Vuorotteluvapaa--tuleeko jotain muutoksia vapaan saamisen suhteen?
Onko ehdot huonontumassa vai mistä oli kyse, kun nyt säästöjä kaavaillaan kaikkeen?
Kommentit (9)
no ajatus kai on, että vuorotteluvapaan voisi saada vain kerran koko työuransa aikana ja että sen työttömän pitäisi olla ollut vähintään 3 kuukautta työttömänä. Lisäksi on ehdotettu, että vuorotteluvapaakorvausta porrastettaisiin sen mukaan, mitä aikoo vuorotteluvapaallaan tehdä.
Sinänsä mistään ei tarvitsekaan löytyä työtöntä lähihoitajaa, koska se työtön voidaan palkata johonkin muuhunkin hommaan, kunhan palkataan vuorotteluvapaan ajaksi samaan organisaatioon. Esim sinä jäät vuorotteluvapaalle lähihoitajan pestistä. Sinun työsi kierrätetään toiselle organisaatiossa jo olevalle lähihoitajalle jolla esim on ollut aikaisemmin hoidettavanaan myös toimistotöitä jossain terveyskeskuksesta tai päiväkodista. Hänen tilalleen kierrätetään toimistosihteeri jostain kolmannesta yksiköstä ja hänen tilalleen palkataan joku työtön tradenomi. Kaikki toimii, kunhan koko ketju on samassa organisaatiossa.
Homman oikea ongelma on siinä, että se ei toimi yksityisellä sektorilla, vaan vain julkisella. Yksityisellä työnantaja ei yksinkertaisesti myönnä vuorotteluvapaata.
No kyllä ainakin meidän yksityisessä firmassa on useita ollut vuorotteluvapaalla.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 12:26"]
En tiedä, mutta mietityttää myös. Luin vaan jostakin otsakkeen, että ehtoja tiukennetaan ja työttömän pitää olla pitkäaikaistyötön. No, mulla ei ole sitten ikinä mahdollisuutta saada vuorotteluvapaata, tuskin mistään lähistöltä löytyy pitkäaikaistyötöntä lähihoitajaa :(
[/quote]
Samaa huokailen, mun tapauksessa pitäisi löytää pitempään työttömänä ollut puheterapeutti. Ja meillä ei taatusti tiimi suostu siihen, että palkataan joku muun ammattikunnan edustaja. Heihei, ajatus vuorotteluvapaasta... :(
Tulee huonnonnuksia mutta niistä vasta neuvotellaan. Tuskin AV:lla on tietoa asiasta. Kannattaa lukea lehtiä.
Pakko alkaa toimia jotta sitä voisi vielä saada.
ja vasta nelikymppisenä vois jäädä, ei aiemmin, muistan jostain lukeneeni.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 13:25"]
no ajatus kai on, että vuorotteluvapaan voisi saada vain kerran koko työuransa aikana ja että sen työttömän pitäisi olla ollut vähintään 3 kuukautta työttömänä. Lisäksi on ehdotettu, että vuorotteluvapaakorvausta porrastettaisiin sen mukaan, mitä aikoo vuorotteluvapaallaan tehdä.
Sinänsä mistään ei tarvitsekaan löytyä työtöntä lähihoitajaa, koska se työtön voidaan palkata johonkin muuhunkin hommaan, kunhan palkataan vuorotteluvapaan ajaksi samaan organisaatioon. Esim sinä jäät vuorotteluvapaalle lähihoitajan pestistä. Sinun työsi kierrätetään toiselle organisaatiossa jo olevalle lähihoitajalle jolla esim on ollut aikaisemmin hoidettavanaan myös toimistotöitä jossain terveyskeskuksesta tai päiväkodista. Hänen tilalleen kierrätetään toimistosihteeri jostain kolmannesta yksiköstä ja hänen tilalleen palkataan joku työtön tradenomi. Kaikki toimii, kunhan koko ketju on samassa organisaatiossa.
Homman oikea ongelma on siinä, että se ei toimi yksityisellä sektorilla, vaan vain julkisella. Yksityisellä työnantaja ei yksinkertaisesti myönnä vuorotteluvapaata.
[/quote]
Olen töissä yksityisellä. Sitä tässä juuri huokailen. Meillä myönnetään kyllä vuorotteluvapaita, mutta mistä mulle sijainen. Ei se noin mene mitä kolmonen kertoi. Terveisin kakkonen.