HS kuukausiliite, subjektiivisesta ph:sta
Mitä Alli sanoisi?
Hallitus haluaa rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta. Nythän lapsia viedään hoitoon silloinkin, kun äiti tai isä on uuden pikkusisaruksen kanssa kotona vanhempainvapaalla.
Suomalaislapsilla on ollut oikeus kokopäiväiseen hoitopaikkaan vuodesta 1996. Sillä, mitä vanhemmat tekevät sen aikaa, kun lapset ovat hoidossa, ei ole väliä. Keväällä uutisoitiin, että kolme neljästä päivähoidon lastenhoitajasta toivoo jo oikeuden rajoittamista.
Laki päivähoidosta täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Sen äitinä pidetään kotkalaista Alli Lahtista. Sosiaalidemokraatti Lahtinen oli sosiaalihallituksen pääjohtaja ja ministeri, oman aikansa huippuvirkamies.
Lahtinen ymmärsi, etteivät naiset pääse töihin ilman päiväkoteja, sillä työssä käyvien äitien lapsista vain joka kymmenes sai hoitopaikan. Loppujen perään katsoivat kotiapulaiset, sukulaiset ja naapurit, jos katsoivat. Kerrostalojen pohoissa kuljeskeli avainkaulalapsia.
Kaikki eivät pitäneet Lahtisen ajatuksista. Häntä syytettiin "äidinriistosta": moni uskoi, että lasten kuului olla kouluikään asti äidin hoivissa.
Jos Lahtiselle olisi kerrottu, että vuonna 2013 Espoon kokopäivähoidon lapsista 15 prosentilla on toinen vanhempi päivät kotona, mitä hän olisi sanonut?
- Anu Nousiainen
Kommentit (4)
Minusta on ihan turha kohkata näistä vauvalomalaisista. Vanhempainvapaa kestää 9 kuukautta, ja sen jälkeen pienemmän sisaruksenkin voi laittaa hoitoon ja vanhempi mennä töihin. Jos lapsi jatkaa tuon ajan päivähoidossa, eikä tule pieneksi pätkäksi kotiin ja mene sitten taas takaisin, on se minusta ihan lapsenkin etu. Ensin on totuttu päiväkotiarkeen, sitten taas kotiarkeen ja sitten taas päiväkotiarkeen. Tuskin kukaan lapsista on hoidossa 7-17, vaan esim. 8-16, jolloin jää paljon aikaa myös puuhailla vauvan ja äidin kanssa. Meillä lapset ovat olleet hoidossa 5-7 h 2-3 kertaa viikossa ja olemme kokeneet sen todella hyväksi ratkaisuksi, sekä lasten että vanhempien kannalta. Jos meillä olisi esim. mummola, jonne lapset pääsisivät vaikka peri kertaa kuussa, emme tarvitsisi noita tarhapaikkoja niin kipeästi.
Espoossa kokopäivähoidossa 15%, joilla vähintään toinen vanhemmista on kotona. Lähes 10 päiväkodillista siis. Aika paljon.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 16:00"]
Espoossa kokopäivähoidossa 15%, joilla vähintään toinen vanhemmista on kotona. Lähes 10 päiväkodillista siis. Aika paljon.
[/quote]
Espoolaiset saisivat hävetä... aika moni siis hylkää isommat lapsensa vauvan tieltä. Tai muuten vain mukavuussyistä. Laadukas varhaiskasvatus meluisissa ryhmissä, joissa koko päivä on aikataulutettu tarkasti pottahetket mukaan lukien... on todella laadukasta. Ihan kateeksi käy... NOT!
Ihmiset ajattelevat, että kysymys on pienestä ongelmasta, mutta luvut havainnollistavat hyvin, minkä suuruusluokan turhakehoidosta on kysymys. Ja nuohan olivat siis kokopäivähoidettavat pelkästään. lisäksi ovat vielä osapäivähoidossa olevat vauvalomalaiset ja vastaavat.