Missä iässä huomasit laadukkaiden kumppaniehdokkaiden kadonneen markkinoilta

[quote author="Vierailija" time="21.01.2014 klo 17:43"]

Eipä niitä mulle oo koskaan ollu tarjollakaan. 20 v

[/quote]

Hah, sä olet vasta elämäsi alussa. Ehdit vielä löytää vaikka mitä. Parikymppisenä on vielä hyvätkin tapaukset vapaana :D

30-40- vuotiasta iso osa on suhteissa. Alle 30 ja päälle 40 löytyy taas enemmän tarjontaa.

Nelivitosia on paljon sinkkumarkkinoilla, mutta siinä vaiheessa ulkoinen laadukkuus alkaa jo vähän kärsiä. Jos on ihan kiva mies tai vaimo, niin ei siitä kannata 40 ikävuoden jälkeen enää erota. Uudestaan pariutuminen hyvän ihmisen kanssa on niiiiiiin epätodennäköistä.

Up

ehkä 25-vuotiaana huomasin, että laadukkaimmat ovat jo pariutuneet, itseni mukaan lukien. 20-vuotiaana vielä valinnanvaraa oli paljon enemmän. jos on 30v. sinkku, niin kyllähän sitä "väkisin" miettii mikä hänessä on vikana, kun ei ole pariutunut.

35-vuotiaana. Meinasin laittaa silloisen poikaystävän kiertoon. Pidimme vähän taukoa, tutkailin markkinoita. Ei ollut kovin innostavaa, kiljuen menin takaisin, kun se ex-poikaystävä soitti ja itki, että hällä on niin ikävä, voitasko me jatkaa.

Nyt ollaan naimisissa. :) Toiv. ei tarvi enää tutkailla vapaiden miesten markkinoita.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 20:59"]

ehkä 25-vuotiaana huomasin, että laadukkaimmat ovat jo pariutuneet, itseni mukaan lukien. 20-vuotiaana vielä valinnanvaraa oli paljon enemmän. jos on 30v. sinkku, niin kyllähän sitä "väkisin" miettii mikä hänessä on vikana, kun ei ole pariutunut.

[/quote]

Kyllä mun täytyy sanoa, että 30-32-vuotiaana oli vielä oikeinkin hyvät miesmarkkinat. Siis puhun omanikäisistä miehistä. Riitti vielä hyvän koulutuksen ja työpaikan hankkineita kavereita, joilla oli järki kädessä, viikonloppuna muutakin tekemistä kuin ottaa huikkaa lähikuppilassa eikä ollut vielä lapsia kiviriippana.

Sitten yhtäkkiä siinä 34-35-vuotiaana kaikki alkoikin olla pariutuneita.

Mitä olen vähän vanhempia tuttavia seurannut, niin n. 45-vuotiaana alkaa sitten olla isompi satsi parempaa erää markkinoilla, toisella kierroksella.

No, olemme kavereiden kanssa puhuneet tästä aiheesta paljonkin. Ainakin näin (nyt jo valmistuneena) yliopisto-opiskelijana sanoisin, että opiskeluaikana naisen kannattaa pariutua. Parhaat miehet viedään silloin. Eli n 20-28 v, ja sen jälkeen vapaat (hyvät) miehet vähevtyivät radikaalisti. Minulla omassa opiskelukaveriporukassa oli paljon sinkkumiehiä, jotka eivät "kelvanneet" silloin oikein, olivat jopa hieman yli-innokkaita. Kaikki (!!) nämä akateemiset fiksut miehet ovat nyt kihloissa/naimisissa/perheellisiä, löysivät parinsa hieman nuoremmista naisista viimeistään vähän päälle 3-kymppisinä.

Raaka totuus siis lienee että helpointa on naisille opiskeluaikana ja sen jälkeen on miesten markkinat.

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 15:55"]

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 12:42"]

Voi elämä. Luuletko tosiaan että ihmisen pituus kertoo jotain hänen luonteestaan. 

[/quote]

Kyllä pituus voi kertoa paljonkin.

Eikö lyhyehköjen miesten kohdalla esim. ihan yleisesti puhuta Napoleon -kompleksista.

Kokemukseni mukaan samankaltaista ilmiötä saattaa esiintyä naisilla kääntäen.

Tässä on vielä sekin huono puoli, ettei pieniä naisia tunnu palautuvan kiertoon! Eli nk. toiselle kierrokselle vapautuu näitä pitkiä ja kylmiä naisia, kuten omani. Pienistä ja lämpimistä pidetään kiinni kynsin hampain. Olisi kiinnostavaa tietää, ovatko muut tehneet samankaltaisia havaintoja.

Joku voisi peräti tutkia sinkkuuden ja pituuden suhdetta, ellei moista ole vielä  tajuttu analysoida.

[/quote]

Mä kyllä allekirjoitan tämän. Mulla on pari pitkänhuiskeaa, hyväkroppaista, hoikkaa, vaaleaa ystävätärtä. Jo 26-vuotiaina (jolloin heihin tutustuin), he pyöritti miehiä miten kuten tahtoivat. Kävivät treffeillä, välillä vähän seurustelivatkin. Aina mollaisvat ukkoja, oli ne millasia vaan, että sellasia säälittäviä ruppanoita. Kuka oli liian lyhyt, liian harvahiuksinen, liian huonopalkkainen, liian ylimielinen, liian juntti, liian juppi. Liian sitä, liian tätä.

Baareissa oli heidän kanssa välillä tylsää, kun heillä riitti koko ajan miesseuraa, tanssittajaa, drinkintarjoajaa, korvaankuiskuttelijaa. Jos menin baariin kaltaisteni pienten ja vähän pyöreiden (160cm/58kg) tyttöjen kanssa, sain minäkin huomiota. Kun seurassa oli nämä "mallit", miehet näki vaan heidät. Ja sitten äijien selän takana haukkuivat, että mikä idiootti tuokin luulee olevansa, se vaan haluaa meidän seuraa, kun me ollaan niiiiiin pitkiä ja hyvännäköisiä.

Ne oli todellakin jääprinsessoja. Ja edelleen jatkavat samalla tiellä.

Minä sitten löysin oman mieheni. Eipä ole pitkä hänkään, mutta ajatusmaailma on samalla tasolla ja hänellä on hyvä koulutus + työ, on ahkera ja käsistään kätevä. Vähän se jo kaljuuntuu ja masuakin on tullut, mutta on se silti rakas. Kohta 14 vuotta ollaan oltu yhdessä.

Just viikonloppuna mies sanoi, että ei sitä enää löytäisi tällaista yhteyttä, kun meillä on, jos yksin jäisi. Että kestänyt näin monta vuotta, että tällainen suhde muodostunut, muodostuisiko uudesta enää koskaan näin läheistä. Ja kun uuteen ihmiseen tutustuu, eihän sitä tiedä kuin useamman vuoden yhteiselon jälkeen, millainen se toinen todella on ja haluaako sen kanssa jatkaa...

Joten ei me varmaan olla vaihtamassa. Vaikka ollaan surkean lyhyitä, säälittävän pyöreitä ja muutenkin hinasen epätrendikkäitä. :)

[quote author="Vierailija" time="24.02.2014 klo 20:59"]

ehkä 25-vuotiaana huomasin, että laadukkaimmat ovat jo pariutuneet, itseni mukaan lukien. 20-vuotiaana vielä valinnanvaraa oli paljon enemmän. jos on 30v. sinkku, niin kyllähän sitä "väkisin" miettii mikä hänessä on vikana, kun ei ole pariutunut.

[/quote]

Elämä on siitä jännää, että koska tahansa voit huomata itsekin olevasi yli kolmekymppinen sinkku. 

Up

Up

[quote author="Vierailija" time="26.09.2013 klo 13:55"]

25-30.

[/quote]

Totta. Silloin on melkein kaikki suhteessa.

Paradoksaalinen kysymys... tarkemmin ajateltuna sellaisia ei ole tainnut olla tarjolla koskaan meikäläiselle.