.
[quote author="Vierailija" time="19.09.2013 klo 08:06"]
Minä ymmärrän kyllä hyvin tuon, että tulee tunne, että yksin pitäisi pärjätä. Opettajien työpaikat ovat sellaisia suojatyöpaikkoja, että kun ne opettajat saavat viran, niin ne noin vuodessa unohtavat sen, millaista on olla uusi opettaja talossa. On kovin tyypillistä, että opettajalle ei ole minkäänlaista ohjausta uuteen työhönsä eikä opastusta uuteen työpaikkaan. Näytetään vain, että tossa on sun luokka, koita pärjäillä.
Kollegoilta kun kyselee asioita, niin vastaukseksi tulee parhaimmillaan ynähtelyä. Koulun käytäntöjä ei myöskään ole kirjattuna mihinkään, vaan kaikki pitää kysellä erikseen lähtien siitä, että mistä mä saan tietokoneen salasanat. Yleensä kukaan ei niitä tule tarjoamaan, vaan kaikki pitää nyhtää jostain.
Rehtorista on tietenkin kiinni paljon. Jotkut rehtorit on auttavaisempia kuin toiset. Jotkut luulevat olevansa auttavaisia, mutta lakaisevat todelliset ongelmat näennäisauttamisen alle. Aika pian sen huomaa, onko rehtorista mitään apua vai ei. Ja jos ei ole, niin yksinhän siinä sitten on pärjättävä.
Opettajankoulutuksessa kyllä sivutaan nopeasti eri häiriöitä, mutta ei niiden käsittelyyn sen syvällisemmin perehdytä. Sitten kun työelämässä tulee ensimmäinen erityistapaus vastaa, niin sitä herää ihmettelemään, että mitä ihmettä tämän oppilaan kanssa pitäisi käytännössä tehdä. Ja siinä huomaa myös, ettei koulutuksessa ole edes sivuttu vanhempien kohtaamista.
Joten uutena koulumaailmaan tuleminen on pahimmillaan orpoa ja yksinäistä. Mutta sitten kyllä, kun hommaan on päässyt sisälle ja virka on alla, niin monessa opettajanhuoneessa on oikein mukava tunnelma ja hyvä yhteishenki.
[/quote]
Tähän ei ole muuta lisättävää kuin: AMEN! Juuri näin olen uutena opettajana itsekin kokenut! Jopa silloin, kun menin epäpätevänä, 21-vuotiaana pitkäaikaiseksi sijaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palkitseminen käyttöön. Epäonnistumista itsehillinässä ei rankaista, hyvistä tuloksista palkitaan. Tarrat seinälle, yhdestä puolikkaasta päivästä saa tarran. Viikon lopussa palkitset. Älä anna joka tunnista tarraa ettei niitä kerry liikaa, älä kuitenkaan jätä palkitsemista kokonaiselle päivälle; lapsi ei siihen vielä pysty.
Vaadi ohjaaja luokkaan. Hän on siellä sitä varten, että keskittyy vain tähän yhteen lapseen, jolloin sinä voit keskittyä muuhun luokkaan. Kun lapsi oppii käyttäytymään sääntöjen mukaan, ohjaaja voi avustaa muitakin tarvitessa.
T. Koulunkäynninohjaaja
Voisitko soittaa opetajalle, ketä sijaistat? ja kysyä häneltä lapsesta + mitä on talossa ollut tapana tehdä. Ja mitä toivoisi tehtäväksi? Hänellehän asia viime pelissä kaatuu, kun sinä poistut paikalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eiköhän se siellä oppilashuollossa selviä paremmin kuin täällä av:lla, jos ei oma ammattitaitosi riitä kehittämään mitään keinoja.
t. kollega
En oikein saanut sieltä tukea. Näitä yhteydenottoja tulee kuulemma syksyn aluksi niin paljon, että katsellaan, kun tilanne tasoittuu puolin ja toisin. EI, mun ammattitaito ei tähän nyt riitä. Olen sijainen ja opettanut pääasiassa lukiolaisia aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miten koululla pitäisi toimia, mutta adhd-lapselta korvaani kuulostaa, ja paha yhdistelmä on välinpitämätön, ongelman kieltävä vanhempi. Lapsen oikeampi paikka olisi ehkä pienellä luokalla. Rehtori, muut opettajat, koulupsykologi ja vanhemmat yhtä aikaa kokoukseen? Oppilashuollon kautta ...? Jos saa lääkettä, niin lapsellahan on jo joku diagnoosi?
Itselläni on keskittymishäiriöinen lapsi, nyt jo yläasteikäinen ja pääsi juuri normaaliluokalle, käy pienryhmässä joissain aineissa.
Minä ymmärrän kyllä hyvin tuon, että tulee tunne, että yksin pitäisi pärjätä. Opettajien työpaikat ovat sellaisia suojatyöpaikkoja, että kun ne opettajat saavat viran, niin ne noin vuodessa unohtavat sen, millaista on olla uusi opettaja talossa. On kovin tyypillistä, että opettajalle ei ole minkäänlaista ohjausta uuteen työhönsä eikä opastusta uuteen työpaikkaan. Näytetään vain, että tossa on sun luokka, koita pärjäillä.
Kollegoilta kun kyselee asioita, niin vastaukseksi tulee parhaimmillaan ynähtelyä. Koulun käytäntöjä ei myöskään ole kirjattuna mihinkään, vaan kaikki pitää kysellä erikseen lähtien siitä, että mistä mä saan tietokoneen salasanat. Yleensä kukaan ei niitä tule tarjoamaan, vaan kaikki pitää nyhtää jostain.
Rehtorista on tietenkin kiinni paljon. Jotkut rehtorit on auttavaisempia kuin toiset. Jotkut luulevat olevansa auttavaisia, mutta lakaisevat todelliset ongelmat näennäisauttamisen alle. Aika pian sen huomaa, onko rehtorista mitään apua vai ei. Ja jos ei ole, niin yksinhän siinä sitten on pärjättävä.
Opettajankoulutuksessa kyllä sivutaan nopeasti eri häiriöitä, mutta ei niiden käsittelyyn sen syvällisemmin perehdytä. Sitten kun työelämässä tulee ensimmäinen erityistapaus vastaa, niin sitä herää ihmettelemään, että mitä ihmettä tämän oppilaan kanssa pitäisi käytännössä tehdä. Ja siinä huomaa myös, ettei koulutuksessa ole edes sivuttu vanhempien kohtaamista.
Joten uutena koulumaailmaan tuleminen on pahimmillaan orpoa ja yksinäistä. Mutta sitten kyllä, kun hommaan on päässyt sisälle ja virka on alla, niin monessa opettajanhuoneessa on oikein mukava tunnelma ja hyvä yhteishenki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sulla on itselläkin nyt ammattitaidossa paikattavaa. Eikö teillä opettajankoulutuksessa mitenkään käsitelty oppimisvaikeuksia, neurologisia ja kehityksellisiä ongelmia, erityispedagogiikkaa? Tämä on niin arkipäivää nykykouluissa, että perusasiat pitäisi jokaisella opella olla hallussa. Oppilashuoltoryhmään sitten oppilaat, joiden kanssa peruskonsteilla ei pärjätä ja harkitaan esim. kouluavustajan tarvetta luokkaan tms. Hanki nyt ensin itsellesi jotain ammattikirjallisuutta ja perehdy esim. juuri ADHD- oppilaan opettamiseen ja ohjaamiseen. Keinoja ja apuvälineitä kyllä on, jos niitä hankkii ja osaa käyttää. Ei lapsi ilkeyttään ole hankala ja häiritse muita, kyllä useimmat lapset haluavat olla kunnolla ja kärsivät itsekin impulsiivisuudestaan ja siitä, että heitä moititaan aamusta iltaan.
Uskomaton opettaja, että tällaisia pui julkisella keskustelupalstalla. Missä on ammattitaitosi edes sen asian suhteen?!