Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit toisin lasten kasvatuksessa, jos joutuisit takaisin alkupisteeseen?
16.09.2013 |
Minä todennäköisesti vaatisin vielä vähemmän lapsiltani. Entä mitä sinä muuttaisit?
Kommentit (51)
Minä en varmaankaan tekisi mitään toisin. Toki jos rahaa tipahtaisi taivaalta, niin sitten voisin ottaa säännöllisesti lapsille hoitajan, että itse jaksaisin vähän paremmin ja parisuhde voisi paremmin. Mutta koska rahaa ei mistään tipahda tekisin asiat juuri niin kun olen ne nytkin tehnyt. Toisin kuin moni, niin en stressannut esikoisen kanssa yhtään ja en ole ollut sellainen suorittaja äitikään ikinä. Minulla on 4 lasta ja olen 34vuotta.
Mutta lapseni ovat kaikkea muuta kuin helppoja. Esikoisella adhd ja muut sitten apinoineet käytöstä minkä ehtineet. Mutta koska adhd:hen en voi vaikuttaa omalla käytökselläni, niin mitään siitäkään en voisi muuttaa. Kaikki tukitoimet on ollut alusta asti käytössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla nyt 15-, 13- ja 5-vuotiaat lapset. Mitään en tekisi toisin...olen tehnyt sen minkä olen milloinkin pystynyt ja jaksanut, lasten etu kuitenkin päällimmäisenä mielessä. Olen vienyt musiikki- ja liikuntaharrastuksiin, lukenut paljon kirjoja, kokannut niin terveellistä ja hyvää ruokaa kuin osaan. Pienten kanssa olen laulanut, leikkinyt, ulkoillut. Väsynyt olen kyllä ollut, mutta niin tyytyväinen nyt, kun kaikilla menee hyvin ja ovat tosi fiksuja lapsia / nuoria. Ollaan läheisissä väleissä isompienkin kanssa ja jutellaan paljon, tehdään kotihommia yhdessä.
Omaa aikaa olen saanut silloin tällöin ja siitä olen nauttinut täysin rinnoin :-).
Olen ollut suurimman osan vanhemmuusajastani yh ja käynyt kokopäivätyössä. Lapset ovat menneet viimeistään 2-vuotiaina päiväkotiin, esikoinen jo alle yksivuotiaana ja on kympin oppilas koulussa, ja lahjakas muusikko. Ei se hoidossa oleminen lasta pilaa :-)
n40
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 19:12"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:51"]
Kun asioita katsoo etäältä, eli kun lapset ovat aikuisia ja itse on kohta eläkkeelle jäämässä, näkee monia asioita selkeämmin. 6v ja 8v ovat kyllä minun mielestä vielä tosi pieniä.
[/quote]
Sinulla taitaa olla pikkulapsivaiheesta niin pitkä aika, ettet yksinkertaisesti muista millaista se on. Ja aika kultaa muistot. Ja varmasti myös toivot pian itse tulevasi isovanhemmaksi, joten et halua ilmoille mitään inhorealistisia kuvauksia siitä millaista vauvojen/pienten lasten kanssa eläminen on.
Nämä 'pienet' 6- ja 8-vuotiaat ovat huollettavina aivan totaalisen erilaisia kuin pikkulapset. Kyllä minä ja mieheni heidät silloinkin hoidettiin miten parhaiten kyettiin, mutta ylivoimaisesti raskainta aikaa oli kun olivat pieniä. Ihan jatkuvaa pyyhkimistä ja housuissa roikkumista ja perustarpeista huolehtimista, totaalista kädettömyyttä. Ei voinut luottaa siihen että nukkuvat yöllä.
Nyt kummallakin on oma elämä ja kaverit, käyvät itse vessassa ja usein toimittavat itse omat toimensa (toki katsotaan perään ja autetaan). Ja nykyään ei ole mikään ongelma jos vain toinen vanhempi lähtee lasten kanssa vaikkapa elokuviin tai uimahalliin.
Ja parasta näiden kanssa ovat keskustelut. Kai se pitäisi kehdata myöntää, että nautin sellaisesta syvällisesti.
[/quote]
ootte te aika avuttomia miehenne kanssa :) meillä 4 alle kouluikäistä lasta ja ei mitään ongelmaa lähteä lasten kanssa yksin vaikka sinne uimahalliin. Toiset vaan on taitavampia lasten kanssa kun toiset.
Olisin ollut tiukempi koulu ja vapaa-ajan touhuissa vanhempien lasteni kanssa, ajan vei silloin paljon pienempi sisarus. Olisin myös vaatinut miestäni osallistumaan lasten elämään enemmän, työ vei hänen koko aikansa ja tietynlainen isän ikävä näkyy nyt murrosikäisten uhmassa.
Uskon kuitenkin, että olen tehnyt kulloisessakin elämäntilanteessa parhaani ja koetan myös antaa armoa itselleni. Liikaakin nimittäin mielessäni ruoskin itseäni.
Ottaisin enemmän irti pikkuvauva-ajasta. Nyt lapsi on 1v ja tuntuu kuin siitä ajasta olisi jo ikuisuus. Keskityin liikaa kaikkeen muuhun kun lapsi oli ihan pieni, koska se vain "söi ja nukkui" ja hereillä ollessaan möllötteli lattialla. Luultavasti toimisin ihan samoin kuitenkin vaikka saisinkin toisen tilaisuuden, mutta jotenkin tuntuu että annoin sen ajan valua käsistä. Etten jotenkin huomioinut riittävästi pientä vauvaa. Vaikka tosiasiassahan se oli melkein koko ajan tissillä tai vaunuissa nukkumassa...
Yksi minkä ehdottomasti tekisin toisin on se, etten antaisi miehen käytöksen vaikuttaa minun tekemisiini lapsen kanssa. Eli vaikka mies olisi kuinka idiootti, en huutaisi lapsen kuullen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:51"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 16:02"]
Olisi mielenkiintoista vain tietää, harmitteleeko kukaan oikeasti sitä, että vietti liikaa aikaa lapsen kanssa. Kun moni sanoo, että lapsuus meni niin nopeaa ohi ja ainakin vanhemmissa ikäluokissa sanotaan, että sitä katuu, ettei viettänyt aikaa enempää lasten kanssa. Onko toisin päin. Että olisi äitejä, jotka katuu, että vietti liikaa aikaa lasten kanssa ja harmittaa, kun ei vienyt lapsia virikehoitoon.
[/quote]
Meillä lapset aloittivat hoidon 1v3kk ja 11kk ikäisinä ja tämä on ollut erinomainen ratkaisu meidän perheen kannalta. Nyt lapset ovat 8- ja 6-vuotiaat.
Luulen, että ne, jotka haluavat töhin, sinne pääsevät. Ja heistä monet, jotka haluaisivat, mutta työpaikkaa ei ole, uskottelevat että parasta mitä on, on olla taaperoiden kanssa kotona.
On ihanaa kun lapset ovat isompia ja heidän kanssa voi jutella kaikenlaisista maailman asioista. Pikkulapsivaihetta en kaipaa ollenkaan.
[/quote]
Kun asioita katsoo etäältä, eli kun lapset ovat aikuisia ja itse on kohta eläkkeelle jäämässä, näkee monia asioita selkeämmin. 6v ja 8v ovat kyllä minun mielestä vielä tosi pieniä
Kun itse jäin esikoisesta äitiyslomalle, työpaikkani iäkkäämmät naiset (n.60v) sanoivat kaikki, että sitä ei kadu, että teki töitä liian vähän, vaan sitä katuu, että oli lasten kanssa liian vähän.
Näin olen kuullut myös monen työorientoituneen miehenkin sanovan.
Mutta toki on varmaan ihmisiä, joita kaduttaa, kun olivat liikaa lastensa kanssa. En minä sitä kiellä. Mutta itse en ole kuullut kenenkään iäkkäämmän miehen tai naisen niin sanovan
[/quote]
Uskon tämän, mutta sitten toisaalta: mun anoppi 60+ on ollut lähes koko ikänsä kotirouvana miehen työn takia. Ovat siis muuttaneet ympäri maailmaa jatkuvasti eikä anopilla ole ollut käytännössä mahdollisuutta omaan uraan tai edes työhön. Ja kyllä se on hänelle ollut kova paikka, ja nyt eläkeiässä vaikuttaa olevan jotenkin pettynyt elämäänsä. On monta kertaa sanonut, että kun hänellä ei ole mitään "omaa" kuten miehellään, kaveritkin ovat ympäri maailmaa ja Suomen kavereiden kanssa ei ole niin läheinen kun on nähty vain kerran vuodessa. Varmastikaan hän ei kadu sitä, että oli lasten kanssa kotona kun olivat pieniä, mutta luulen, että hän olisi mielellään ollut hieman vähemmän lasten kanssa, jos se olisi tarkoittanut omaa työtä. Luulen, että tällaisia vanhempia naisia myös löytyy.
Nyky 60+ vuotiailla ei ollut hoitovapaita ja päiväkodit (ne harvat) olivat vähän mitä lie, monet työssäkäyvät äidit ja isät joutuivat jättämään jo vauvan jollekin satunnaiselle hoitajalle. Eli on ymmärrettävää, että monet eivät ole tyytyväisiä tällaiseen perhe-elämään jälkikäteen ajatellen.
Ja voisit myös kertoa lastesi ikiä ja oman ikäsi ja oletko äiti vai isä. Minä olen monen lapsen nelikymppinen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Stressaisin vähemmän esikoisen kanssa ja kaksosten kanssa ottaisin perhetyöntekijän säännöllisesti heti alusta alkaen.
En laittaisi liikaa painoa arvoa "viisaampien" neuvoille vaan luottaisin alusta lähtien omaan vaistoon. Lapsen ensimmäinen elinvuosi meni hukkaan, kun en äitinä luottanut itseeni. Sen jälkeen olen minä (ja varmaan lapsikin) saanut enemmän suhteestamme irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En antaisi lapsen temppuilla ruokapöydässä montaa vuotta ja opettaisin ajoissa kuivaksi, ettei lirauttelisi housuun vieläkin päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi kotiavun ostamiselle todella paljon matalampaa kynnystä. Rahaa kannattaa käyttää kun sitä on ja kun sille on kaikkein suurin tarve.
Todella hyvä kysymys!
Ottaisin rennommin. Lapset ovat pieniä niin ohikiitävän hetken, niistä pitäisi osata nauttia silloin kun on sen aika.
Huumoria ja pitkää pinnaa.
T. Neljän teini-ikäisen äiti 40 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, mulla on vasta 1 lapsi, poika, juuri täytti 5v. Suurimmaksi osaksi tekisin kaiken samoin kuin nytkin: 3-vuotiaaksi kotona, sitten pk:n, miehen kanssa vuorotellen hoitovapaalla, paljon läsnäoloa ja hellyyttä, ei usein eikä pitkiä aikoja ulkopuolisella hoidossa. Paljon yhdessä leikkimistä ja tekemistä ja hassuttelua jne.
Mitä tekisin toisin: olisin rennompi ja tietyllä tavalla hieman vähemmän lapsen saatavilla. Nyt lapsi on varsinkin minun kanssa sellainen, että herkästi hermostuu jokaisesta pikku vastoinkäymisestä ja itkee minua apuun. Olin myös vauva-aikana jotenkin hysteerinen siitä, että varmasti lapsi ei joudu olemaan yhtään yksin ja saa aina vuorovaikutusta kun haluaa ja luulen, että olin sellainen liian "tunkeileva" äiti.
Sitten myös järjestäisin asiat niin, etten hermostuisi ja huutaisi heräilevälle taaperolle yöllä koskaan (lapsi heräsi ihan joka ikinen yö monta kertaa 2.5 -vuotiaaksi, ja meinasin kuolla siihen väsymykseen, jolloin joskus tuli huudettua lapsella, valitettavasti).
En olis huutanut ikinä, vaatinut paljon vähemmän, luottanut lapseen ja itseeni enemmän, kannustanut, enkä pitänyt itsestään selvänä että esikoinen on aina paras kaikessa. En olis vahtinut ja ollu sellanen mitä minä sanoin tyyppi. Olisin puuttunut koulukiusaamiseen paljon nopeammin. Mun nuorimmat "vapaudessa" vapaasti kehittyneet ovat pärjänneet elämässään super loistavasti, vanhimmat kärsivät edelleenkin omassa elämässään, ja minä kun luulin olevani maailman paras äiti.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 14:59"]
En antaisi lapsen temppuilla ruokapöydässä montaa vuotta ja opettaisin ajoissa kuivaksi, ettei lirauttelisi housuun vieläkin päivittäin.
[/quote]
Ei kuulosta siltä, että olisit voinut jotenkin opettaa paremmin kuivaksi. Kuulostaa siltä, ettet ehkä ymmärrä lastasi ja saattaa olla, ettet myöskään huomaa, jos hänellä on vaikka virtsatietulehdus. Lirauttelu on merkki jostakin. Olet kovin jyrkän kuuloinen. Osaatko olla hyväksyvä ja turvallinen vanhempi? Toivottavasti.
9 lisää: kehuisin suorituksista vähemmän. Nyt lapsi on tullut jotenkin riippuvaiseksi ulkopuolisesta palautteesta, ja vähän on nähtävissä sellaista, ettei halua yrittää mitään vaikeaa epäonnistumisen pelossa. lasta voi tietenkin kehua ihanaksi ja rakkaaksi, mutta se ainainen "hieno potku" "hieno piirustus" tuntuu ainakin meidän pojan kohdalla kääntyneen itseään vastaan.
En muuttaisi mitään. Lapseni on niin fiksu, että koen toimineeni oikein.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 15:09"]
En muuttaisi mitään. Lapseni on niin fiksu, että koen toimineeni oikein.
[/quote]
Koetko, että lapsesi fiksuus on sinun toimintasi ansiota? Vai oletko hiukan defensiivinen? :D
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 15:47"]
Houkuttelisin kuopuksen tekemään palapelejä ja legoja (hänellä on todettu hahmottamisvaikeuksia). En veisi niin aikaisin hoitajalle (1v 5 kk). Olisin pyrkinyt tukemaan vielä enemmän ja hakenut oppimisvaikeuksiin jo silloin apua (ne eivät näkyneet silloin).
En huutaisi juuri ikinä.
[/quote]
Tämä oli kun mun suusta.. olisinpa ollut silloin sitkeämpi niin voi olla että koulussa olisi nyt helpompaa (hahmotusvaikeuksia täälläkin) Mutta kun lasta ei kiinnostanut ne asiat ollenkaan en pakottamaan pystynyt. Tälle esikoiselle mun ei ole tarvinnut huutaa kun oli kiltti lapsi ja kuunteli mutta nyt jos Kuopuksen kanssa tekisin jotain toisin niin yrittäisin olla huutamatta näin paljoa. Mutta kun kaveri uhmaa ja ei kuuntele niin sitten menee hermo välillä..