Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit toisin lasten kasvatuksessa, jos joutuisit takaisin alkupisteeseen?
16.09.2013 |
Minä todennäköisesti vaatisin vielä vähemmän lapsiltani. Entä mitä sinä muuttaisit?
Kommentit (51)
Minäkin koen onnistuneeni hyvin, kun nyt pojat on nuoria aikuisia. Mutta silti tekisin jotain toisin, en olisi niin hysteerinen laiturilla, liikenteessä yms. Harrastuksiin olen ohjannut liian vähän, se ehkä kaduttaa. Olen antanut toiveet tulla lasten itsensä puolelta, harmittaa etten vienyt kokeilemaan enemän varsinkin urheilupuolta. Myös se harmittaa, että tajusin epämusikaalisena lasten musikaalisuuden vasta kun siitä tuli palautetta koululta. On hypännyt sukupolven yli, äitini puolelta olen siis itse perinyt epämusikaalisuuden, isän suvussa on sen puolen geenejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin lasten kanssa kotona siihen asti, kunnes menisivät kouluun. Lapsuusaika on niin käsittämättömän lyhyt, että näin jälkikäteen on surullista havaita, miten menetin monta ihanaa asiaa vain siksi, että palasin töihin kuvitellen siellä olevani tärkeä. Olen 42v, lapsia 3.
Jäisin kotiin heti esikosen tultua. Nyt kuvittelin vuosia, että työ olisi jotenkin tärkeää...
Minusta olisi ollut kiva saada olla aina vain yhden lapsen kanssa kotona. Elämä olisi ollut helpompaa, kun olisi saanut nauttia vain vauvasta. Mutta koska meillä ei ollut toista autoa, niin en päässyt viemään isompia lapsia päiväkotiin, vaan kaikki joutuivat olemana kotona.
Olen niin kateellinen niille äideille, jotka ovat voineet monta kertaa nauttia vauvasta. Minä en saanut kuin vain kerran ja sitten olikin jo isommat siinä aina vaatimassa jotain.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 17:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 16:02"]
Onko ketään isompien lasten äitiä, ketä kaduttaa, että ei vienyt lasta aiemmin hoitoon tai ei vienyt esikoista virikehoitoon, kun vauva syntyi. Siis tarkoitan oikeasti isomman, eikä 2 vuotiaan äitiä, joka harmittelee, että joutuu itse hoitamaan kummankin lapsen.
Olisi mielenkiintoista vain tietää, harmitteleeko kukaan oikeasti sitä, että vietti liikaa aikaa lapsen kanssa. Kun moni sanoo, että lapsuus meni niin nopeaa ohi ja ainakin vanhemmissa ikäluokissa sanotaan, että sitä katuu, ettei viettänyt aikaa enempää lasten kanssa. Onko toisin päin. Että olisi äitejä, jotka katuu, että vietti liikaa aikaa lasten kanssa ja harmittaa, kun ei vienyt lapsia virikehoitoon.
[/quote]
Toi kysymyksen asettelu kuulosti vähän asenteelliselta, ja eihän "virikehoitomahdollisuus" ole ollut olemassa kovinkaan kauaa. Mutta tulihan tavallaan muutamassa vastauksessa ilmi se, että apua olisi pitänyt voida ostaa herkemmin. Tavallaanhan virikehoidossa on kyse siitä: ostaa apua.
Sekä äitini että anoppini ovat moneen kertaan todenneet, ettei olisi pitänyt hoitaa kaikkea itse, olisi pitänyt uskaltaa pyytää ja vaatia apua. Niin lastenhoitoon kuin kodinhoitoonkin. Suomalaisessa äitiydessä on jotenkin tosi vahvana se, että pitäisi pärjätä yksin. Anoppinikin totesi, että hänelle oli tärkeää näyttää kaikille - myös kun ero tuli - että hän pystyy hoitamaan kaiken yksin. Pärjäsi kyllä, mutta hampaat irvessä eikä nauttinut elämästään tai äitiydestään. Se oli suorittamista. Ja yhä edelleen hän on katkera.
Äitini sanoo samaa. Myös hän erosi. Molemmat meidän lasten mummit ovat neuvoneet, ettei kannata tehdä kaikkea yksin ja että myös parisuhteelle pitää löytää lapsivapaata. He eivät löytäneet ja erot tulivat. Molemmat myös väsyivät lasten ollessa teini-iässä kun siihen asti oltiin pärjätty yksin vaikka pakolla.
Molemmat myös kannattavat tätä virikehoitoa. Ja ylipäätänsä ostettua apua. Eli kyllä, vastauksena kysymykseesi, he ovat sitä mieltä että olisi pitänyt osata olla myös välillä erossa lapsista. Elää omaa elämää ja sitä parisuhdetta.
[/quote]
Sääli, että heille ero tuli. Mutta oletko varma, ettei ero olisi tullut, vaikka lapset olisivat olleetkin virikehoidossa ja äitisi ja muut olisivat saaneet olla kotona hoitamassa vain yhtä lasta tai sitten kotona ja kaikki lapset päiväkodissa.
Nimittäin aika moni tuttu on eronnut, vaikka ovat kotona ja lapset päiväkodissa. Ja usein lapset vielä mummolassakin, että saadaan hoitaa parisuhdetta.
Parhaiten on kestäneet parisuhteet, missä on hyvä arjensietokyky ja sitouduttu perhe-elämään, eli siihen, mihin on alettu.
Minun suvussa myös ei ole kovin moni eronnut, vaikka lapset ovatkin olleet kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 16:02"]
Olisi mielenkiintoista vain tietää, harmitteleeko kukaan oikeasti sitä, että vietti liikaa aikaa lapsen kanssa. Kun moni sanoo, että lapsuus meni niin nopeaa ohi ja ainakin vanhemmissa ikäluokissa sanotaan, että sitä katuu, ettei viettänyt aikaa enempää lasten kanssa. Onko toisin päin. Että olisi äitejä, jotka katuu, että vietti liikaa aikaa lasten kanssa ja harmittaa, kun ei vienyt lapsia virikehoitoon.
[/quote]
Meillä lapset aloittivat hoidon 1v3kk ja 11kk ikäisinä ja tämä on ollut erinomainen ratkaisu meidän perheen kannalta. Nyt lapset ovat 8- ja 6-vuotiaat.
Luulen, että ne, jotka haluavat töhin, sinne pääsevät. Ja heistä monet, jotka haluaisivat, mutta työpaikkaa ei ole, uskottelevat että parasta mitä on, on olla taaperoiden kanssa kotona.
On ihanaa kun lapset ovat isompia ja heidän kanssa voi jutella kaikenlaisista maailman asioista. Pikkulapsivaihetta en kaipaa ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:16"]
Olisin lasten kanssa kotona siihen asti, kunnes menisivät kouluun. Lapsuusaika on niin käsittämättömän lyhyt, että näin jälkikäteen on surullista havaita, miten menetin monta ihanaa asiaa vain siksi, että palasin töihin kuvitellen siellä olevani tärkeä. Olen 42v, lapsia 3.
[/quote]
Luuletko että mies olisi ollut iloinen ainoan elättäjän roolista? Onko sinulla arviota siitä kuinka pian avioliittonne olisi alkanut muistuttaa prostituutiosuhdetta? Olisitko ollut tällaiseen järjestelyyn tyytyväinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tekisi mitään toisin. Koen onnistuuneeni melkoisen hyvin. Mulla on upeat lapset kategorialla 3v. - 19v.
t: 44v.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:23"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 16:02"]
Olisi mielenkiintoista vain tietää, harmitteleeko kukaan oikeasti sitä, että vietti liikaa aikaa lapsen kanssa. Kun moni sanoo, että lapsuus meni niin nopeaa ohi ja ainakin vanhemmissa ikäluokissa sanotaan, että sitä katuu, ettei viettänyt aikaa enempää lasten kanssa. Onko toisin päin. Että olisi äitejä, jotka katuu, että vietti liikaa aikaa lasten kanssa ja harmittaa, kun ei vienyt lapsia virikehoitoon.
[/quote]
Meillä lapset aloittivat hoidon 1v3kk ja 11kk ikäisinä ja tämä on ollut erinomainen ratkaisu meidän perheen kannalta. Nyt lapset ovat 8- ja 6-vuotiaat.
Luulen, että ne, jotka haluavat töhin, sinne pääsevät. Ja heistä monet, jotka haluaisivat, mutta työpaikkaa ei ole, uskottelevat että parasta mitä on, on olla taaperoiden kanssa kotona.
On ihanaa kun lapset ovat isompia ja heidän kanssa voi jutella kaikenlaisista maailman asioista. Pikkulapsivaihetta en kaipaa ollenkaan.
[/quote]
Kun asioita katsoo etäältä, eli kun lapset ovat aikuisia ja itse on kohta eläkkeelle jäämässä, näkee monia asioita selkeämmin. 6v ja 8v ovat kyllä minun mielestä vielä tosi pieniä
Kun itse jäin esikoisesta äitiyslomalle, työpaikkani iäkkäämmät naiset (n.60v) sanoivat kaikki, että sitä ei kadu, että teki töitä liian vähän, vaan sitä katuu, että oli lasten kanssa liian vähän.
Näin olen kuullut myös monen työorientoituneen miehenkin sanovan.
Mutta toki on varmaan ihmisiä, joita kaduttaa, kun olivat liikaa lastensa kanssa. En minä sitä kiellä. Mutta itse en ole kuullut kenenkään iäkkäämmän miehen tai naisen niin sanovan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:51"]
Kun itse jäin esikoisesta äitiyslomalle, työpaikkani iäkkäämmät naiset (n.60v) sanoivat kaikki, että sitä ei kadu, että teki töitä liian vähän, vaan sitä katuu, että oli lasten kanssa liian vähän.
Näin olen kuullut myös monen työorientoituneen miehenkin sanovan.
Mutta toki on varmaan ihmisiä, joita kaduttaa, kun olivat liikaa lastensa kanssa. En minä sitä kiellä. Mutta itse en ole kuullut kenenkään iäkkäämmän miehen tai naisen niin sanovan
[/quote]
Varmaan johtuu siitä, ettei niin kuulu sanoa.
Olisin lempeämpi, mutta toisaalta lasten pitäisi antaa minun nukkua paremmin ;-) Eli voisin olla lempeämpi myös itselleni...
Äiti 39 v, lapset 12, 10 ja 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vaatisin apua vauva-aikana kärkkäämmin, jos vauva valvottaisi kuten esikoinen teki. Valvomisen vuoksi oli avioliittokin kaatua. Olimme vain henkisesti ja fyysisesti ihan väsyksissä.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:51"]
Kun asioita katsoo etäältä, eli kun lapset ovat aikuisia ja itse on kohta eläkkeelle jäämässä, näkee monia asioita selkeämmin. 6v ja 8v ovat kyllä minun mielestä vielä tosi pieniä.
[/quote]
Sinulla taitaa olla pikkulapsivaiheesta niin pitkä aika, ettet yksinkertaisesti muista millaista se on. Ja aika kultaa muistot. Ja varmasti myös toivot pian itse tulevasi isovanhemmaksi, joten et halua ilmoille mitään inhorealistisia kuvauksia siitä millaista vauvojen/pienten lasten kanssa eläminen on.
Nämä 'pienet' 6- ja 8-vuotiaat ovat huollettavina aivan totaalisen erilaisia kuin pikkulapset. Kyllä minä ja mieheni heidät silloinkin hoidettiin miten parhaiten kyettiin, mutta ylivoimaisesti raskainta aikaa oli kun olivat pieniä. Ihan jatkuvaa pyyhkimistä ja housuissa roikkumista ja perustarpeista huolehtimista, totaalista kädettömyyttä. Ei voinut luottaa siihen että nukkuvat yöllä.
Nyt kummallakin on oma elämä ja kaverit, käyvät itse vessassa ja usein toimittavat itse omat toimensa (toki katsotaan perään ja autetaan). Ja nykyään ei ole mikään ongelma jos vain toinen vanhempi lähtee lasten kanssa vaikkapa elokuviin tai uimahalliin.
Ja parasta näiden kanssa ovat keskustelut. Kai se pitäisi kehdata myöntää, että nautin sellaisesta syvällisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin tekemättä kumpaaakaan, VITTU ETTÄ VIHAAN NOITA KAKAROITA
Lapset on 20, 19 ja 11. Kuuntelisin ja juttelisin enemmän, olisi pitänyt olla oikeasti enemmän läsnä eikä vain paikalla. Tytär on antanut tästä paljon palautetta nyt aikuisena. Olisin tehnyt muutenkin tosi paljon toisin, jos olisin kyennyt, mutta enpä ole nyt nuorimman kanssa yhtään sen parempi äiti. Fiksuja ne on, tosi hyvin ne analysoi mun kasvatustani ja oikeassa ovat. Ei oikein ollut mun juttuni tuo äitiys..
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 19:03"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:51"]
Kun itse jäin esikoisesta äitiyslomalle, työpaikkani iäkkäämmät naiset (n.60v) sanoivat kaikki, että sitä ei kadu, että teki töitä liian vähän, vaan sitä katuu, että oli lasten kanssa liian vähän.
Näin olen kuullut myös monen työorientoituneen miehenkin sanovan.
Mutta toki on varmaan ihmisiä, joita kaduttaa, kun olivat liikaa lastensa kanssa. En minä sitä kiellä. Mutta itse en ole kuullut kenenkään iäkkäämmän miehen tai naisen niin sanovan
[/quote]
Varmaan johtuu siitä, ettei niin kuulu sanoa.
[/quote]
Ja sitäkään ei kuulu sanoa, että kaikkien ei tarvitsisi lapsia saada.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 19:44"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 19:03"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:51"]
Kun itse jäin esikoisesta äitiyslomalle, työpaikkani iäkkäämmät naiset (n.60v) sanoivat kaikki, että sitä ei kadu, että teki töitä liian vähän, vaan sitä katuu, että oli lasten kanssa liian vähän.
Näin olen kuullut myös monen työorientoituneen miehenkin sanovan.
Mutta toki on varmaan ihmisiä, joita kaduttaa, kun olivat liikaa lastensa kanssa. En minä sitä kiellä. Mutta itse en ole kuullut kenenkään iäkkäämmän miehen tai naisen niin sanovan
[/quote]
Varmaan johtuu siitä, ettei niin kuulu sanoa.
[/quote]
Ja sitäkään ei kuulu sanoa, että kaikkien ei tarvitsisi lapsia saada.
[/quote]
Ei kun nimenomaan tässä vaiheessa _kuuluu_ sanoa noin. Toimit oikein esimerkillisesti. :-)
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 17:01"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 16:02"]
Onko ketään isompien lasten äitiä, ketä kaduttaa, että ei vienyt lasta aiemmin hoitoon tai ei vienyt esikoista virikehoitoon, kun vauva syntyi. Siis tarkoitan oikeasti isomman, eikä 2 vuotiaan äitiä, joka harmittelee, että joutuu itse hoitamaan kummankin lapsen.
Olisi mielenkiintoista vain tietää, harmitteleeko kukaan oikeasti sitä, että vietti liikaa aikaa lapsen kanssa. Kun moni sanoo, että lapsuus meni niin nopeaa ohi ja ainakin vanhemmissa ikäluokissa sanotaan, että sitä katuu, ettei viettänyt aikaa enempää lasten kanssa. Onko toisin päin. Että olisi äitejä, jotka katuu, että vietti liikaa aikaa lasten kanssa ja harmittaa, kun ei vienyt lapsia virikehoitoon.
[/quote]
Toi kysymyksen asettelu kuulosti vähän asenteelliselta, ja eihän "virikehoitomahdollisuus" ole ollut olemassa kovinkaan kauaa. Mutta tulihan tavallaan muutamassa vastauksessa ilmi se, että apua olisi pitänyt voida ostaa herkemmin. Tavallaanhan virikehoidossa on kyse siitä: ostaa apua.
Sekä äitini että anoppini ovat moneen kertaan todenneet, ettei olisi pitänyt hoitaa kaikkea itse, olisi pitänyt uskaltaa pyytää ja vaatia apua. Niin lastenhoitoon kuin kodinhoitoonkin. Suomalaisessa äitiydessä on jotenkin tosi vahvana se, että pitäisi pärjätä yksin. Anoppinikin totesi, että hänelle oli tärkeää näyttää kaikille - myös kun ero tuli - että hän pystyy hoitamaan kaiken yksin. Pärjäsi kyllä, mutta hampaat irvessä eikä nauttinut elämästään tai äitiydestään. Se oli suorittamista. Ja yhä edelleen hän on katkera.
Äitini sanoo samaa. Myös hän erosi. Molemmat meidän lasten mummit ovat neuvoneet, ettei kannata tehdä kaikkea yksin ja että myös parisuhteelle pitää löytää lapsivapaata. He eivät löytäneet ja erot tulivat. Molemmat myös väsyivät lasten ollessa teini-iässä kun siihen asti oltiin pärjätty yksin vaikka pakolla.
Molemmat myös kannattavat tätä virikehoitoa. Ja ylipäätänsä ostettua apua. Eli kyllä, vastauksena kysymykseesi, he ovat sitä mieltä että olisi pitänyt osata olla myös välillä erossa lapsista. Elää omaa elämää ja sitä parisuhdetta.
[/quote]
Sääli, että heille ero tuli. Mutta oletko varma, ettei ero olisi tullut, vaikka lapset olisivat olleetkin virikehoidossa ja äitisi ja muut olisivat saaneet olla kotona hoitamassa vain yhtä lasta tai sitten kotona ja kaikki lapset päiväkodissa.
Nimittäin aika moni tuttu on eronnut, vaikka ovat kotona ja lapset päiväkodissa. Ja usein lapset vielä mummolassakin, että saadaan hoitaa parisuhdetta.
Parhaiten on kestäneet parisuhteet, missä on hyvä arjensietokyky ja sitouduttu perhe-elämään, eli siihen, mihin on alettu.
Minun suvussa myös ei ole kovin moni eronnut, vaikka lapset ovatkin olleet kotona.
[/quote]
Nyt ymmärsit kirjoitukseni väärin. Enhän minä missään vaiheessa väittänyt (tai anoppini tai äitini) että virikehoito olisi yksinään pelastanut vanhempiemme avioliitot.
Totesin vain, että sekä anoppini että äitini ovat molemmat useaan otteeseen todenneet, että olisi pitänyt ottaa apua vastaan/vaatia apua/ ostaa apua, eikä olisi pitänyt hoitaa kaikkea aina itse lastenhoidosta siivoukseen ja työntekoon. Ei kukaan tule siitä jälkikäteen asettamaan jalustalle tai kiittämään. Varsinkin anopilleni äitiys oli pitkälti suorittamista, muille näyttämistä siitä että hän kyllä äitinä pärjää ja lapsensa hoitaa. Hän oli kuulemma miettinyt joskus siivousavun ottamista vastaan ja lastenhoitajan palkkaamista, mutta ylpeys ja näihin (silloin) liitetty stigma estivät. Hän on sitä mieltä, että on vain hyvä että nykypäivänä avun ottamiseen ei liity enää samanlaista stigmaa.
Ja että väsymystä voi ennakollisesti vähentää vaikkapa sillä virikehoidolla.
Ja mitä tulee eroihin, kyllä, molemmissa vanhempiemme suhteissa suurena tekijänä eroissa on ollut täydellinen lapsille omistautuminen suhteiden kustannuksella. Äitini on todennut, ettei kukaan pikkulapsivaiheessa usko juuri heidän suhteen kaatuvan siihen lapsiperhearkeen, mutta myöhemmin moni on tajunnut sen kaatuneen juuri siihen. Hän on katunut sitä, ettei aikaa otettu myös suhteelle. Tämä nyt ei liity virikehoitokeskusteluun mitenkään, mutta yleisemmin siihen, että kyllä, voi sitä jälkikäteen katua ettei tullut ottaneeksi tuntia siellä, tuntia tuolla omaa aikaa. Ne muutamat tunnit eivät olisi merkittävästi yksittäisinä vaikuttaneet lapsen elämään, mutta kokonaisuutena olisivat voineet vaikuttaa merkittävästi koko perheen hyvinvointiin.
Tässä kysyttiin sitä, mitä tekisi toisin. Minulla on lämpimät välit sekä äitiini että anoppiini, ja olemme puhuneet paljon molempien kanssa äitiydestä. Molemmat ovat painottaneet, että kaikkea ei olisi pitänyt tehdä yksin, että arkea olisi pitänyt tajuta helpottaa jo ennakollisesti. Ja että niille lapsille olisi kannattanut joskus hankkia myös hoitaja. :)
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 16:02"]
Onko ketään isompien lasten äitiä, ketä kaduttaa, että ei vienyt lasta aiemmin hoitoon tai ei vienyt esikoista virikehoitoon, kun vauva syntyi. Siis tarkoitan oikeasti isomman, eikä 2 vuotiaan äitiä, joka harmittelee, että joutuu itse hoitamaan kummankin lapsen.
Olisi mielenkiintoista vain tietää, harmitteleeko kukaan oikeasti sitä, että vietti liikaa aikaa lapsen kanssa. Kun moni sanoo, että lapsuus meni niin nopeaa ohi ja ainakin vanhemmissa ikäluokissa sanotaan, että sitä katuu, ettei viettänyt aikaa enempää lasten kanssa. Onko toisin päin. Että olisi äitejä, jotka katuu, että vietti liikaa aikaa lasten kanssa ja harmittaa, kun ei vienyt lapsia virikehoitoon.
[/quote]
Toi kysymyksen asettelu kuulosti vähän asenteelliselta, ja eihän "virikehoitomahdollisuus" ole ollut olemassa kovinkaan kauaa. Mutta tulihan tavallaan muutamassa vastauksessa ilmi se, että apua olisi pitänyt voida ostaa herkemmin. Tavallaanhan virikehoidossa on kyse siitä: ostaa apua.
Sekä äitini että anoppini ovat moneen kertaan todenneet, ettei olisi pitänyt hoitaa kaikkea itse, olisi pitänyt uskaltaa pyytää ja vaatia apua. Niin lastenhoitoon kuin kodinhoitoonkin. Suomalaisessa äitiydessä on jotenkin tosi vahvana se, että pitäisi pärjätä yksin. Anoppinikin totesi, että hänelle oli tärkeää näyttää kaikille - myös kun ero tuli - että hän pystyy hoitamaan kaiken yksin. Pärjäsi kyllä, mutta hampaat irvessä eikä nauttinut elämästään tai äitiydestään. Se oli suorittamista. Ja yhä edelleen hän on katkera.
Äitini sanoo samaa. Myös hän erosi. Molemmat meidän lasten mummit ovat neuvoneet, ettei kannata tehdä kaikkea yksin ja että myös parisuhteelle pitää löytää lapsivapaata. He eivät löytäneet ja erot tulivat. Molemmat myös väsyivät lasten ollessa teini-iässä kun siihen asti oltiin pärjätty yksin vaikka pakolla.
Molemmat myös kannattavat tätä virikehoitoa. Ja ylipäätänsä ostettua apua. Eli kyllä, vastauksena kysymykseesi, he ovat sitä mieltä että olisi pitänyt osata olla myös välillä erossa lapsista. Elää omaa elämää ja sitä parisuhdetta.