Miten tukea lapsen itsetuntoa kun sisarus "parempi kaikessa"?

Oma vikanne. Annoitte kaikki lahjat sille toiselle

Guru-Keijo

Ap jatkaa

Kiitos viesteistä. Moni oli maininnut meille tuttuja pelkoja. Mieheni lapsuudenperheessä kävi nimittäin juuri niin että miehen pikkusisko koki aina olevansa huono (vaikka oli kaveripiirissä pidetty, harrastuksessaan "menestynyt" ja koulussakin 8-9 -oppilas) ja mies taas ajatteli että häneltä vaaditaan aina täydellisyyttä eikä mikään riitä (10- oli valtava pettymys ja jonain vuonna ala-asteen "kiva kaveri" -äänestyksessä toiseksi tuleminen korpeaa vielä aikuisenakin).

Ehkä outoa muiden mielestä, mutta lapsiemme tulevaisuutta miettiessä vanhemman kohdalla näen tuon "täydellisyyden" suurimpana riskinä. On todella rankkaa pyrkiä olemaan noin hyvä, koska eihän kukaan ole täydellinen. Isosisko on jo nyt helposti ahdistuva ja yksi virhe jopa läksyvastauksissa saa aikaan raivopuuskan. Mieluummin heittää hanskat tiskiin kokonaan, kuin epäonnistuu. Pikkusiskon parhainpiin puoliin taas kuuluu rentous. Ei sillä käsialalla nyt ole niin väliä ja mitä sitten jos joku läksy unohtuisi tehdä. Hän ei ota elämää niin vakavasti ainakaan nyt alakouluikäisenä.

ap

Minä olen myös ollut se "hyvä" sisarus, jolle ei kuitenkaan koskaan ole annettu tunnustusta ettei muilla tule paha mieli. Muistan lapsena ajatelleeni että miksei mikään minun tekemäni riitä, kun muita kehuttaan joka risauksesta. Tunsin myös syyllisyyttä pärjäämisestäni. 

Nyt itse useamman lapsen äitinä pidän kyllä huolen siitä että kaikki saavat kyllä kunnian siitä kenelle se kuuluu. Täytyy vain keksiä kaikista ne  puolet ja opettaa kaikkia iloitsemaan myös muitten menestyksestä ja antamaan tunnustusta myös toisille. Niin että kun yksi onnistuu niin se on kaikkien ilo. Eikä pelkästään akateemiset taidot ole tärkeitä, vaan kaunis käytös, kohteliaisuus jne., ja niistä voi kehua ihan samalla tavoin.

Vanhemmille lapsille pitää opettaa ettei pienemmille tarvitse olla toitottamassa miten itse ollaan oltu parempia siinä iässä. Ei tarvitse kilpailla suorituksissa. Miksi teillä edes vertaillaan? Jotenkinhan tuo tilanne on teidän syntynyt, että nuorempi tietää mitä isompi on siinä iässä osannut ja ajattelee olevansa huonompi. 

Olin itse se vähemmän kehuttu vaikkakin paremmin suoriutunut sisarus. Lapsena en millään ymmärtänyt, miksi isoveljeäni kehuttiin vaiika 8:n koetuloksesta ja minun kymppini ei ollut edes mainitsemisen arvoinen.

Uskallan väittää, että apsilla on luontainen oikeudenmukaisuuden taju. Jos vanhemmat toimivat epäoikeudenmukaisesti tai feikkaavat, lapset tietävät sen kyllä.

Tasan ei käy onnen lahjat, senhän me kaikki tiedämme. Sen lahjan voisitte kuitenkin kaikille lapsillenne antaa, että kohtelette heitä oikeudenmukaisesti. Enkä tietenkään tarkoita tällä sitä, että koulusuoritukset olisivat tärkeintä.

Tärkeintä on osoittaa lapsille, että rakastatte heitä ehdoitta. He saavat olla erilaisia ja ovatkin, tietysti. Paras lahja lapselle on tieto siitä, että äiti ja isä rakastavat heitä sellaisina kuin e ovat.

[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 22:30"] Ja miksi lapsen pitäisi osata lukea jo 4-vuotiaana? Hämmästyttävää, jos joku osaa, mutta en minä silti rakastaisi sellaista lasta enemmän kuin toista. 

[/quote]

Emme tietenkään rakasta toista lasta enemmän hänen taitojensa vuoksi. Ihan käsittämätön ajatus että joku voisi edes ajatella noin. Silti se ei poista sitä, etteikö pikkusisko tuntisi itseänsä huonommaksi kun oikeasti ON huonompi joissakin asioissa vaikka asiaa ei mitenkään aktiivisesti meillä vertaillakaan. Esim. se lukeminen. Isosisko lukee enemmän, nopeammin, ymmärtää lukemansa paremmin, oppi lukemaan helpommin ja nauttii lukemisesta enemmän kuin siskonsa. Isosisko pääsi siihen oppilaskuntaan, pikkusisko ei (pääsi varajäseneksi).

Pikkusiskoa kismittää miksi asiat ovat hänelle vaikeita kun ne tuntuvat siskolle niin helpoilta.

Olemme kovasti yrittäneet innostaa pikkusiskoa joukkueurheiluun (jalkapallo, sähly), josta hän varmaankin pitäisi, ja mihin hänellä on luontaista lahjakkuutta, mutta kuopus ei ole innostunut harrastamaan. Välitunneilla on helppo pelailla luokan poikien kanssa, mutta "sekajoukkueessa" ei haluaisi olla se ainoa tyttö.

Joku kirjoitti aiemmin lasten luonteista. Lapsillamme on luonteet jakautuneet samalla tavalla, eli esikoinen saa varmaankin enemmän kiitosta myös luonteestaan. Esikoinen on rauhallinen, empaattinen, tunnollinen ja huolellinen. Kuopus räiskyvä, temperamenttinen, huoleton ja vilkas. Varsinkin pienempänä, kun kuopus sai jatkuvasti järkyttäviä raivokohtauksia, hän kovasti kyseli rakastammeko häntä kun hän on käyttäytynyt huonosti. (Ja tietenkin vastasimme halien kera että rakastamme häntä kovasti ja hän on aivan ihana vaikka tekeekin joskus kiellettyjä asioita.)

Ja korostetaan nyt varmuuden vuoksi että en todellakaan pidä "hiljaista ja  kilttiä" lasta minään tavoitteena. Ennemminkin pelkään että esikoinen ei kestä maailman paineissa. Räväkämpi kuopus ei jää kenenkään kynnysmatoksi. Tuosta reippaudesta häntä saa kyllä kehua monta kertaa päivässä.

ap