Muistellaan lukioaikoja! -peukutusketju

Mä en ollut mikään suosittu, mutta meillä oli tiivis kaveriporukka, joka hajosi lukion lopulla. Olin sellainen häslä, joka halusi olla monessa mukana. Olin opiskelijakunnan hallituksessa ja juonsin penkkarit jne.

Ihan kivoja aikoja, mutta en palaisi takaisin noihin päiviin, jos voisi.

-seurustelin ekaa kertaa lukiossa, mikä oli mulle iso juttu

-tutustuin uusiin ihmisiin, mutta yhtään pysyvää ystävää noilta ajoilta ei jäänyt

-stressasin opiskelua ja kirjoituksia ihan liikaa

Jos yksi asia pitäisi mainita, niin dokaaminen. Muistan joskus juoneeni jopa koulussa.

Nyt aikuisena tuollainen meno ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta kuului siihen ikään.

Evvvk lukio, mutta ylä-astetta kaipaan joskus.

Näin jälkikäteen mietittynä lukio ei ollut erityisen hyvää aikaa elämässäni.

Ekat seurustelusuhteet lukioiässä olivat kaikkea muuta kuin fiksuja valintoja. Silloin en osannut aidosti katsoa, onko ko. tyyppi mulle hyväksi, mukava, fiksu ja älykäs. Pinnallisemmat asiat painoi enemmän.

Luin aivan liikaa ja panikoin kirjoituksia ja lakkiaisten jälkeistä aikaa. Vähempikin olisi riittänyt. Eipä ole montaa kertaa aikuisena kyselty, millaiset paperit kirjoitin. Jos nyt olisin taas lukiossa, niin satsaisin sosiaalisiin suhteisiin liiallisen opiskelun sijaan.

Kiltimmillä pojalla ei ollut vieläkään tyttöjä kavereina. :(

Onko täällä muita, joille ei ole jäänyt lukiosta ainuttakaan kaveria? Tuntuu, että monilla on nyt aikuisena tiiviit kaveriporukat, joiden kanssa on tutustuttu jo lukiossa. Mulla ei ole noilta vuosilta ainuttakaan ystävää. Jotenkin harmittaa, etten tajunnut keskittyä ystävien hankkimiseen, vaan olin nenä kiinni kirjassa ja juoksin harrastuksissa.

Jaa. Masennus ja koulukiusaaminen olivat siihen mennessä tehneet minusta täysin sosiaalisesti kyvyttömän. Pelkäsin ikätovereita ja suorastaan vihasin itseäni. Harmittaa aina, kun lukioajat tulevat puheeksi, koska kaikilla muilla tuntuu olevan ainoastaan positiivisia lukiokokemuksia. Nyt 23-vuotiaana vuosien työn ja ponnistelun jälkeen koen olevani tasapainoinen ihminen ja suhtaudun uusiin tuttavuuksiin avoimesti, vaikka sosiaaliset tilanteet jännittää vähän edelleen. Minua ei edes kiusattu raa'asti, mutta naureskeltiin, pilkattiin ja jätettiin porukan ulkopuolelle. Sekin jättää pitkäkestoiset jäljet.

+meidän lukiossa oli kivoja opettajia

+ruoka oli yleensä hyvää ja joskus käytiin syömässä jopa kahdesti päivän aikana

+muutaman kaverin kans ilmoittauduttiin usein samoille kursseille

-mulla ei ollut ainuttakaan poikaa kaverina, kun en ollut lainkaan suosittu

-tosi monet oli pinnallisia, eikä suostuneet juttelemaan muiden kuin suosittujen kanssa

Olin aika tavallinen, keskisuosittu, mutta aika ujo, melko kiltti ja vastuullinen ja pärjäsin hyvin koulussa.

En kaipaa mitään kouluajoistani. Opistoaika oli kyllä kiva ja siitä on mukavia muistoja ja ihmisiä jäänyt.

Oliko muiden lukiossa sellaista, ettei kannustettu kovin pitkälle?

Pienen paikkakunnan lukiossa naureskeltiin ja pidettiin ylimielisenä, jos haaveilit lakimiehen, lääkärin tai vaikka ravitsemusterapeutin ammatista. Ulkomaille opiskelemaan lähtöä ei suunnilleen uskallettu ajatellakaan. "Soveliaita" aloja olivat sellaiset, mitä saattoi lukea lähikaupungin ammattikorkeakoulussa, tyyliin sairaanhoitaja tai tradenomi. Aika moni kävi lukion, mutta jäi sen jälkeen suoraan perheyritykseen tai S-marketin kassalle töihin.

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä muita, joille ei ole jäänyt lukiosta ainuttakaan kaveria? Tuntuu, että monilla on nyt aikuisena tiiviit kaveriporukat, joiden kanssa on tutustuttu jo lukiossa. Mulla ei ole noilta vuosilta ainuttakaan ystävää. Jotenkin harmittaa, etten tajunnut keskittyä ystävien hankkimiseen, vaan olin nenä kiinni kirjassa ja juoksin harrastuksissa.

Mä uskon, et tää on yleisempää kuin moni kuvittelee. Eiköhän suurimmalla osalla ole aikuisena ihan muut kaverit. Sitten on nämä muutamat, joilla on yhä sama posse kuin lukiossa. Ja jutut ehkä yhä samalla tasolla.

Elämäni raskaimmat vuodet. Suoritin lukion kokopäivätyön ohessa. Tentin 6. luokan ja kaksi muuta kävin iltaoppikoulussa. Ei ollut aikaa muodostaa kaverisuhteita. Opettajat oli hyviä yhtä lukuunottamatta. Saimme opettajan vaihtumaan, kun kerroimme rehtorille oppimisvaikeuksistamme.

Mielessä on vain loputon raataminen. Joskus olin niin väsynyt, että itkin bussissa kotimatkalla koulusta ilman mitään syytä.

Lukio oli huomattavasti mukavampaa kuin yläaste

Jos kouluruoka ei maittanut, käveltiin ruokatunnilla tien toiselle puolelle kauppaan. Voi sitä vapauden tunnetta, yläasteella kun ei saanut poistua koulualueelta minnekään...

Mieleen on jäänyt, kuinka syvältä rakastuminen tuossa iässä tuntui. Seurustelukumppanin kanssa halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa, haaveiltiin yhteisestä tulevaisuudesta ja aikuisuuden ensiaskeleet tuntui jännittäviltä.

Kävin lukion 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä. Lukiosta mieleen jäivät pissikset ja fruittarit, jotka kuvittelivat olevansa parasta, mitä maa päällään kantaa. Meille nörteille, ujoille ja epäsuosituille ei edes juteltu, vaan naureskeltiin. Abigaalassa ja muissa jutuissa nämä suositut nostivat esille vain toisiaan. Ei jäänyt ikävä.

Kun istuin kaveriporukan kanssa juoruilemassa ja haaveilemassa koulun pyöreissä pöydissä. Ruokavälitunnilla, mutta joskus koulun jälkeenkin. Ihan hyväntahtoisesti jutustelimme ja "juoruilimme" pääasiassa oppituntien sisällöistä ja opettajista sekä opinnoista, ja pohdimme kaikkea opiskeluun liittyvää mutta myös vähän muutakin. Emme olleet kovin tiivis porukka ja kaikki olimme hyvin erilaisista taustoista, satuimme yhteen vähän vahingossa, mutta meillä oli aina tosi mukavaa ja rentoa. En osannut arvostaa näitä hetkiä tarpeeksi ja nykyään mietin, että lukio oli todella mukavaa aikaa verrattuna yliopiston yksinäiseen pakerrukseen, kun siellä en päässyt oikein mihinkään porukkaan mukaan.

Halusin olla kympin tyttö, mutta olin vaan ydin tyttö. Olin suorittajaluonne ja ajattelin, että elämä menisi suorittamalla tietyllä tavalla. Ei mennyt ja oikeastaan ihan hyvä niin.