En jaksa tätä enää! Erityislapsen vanhempana olo
Kaikki on niin vaikeaa, aina, lapsella on isoja haasteita, apua ei saa tai se on mitä sattuu ja millon sattuu. Muut syyllistää ja paheksuu, kuten vaikkapa lapsen hoitajat, opettajat, sukulaiset, naapurit.. ei välttämättä suoraan mutta näkee sen naamasta ja kaikenkirjavista ohjeista (ihan kuin en esim. olisi kokeillut lapselle napakasti puhumista - joka ikinen päivä). Lapsen isän kanssa tuli ero kun lapsi oli 6v, jälkeenpäin miettinyt kuinka raskas taakka lapsen vanhemmuus oli koko parisuhteelle. Isä on kuvioissa mutta väsynyt hänkin tähän on.
Olen yksin, ahdistunut.. pelkään etten pysty käymään töissä lapsen takia, että lapsen ongelmat pahenee, että lapsi pitää sijoittaa kodin ulkopuolelle, että minulta lähtee mielenterveys, että lapsen sisarus kärsii... elämä on ihan PASKAA.
Kommentit (28)
Omasta lapsestaan voi itse tehdä lastensuojeluilmoituksen. Lapsen kehitys vaarantuu, kun hän ei saa tarvitsemaansa tukea . Äitinä olet selvästikin tehnyt parhaasi, mutta erityislapsen kohdalla se ei aina riitä. Tarvitaan myös ulkopuolista tukea.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/10/07/lastensuojeluilmoitus-omasta-l…
Kyllä toisen erityislapsen vanhemmista pitää yleensä lopettaa työnteko.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Kyllä näihin tilanteisiin pitäisi saada välittömästi kunnolla apua. Voisitko yrittää palkata jonkun pitkäpinnaisen ja fiksun ihmisen ihan vaan edes pariksi tunniksi viikossa?
Mistä sellaisen löytäisin ja toisaalta ei se juuri auttaisi. Hengähtää saan kun lapsi on isällään. Mutta lapsi tarttisi terapiaa, kenties lääkitystä.. hoitoa juurisyille eikä vaan oireiden taltuttamista.
Haluatko kertoa, mikä on lapsesi diagnoosi?
Leila Koo kirjoitti:
Omasta lapsestaan voi itse tehdä lastensuojeluilmoituksen. Lapsen kehitys vaarantuu, kun hän ei saa tarvitsemaansa tukea . Äitinä olet selvästikin tehnyt parhaasi, mutta erityislapsen kohdalla se ei aina riitä. Tarvitaan myös ulkopuolista tukea.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/10/07/lastensuojeluilmoitus-omasta-l…
Se on Varmaan seuraavaksi tehtävä, jos koulupsykologilta, perheneuvolasta tai kouluterveydenhoitajalta/ lääkäriltä nyt tule apuja (kaikille ollaan “tuttuja” lapsen haasteiden merkeissä jo). On se kyllä ihan paskaa että pitää omasta lapsesta tehdä lasu saadakseen apua, ja saako siltikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Kyllä näihin tilanteisiin pitäisi saada välittömästi kunnolla apua. Voisitko yrittää palkata jonkun pitkäpinnaisen ja fiksun ihmisen ihan vaan edes pariksi tunniksi viikossa?
Mistä sellaisen löytäisin ja toisaalta ei se juuri auttaisi. Hengähtää saan kun lapsi on isällään. Mutta lapsi tarttisi terapiaa, kenties lääkitystä.. hoitoa juurisyille eikä vaan oireiden taltuttamista.
Lapsi on puolet ajasta isällään ja sinä valitat, ettet jaksa enää? Että kehtaat. Erityislasten vanhemmat ovat yleensä aina lastensa kanssa.
Kannattaa vakavasti harkita lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle, jos sinä väsyt lopullisesti, niin et voi olla kummankaan lapsen elämässä se turvallinen aikuinen. Erityislapsen kanssa ei aina ole helppoa, eikä kakkien lasten kohdalla koti ole se paikka missä riittävä tuki voidaan järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toisen erityislapsen vanhemmista pitää yleensä lopettaa työnteko.
Varmaan mutta ei eronneelle mahdollista. Se on hemmetin helppoa käydä töissä kun lapsi ei suostu lähtemään aamulla kouluun, ei myöskään suostu jäämään yksin kotiin, soittelee minulle töihin kymmeniä kertoja ahdistuneena, uhkaa lähteä koulusta tai lähtee..
Muista, että myöhemmin olet erityisnuoren kanssa ja sitten erityisaikuisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toisen erityislapsen vanhemmista pitää yleensä lopettaa työnteko.
Varmaan mutta ei eronneelle mahdollista. Se on hemmetin helppoa käydä töissä kun lapsi ei suostu lähtemään aamulla kouluun, ei myöskään suostu jäämään yksin kotiin, soittelee minulle töihin kymmeniä kertoja ahdistuneena, uhkaa lähteä koulusta tai lähtee..
Ei erityislasta yleensä voi jättää yksin kotiin. Sinullahan on helppoa, jos hän selviää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Kyllä näihin tilanteisiin pitäisi saada välittömästi kunnolla apua. Voisitko yrittää palkata jonkun pitkäpinnaisen ja fiksun ihmisen ihan vaan edes pariksi tunniksi viikossa?
Mistä sellaisen löytäisin ja toisaalta ei se juuri auttaisi. Hengähtää saan kun lapsi on isällään. Mutta lapsi tarttisi terapiaa, kenties lääkitystä.. hoitoa juurisyille eikä vaan oireiden taltuttamista.
Lapsi on puolet ajasta isällään ja sinä valitat, ettet jaksa enää? Että kehtaat. Erityislasten vanhemmat ovat yleensä aina lastensa kanssa.
Ei ole puolet ajasta ja joo, en jaksa. Sinäkö jaksaisit tuollaista mitä yllä kuvasin? Kun laskee niitä lapsen jäljellä olevia oppivelvollisuusvuosia niin hyvä etten itkuun tukehdu. En tule jaksamaan niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Kyllä näihin tilanteisiin pitäisi saada välittömästi kunnolla apua. Voisitko yrittää palkata jonkun pitkäpinnaisen ja fiksun ihmisen ihan vaan edes pariksi tunniksi viikossa?
Mistä sellaisen löytäisin ja toisaalta ei se juuri auttaisi. Hengähtää saan kun lapsi on isällään. Mutta lapsi tarttisi terapiaa, kenties lääkitystä.. hoitoa juurisyille eikä vaan oireiden taltuttamista.
No puoli Suomea on työttömänä, on se nyt kumma jossei joku löydy!
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa vakavasti harkita lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle, jos sinä väsyt lopullisesti, niin et voi olla kummankaan lapsen elämässä se turvallinen aikuinen. Erityislapsen kanssa ei aina ole helppoa, eikä kakkien lasten kohdalla koti ole se paikka missä riittävä tuki voidaan järjestää.
Sanot näin tietämättä edes diagnoosia. Kun lapsi pystyy jopa olemaan yksin kotona. Helppo lapsi toisin sanoen. Eikä sijoituspaikkoja ole. Ei nykyisin ole mitään laitoksia.
Vierailija kirjoitti:
Muista, että myöhemmin olet erityisnuoren kanssa ja sitten erityisaikuisen kanssa.
Juu jotta ranteet auki vaan. Josko ap nyt kuitenkin vaatisi itselleen ja lapselle tukea arjessa jaksamiseen ja enemmän työkaluja. Ehkö tukiperhe toimisi teillä?
Joku tossa aiemmin kyseli diagnoosia, eipä oo näkynnä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Kyllä näihin tilanteisiin pitäisi saada välittömästi kunnolla apua. Voisitko yrittää palkata jonkun pitkäpinnaisen ja fiksun ihmisen ihan vaan edes pariksi tunniksi viikossa?
Mistä sellaisen löytäisin ja toisaalta ei se juuri auttaisi. Hengähtää saan kun lapsi on isällään. Mutta lapsi tarttisi terapiaa, kenties lääkitystä.. hoitoa juurisyille eikä vaan oireiden taltuttamista.
Lapsi on puolet ajasta isällään ja sinä valitat, ettet jaksa enää? Että kehtaat. Erityislasten vanhemmat ovat yleensä aina lastensa kanssa.
Ei ole puolet ajasta ja joo, en jaksa. Sinäkö jaksaisit tuollaista mitä yllä kuvasin? Kun laskee niitä lapsen jäljellä olevia oppivelvollisuusvuosia niin hyvä etten itkuun tukehdu. En tule jaksamaan niitä.
Sinä et ole kertonut lapsesta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toisen erityislapsen vanhemmista pitää yleensä lopettaa työnteko.
Varmaan mutta ei eronneelle mahdollista. Se on hemmetin helppoa käydä töissä kun lapsi ei suostu lähtemään aamulla kouluun, ei myöskään suostu jäämään yksin kotiin, soittelee minulle töihin kymmeniä kertoja ahdistuneena, uhkaa lähteä koulusta tai lähtee..
Ei erityislasta yleensä voi jättää yksin kotiin. Sinullahan on helppoa, jos hän selviää yksin.
No juurihan sanoin että hän ei selviä yksin. Vaikka kaikki odottaa että hänen pitäisi selvitä yksin ikänsä jne puolesta, mutta kun ei selviä niin en voi jättää.
Kyllä, tutulta kuulostaa. Meilläkin meni avioliitto ja terveys, oikeaa apua ei saatu mistään, pelkkää keskustelua ja sympatiaa. Eipä paljon auttanut arjen haasteissa, nyt olenkin jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Palavereissa olen istunut useissa kymmenissä kertomassa perheemme tilanteesta ja avun tarpeesta ja kirjoitellut erinäisiä hakemusia vuosittain lapsen tuen tarpeesta niin kelalle, kouluun kuin kunnallekin. Ennen olin korkeakoulutettu ja hyvässä ammatissa, nyt hermoraunio entinen nettoveronmaksaja.
Täällä toinen nepsylapsen äiti, voimia sinulle kovasti! Olen pahoillani, etteivät ihmiset ympärilläsi ymmärrä. Yleensä nämä vielä huomataan niin myöhään, ja tuki tulee liian myöhään. Jos lapsi pääsee tutkimuksiin vasta eskarivuonna/koulussa, niin koko päiväkotiaikana hän ei pääsääntöisesti ole saanut tarvittavaa tukea ja käytös on sen mukaista. Tätähän ihmiset eivät ymmärrä. Jotkut lapset saavat jopa kehitysvammadiagnoosin kouluiässä, ja kokoajan vaikeuksiin on suhtauduttu niin kuin ne olisivat uhmaa ja huonoa kasvatusta. Kyllä sellainenkin tausta vaikuttaa lapseen kovasti, luottamus vieraisiin aikuisiin voi olla huono ja itsetunto alamaissa.
Millaisia haasteita teillä on? Kenties voisin jotain tukea ja apua antaa, siis muuta kuin neuvoa puhumaan napakammin. Kuulostaa että exän kanssa teillä on kaikesta huolimatta yhteinen sävel, ja jos näin on niin se on hyvä asia. Molemmat saatte välillä omaa aikaa ja yhteinen linja on helppo sopia.
Joillain kunnilla on muuten myös perhetyöntekijöitä, joilla on nepsyohjaajan koulutus. Kannattaa yrittää kääntää kivet ja kannot, olisiko mahdollista saada sellainen kotiin muutamaksi kertaa. Koulussa valitettavasti joudut olemaan myös lapsesi asianajaja, saako hän siellä lain määräämän tuen jne. Oletteko saaneet mitään tukea mistään tähän mennessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toisen erityislapsen vanhemmista pitää yleensä lopettaa työnteko.
Varmaan mutta ei eronneelle mahdollista. Se on hemmetin helppoa käydä töissä kun lapsi ei suostu lähtemään aamulla kouluun, ei myöskään suostu jäämään yksin kotiin, soittelee minulle töihin kymmeniä kertoja ahdistuneena, uhkaa lähteä koulusta tai lähtee..
Ei erityislasta yleensä voi jättää yksin kotiin. Sinullahan on helppoa, jos hän selviää yksin.
No juurihan sanoin että hän ei selviä yksin. Vaikka kaikki odottaa että hänen pitäisi selvitä yksin ikänsä jne puolesta, mutta kun ei selviä niin en voi jättää.
Ei sanonut, ettei selviä yksin, vaan ettei suostu jäämään yksin. Siinä on vinha ero.
Olen pahoillani. Kyllä näihin tilanteisiin pitäisi saada välittömästi kunnolla apua. Voisitko yrittää palkata jonkun pitkäpinnaisen ja fiksun ihmisen ihan vaan edes pariksi tunniksi viikossa?