Jääkö teillä festareita tai musiikkitapahtumia käymättä ärsyttävien aikataulujen vuoksi?
Minulla aika useinkin jää. Haluan rauhassa ensin valmistautua ja fiilistellä kotona iltaa varten ennen kuin lähden paikan päälle. Usein kuitenkin noiden tapahtumien keikka-aikataulut on tehty siten, että keikat alkavat jo hyvissä ajoin päivällä. Minä taas haluaisin mennä paikalle esim klo 18 eteenpäin, mutta usein saa huomata, että niin moni itseä miellyttävä artisti on siinä vaiheessa jo käynyt lavalla, että tulen siihen tulokseen, etten mene paikalle ollenkaan. Lipusta kun kuitenkin joutuu maksamaan saman, vaikka kuuntelisitkin lopulta alle puolet artisteista.
Kommentit (5)
Tänään Oulussa on Kuuska soi-tapahtuma ja juuri tuosta syystä jäi itselläkin menemättä. Olisi pitänyt mennä jo aikaisin päivällä, mutta kun oli sille ajalle muutakin tekemistä.
En ole ikinä ymmärtänyt, että miksei noihin tapahtumiin myydä myös puolikkaita lippuja joiden voimassaolo menisi poikki aina tapahtuman puolessa välissä. Olisi jaettu homma kahteen osaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt, että miksei noihin tapahtumiin myydä myös puolikkaita lippuja joiden voimassaolo menisi poikki aina tapahtuman puolessa välissä. Olisi jaettu homma kahteen osaan.
Pientä haastetta olis saada ne ekan puolikkaan ihmiset sieltä ulos (kun kuitenkin suurin osa on koko ajan).
Ja sitten jos siellä on koko tapahtuman ajan, niin rahaa palaa juomiin ja ruokiin ihan poskettomasti. Ei 150€ riitä yhtään mihinkään jos on vaikka sellaiset 10 tuntia. Siksi minä käynkin yleensä aina mieluummin jossain yhden bändin keikalla joka kestää sen 1,5 tuntia ja tietää bändin olevan hyvä, eikä tarvi kuunnella huonoja välissä.
Minulla jää, kun haluaisin olla kotisängyssä ennen puoltayötä.