Kaameimmat raskausmahan lääppimiset!!
Tähän ketjuun kaikkein inhottavimmat tai oudoimmat kokemukset, joita sinulle tai tutuillesi on tullut vastaan vauvamahan kanssa. Minä aloitan.
Raskausviikkoja noin 11 ja masua ei vielä näkyvissä lähes ollenkaan. Kerrostalonaapurini, ei kovin tuttu edes, tuli luokseni lainaamaan tuorekelmua. (olin joutunut selittelemään hänelle aikaisemmin pahoinvointiani, joten hän tiesi jo raskaudestani) Kun hain kelmun ja olin ojentamassa sitä, olohuoneemme puolelle ehtinyt naapurin täti hyökkää eteeni polvilleen, iskee korvansa mahaani vasten, puristaa minut pakaroista tiukasti kiinni itseensä ja kailottaa: "Kuuluuko sieltä mitään!?" Järkytyksestä jäykkäny sopertelen, ettei sieltä vielä mitään kuulu.. "Jaa." Toteaa täti, pomppaa pystyyn, hymyilee kuin mitään ei olisi tapahtunut ja lähtee kelmusta kiitellen kotiinsa. Miehen kanssa vaihdetaan pitkät, häpeilevän kummeksuvat katseet..
Että semmoista minulle. Nyt onneksi jo naurattaa koko juttu. :D
Kommentit (45)
Minä en ainakaan tykännyt siitä, kun olin viimeisilläni raskaana ja joku täysin vieras mummeli alkoi silitellä mahaani kaupassa. Olen myös täysin kyllästynyt siihen, että nyt vauvan kanssa kaupassa saa olla koko ajan kertomassa, kuinka monta viikkoa vauva nyt on. Olenkin ajatellut, että seuraavan kerran raskaana jos joku tulee minua lääppimään, minä alan taputella kyseisen henkilön mahaa ja sanon, että onpa löysää nahkaa. Samoin alan udella niiltä täysin vierailta ihmisiltä heidän ikäänsä, jos he kyselevät minun lapseni ikää.
minä tönäisen kyllä voimalla kauemmas, jos joku tulee mahaani lääppimään. Hyi mitä ihmisiä.
Mua niiiin rasittaa kun sillain hellästi painellaan (vähän niin kuin lääkärissä) ympäri vatsaa; "no eikö se nyt potkase?". Vitsi ku potkasiskin joskus oikeen kunnolla, niin että lääppijä lentää parin metrin päähän säikähdyksestä!
Kaupassa kauempana oleva pikkutyttö osoitteli mahaani ja puhui jotain äidilleen. Sitten satuttiin kohtaamaan käytävällä ja tyttö kysyi "Onko siellä oikeesti vauva?" Sanoin että on oikeesti ja haluutko koittaa? Tyttö hipaisi nopeasti paitaani ja meni sitten nauraen piiloon äitinsä jalkojen taakse.
Tää oli siis kiva kokemus :)
asuin vuosia eteläeuroopassa ja olin raskaana alle puolenvälin. olimme muuttamassa takaisin pohjoiseen ja tapasimme miehen tuttavapariskunnan. siellä on tapana vaihtaa poskisuukot ja kun hyvästelimme pariskunnan mies ensin annettuaan poskisuukot minulle tarrasi mahaan kiinni ja antoi mahaan suukon :D en vain osannut suuttua kun oli niin mukavia ihmisiä!
[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 00:31"]
Ja ihan varmasti tekikin noin. Etenkin toi pakaroihin kiinni tarttuminen on se uskottavin osio. Jep jep.
[/quote]
Niinpä. Näitä ei näy koskaan oikeassa elämässä, mutta palstamamman elämä on niin jännittävä, että naapuritkin kontaa mahaa puristellen ja bussipysäkeillä mummot lakoaa jalkojen juureen silittelemään vauvamahaa.
Joopajoo....
[quote author="Vierailija" time="16.09.2013 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 00:31"]
Ja ihan varmasti tekikin noin. Etenkin toi pakaroihin kiinni tarttuminen on se uskottavin osio. Jep jep.
[/quote]
No, niinhän tuo tuntuu olevan! :D
Niinpä. Näitä ei näy koskaan oikeassa elämässä, mutta palstamamman elämä on niin jännittävä, että naapuritkin kontaa mahaa puristellen ja bussipysäkeillä mummot lakoaa jalkojen juureen silittelemään vauvamahaa.
Joopajoo....
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 10:13"]
Olisipa ollut vain joku vieras mummeli sillittämässä, miten harmitonta...!!!
Itse asun ulkomailla, ja mieheni ollessa töissä, nelikymppinen raavas korjaajamies tuli korjaamaan rikkoutunutta lämmityslaitetta. Olin kahdeksannella kuulla raskaana ja minulla oli alle 2-vuotias toinen lapseni siinä vieressä. Aluksi se alkoi mahan silittelyllä. Sitten hän alkoi "vahingossa" koskea siinä prosessissa rintojani. Välillä hän meni korjaamaan laitetta ja tuli sitten jatkamaan koskettelua.
Meillä ei ollut yhteistä kieltä, olin vasta saapunut uuteen maahan, mies oli järkälemäinen ja sillä oli jatkuvasti isoja työkaluja kädessään. Pelkäsin lasteni puolesta, mutta en uskaltanut muuta kuin luikerrella muihin huoneisiin... mutta sinnekin hän seurasi. Lopussa hän yritti nostaa paitaani nähdäkseni mahaa paremmin. En muista täsmälleen mitä tein tai sanoin, mutta hän lähti pian sen jälkeen. Olin kauhuissani. Pelkäsin koko ajan että hän lyö jakoavaimella minut ja esikoiseni tajuttomaksi....
Soitin miehelleni ja hän tuli paikalle poliisin kanssa. Mies saatiin puhelimitse kiinni, mutta hän luikerteli tilanteesta selittämällä ihailleensa raskausmahaa, kun hänelläkin oli lapsia. Maan poliisi on hyödytön, perheväkivallan selvittelykään kun ei kuulu poliisin vastuulle... Ja inhottavia miehiä joka kadun kulmassa notkumassa.
[/quote]
Olisit kuitenkin halunnut mennä pidemmälle... hän olisi kaatanut sinut sänkyyn ja nussinut järkälemäisellä kyrvällään, vai mitä ? <3
Tää ole edes tositarina. Joku ylilaudan nulikka keksinyt märän ja sairaan fantasian.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 18:09"]
Tähän ketjuun kaikkein inhottavimmat tai oudoimmat kokemukset, joita sinulle tai tutuillesi on tullut vastaan vauvamahan kanssa. Minä aloitan.
Raskausviikkoja noin 11 ja masua ei vielä näkyvissä lähes ollenkaan. Kerrostalonaapurini, ei kovin tuttu edes, tuli luokseni lainaamaan tuorekelmua. (olin joutunut selittelemään hänelle aikaisemmin pahoinvointiani, joten hän tiesi jo raskaudestani) Kun hain kelmun ja olin ojentamassa sitä, olohuoneemme puolelle ehtinyt naapurin täti hyökkää eteeni polvilleen, iskee korvansa mahaani vasten, puristaa minut pakaroista tiukasti kiinni itseensä ja kailottaa: "Kuuluuko sieltä mitään!?" Järkytyksestä jäykkäny sopertelen, ettei sieltä vielä mitään kuulu.. "Jaa." Toteaa täti, pomppaa pystyyn, hymyilee kuin mitään ei olisi tapahtunut ja lähtee kelmusta kiitellen kotiinsa. Miehen kanssa vaihdetaan pitkät, häpeilevän kummeksuvat katseet..
Että semmoista minulle. Nyt onneksi jo naurattaa koko juttu. :D
[/quote]
Oksentelitko naapurin parvekkeelle vai miksi sun piti selitellä sun raskauspahoinvointia ulkopuoliselle?
[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 15:58"]

No, naapuri tuli n. viikkoa aiemmin aamutuimaan lainaamaan taas vaihteeksi jotain. Tai tuomaan jotain, tai muuten vain höpisemään, en muista tarkkaan. (roikkui aika usein ovellamme) Ja minä raukka en ollut vielä ehtinyt syömään mitään aamupalaa, joten olo oli todella etova ja kasvoiltani harmaana yritin asiallisesti pitää keskustelua yllä. Kun sitten naapuri arveli huonovointisuuteni johtuvan krapulasta, selitin ettei näin ole, vaan olen vain raskaana. En halunnut hänen kuvittelevan että ryyppään krapulahakuisesti, kun minulla on kolme isompaa lasta. Siksi tiesi. En ollut parvekkeella tai rappukäytävässä oksentelemassa. :D
ap
Sain olla koko raskausajan rauhassa epämiellyttäviltä taputtelijoilta. Kaikki pyysivät varovaisesti lupaa, ja nämä olivat siis läheisiä ihmisiä, joiden toki annoin kokeilla. Ainoastaan yksi malttamaton hassu täti-ihminen olisi voinut odottaa myös vastausta, sillä käsi oli mahalla jo siinä vaiheessa kun hän esitti kysymystä :D
[quote author="Vierailija" time="25.09.2013 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 15:55"]
[quote author="Vierailija" time="18.09.2013 klo 10:13"]
Olisipa ollut vain joku vieras mummeli sillittämässä, miten harmitonta...!!!
Itse asun ulkomailla, ja mieheni ollessa töissä, nelikymppinen raavas korjaajamies tuli korjaamaan rikkoutunutta lämmityslaitetta. Olin kahdeksannella kuulla raskaana ja minulla oli alle 2-vuotias toinen lapseni siinä vieressä. Aluksi se alkoi mahan silittelyllä. Sitten hän alkoi "vahingossa" koskea siinä prosessissa rintojani. Välillä hän meni korjaamaan laitetta ja tuli sitten jatkamaan koskettelua.
Meillä ei ollut yhteistä kieltä, olin vasta saapunut uuteen maahan, mies oli järkälemäinen ja sillä oli jatkuvasti isoja työkaluja kädessään. Pelkäsin lasteni puolesta, mutta en uskaltanut muuta kuin luikerrella muihin huoneisiin... mutta sinnekin hän seurasi. Lopussa hän yritti nostaa paitaani nähdäkseni mahaa paremmin. En muista täsmälleen mitä tein tai sanoin, mutta hän lähti pian sen jälkeen. Olin kauhuissani. Pelkäsin koko ajan että hän lyö jakoavaimella minut ja esikoiseni tajuttomaksi....
Soitin miehelleni ja hän tuli paikalle poliisin kanssa. Mies saatiin puhelimitse kiinni, mutta hän luikerteli tilanteesta selittämällä ihailleensa raskausmahaa, kun hänelläkin oli lapsia. Maan poliisi on hyödytön, perheväkivallan selvittelykään kun ei kuulu poliisin vastuulle... Ja inhottavia miehiä joka kadun kulmassa notkumassa.
[/quote]
Olisit kuitenkin halunnut mennä pidemmälle... hän olisi kaatanut sinut sänkyyn ja nussinut järkälemäisellä kyrvällään, vai mitä ? <3
Tää ole edes tositarina. Joku ylilaudan nulikka keksinyt märän ja sairaan fantasian.
[/quote]
Miten joku kehtaa olla noin sopimaton. Kuvottavaa.
[/quote]
Taidat itsekin himoita vierasta munaa, kun on noin kireä asenne??!!?!?
Ei ole kivaa jos joku ventovieras halaa, mutta positiivista energiaa sain ystävän koskettaessa vauvamahaani.
Vauvamahan koskettelusta en pitänyt kummallakaan kerralla, mutta vauvaa koskeviin kysymyksiin vastaan mielelläni. En tosin pidä siitäkään, että pesenättömin käsin vauvaa kosketaan.. Etenkään käsiin, koska nehän menevät suuhun. Yllättävän moni lykkää sormensa vauvan puristettavaksi. Kiva kun on hetkeä aiemmin vaikka aivastanut käteensä. Yäk.
Ällöintä raskausaikana oli, kun pomoni yhtäkkiä päätti paijata mahaani.
En mäkään koskaan osannut suuttua siitä, kun mahaa haluttiin koskettaa. Kaksosia odottaessani yksi mummo pyysi saada koskettaa, kun halusi tietää miltä tuntuu, kun kaksi potkii samaan aikaan. Ei ärsyttänyt, hymyillen vaan annoin luvan :)
[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 16:38"]
Kaikesta sitä sitten ihmiset osaakin loukkaantua. Huomattiin raskaus tai ei, niin aina on syy loukkaantua.. huhhei.. ehkä ne on vaan ne hormoonit sitten, kun pistää niin kovin herkäksi?
[/quote]
Ai raskausko on sinusta asia, jonka takia saa kysymättä tulla koskemaan? Et sitten varmaan pahastu siitäkään, jos joku tuntematon taputtaa päälaelle tai puristaa perseestä tai tissistä? Itsemääräämisoikeus omasta kehosta on tärkeää oli raskaana tai ei!