Lue keskustelun säännöt.
Isoja ristiriitoja miehen käytöksen suhteen
07.09.2013 |
Tausta: miehellä alkoholisti-isä, hyvin ankara, ailahtelevainen. Äiti lempeä. Häntä ei kuulemma kumpikaan vanhempi koskaan kannustanut, eikä mies ole luottanut itseensä, ei opiskellut juuri tms.
Nyt mies: kannustaa lapsia, halaa, antaa aikaa, osallistuu kotitöihin. Mutta on ailahtelevainen. Rajojen asettaminen todella vaikeaa. Joko ei tee niitä tuollenkaan, tai suuttuu ja hermostuu liikaa. Esim. antaa pienen säheltää autossa 15minuuttia pyytäen välillä että menisitkö kulta istumaan omalle paikalle..lopulta suuttuu, tunkee ylivihaisena huutavan lapsen penkkiin ja ärisee naama punaisena että kun ei hyvällä niin pahalla sitten, isille ei kannata ryttyillä! Mies sanoo, että lapsille pitää olla sekä pehmeä että kova. Minä sanon, että lapsille tulee olla lempeä ja luja, ei kova. Että siinä on vissi ero, ja että tasapainoinen on oltava koko ajan.
Suuttuttaa myös miehen kielenkäyttö: mitä siinä vingut (lapselle joka pyytää useamman kerran maitoa), älä nau'u mulle mitään (minulle, kun selitän jotain asiaa), ja itsekseen sadattelee kirosanoja, vittu kuuluu hiljaa (sanoo ettei lapset kuule kun hän itsekseen hiljaa sanoo) useana päivänä.
Mitä tehdä? Miehen tausta selvästi vaikuttaa hänen isyyteensä ja minä saan lähinnä vihaa niskaan kun yritän näitä kertoa, puhua rauhallisesti, kysellä. Kuulemma nalkutan. Mitä muuta voin, kun puuttua lapsiin liittyviin asioihin? Soitin joskus perheneuvolaan, vaikea saada aikaa mutta kuulemma ollaan jonossa, ainoa vaan että päiväsaikoja ja mies varmasti todella nihkeästi ottaisi töistä vapaata tuollaisen takia...
Mulla on painostava ahdistava olo tämän takia. Olen kuulemma pikkumainen hienohelma kun jotain hänen puhetyyliään mietin.
Kommentit (22)
[quote author="Vierailija" time="07.09.2013 klo 20:22"]
Saisinpa terapiaan. Miten äitinä toimin, nytkin jatkuvasti puutun ja kommentoin? Olen tosi hankalassa asemassa.miehessä hyvää ja pahaa, lapsille tärkeä mutta kun ei koe ongelmaksi niin mitä voin tehdä? Erota? Onkohan se pienempi paha lapsille vai ei? Ja sittenkin olisivat isän kanssa, ilman minua siinä huolehtimassa...
[/quote]
Kuulostaa siltä, että miehesi on kuitenkin kyllin hyvä isä lapsilleen. Eihän keneänkään tarvitse täydellinen olla. Ja lapset oppivat sinulta johdonmukaisempaa ja rauhallisempaa käytösmallia, joten ei se isän joskustapahtuva epäjohdonmukaisuus heitä mitenkään vaurioita. Osaa kuitenkin kannustaa ja rakastaa lapsiaa. Ihan hyvältä isältä vaikuttaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän se, kun toisaalta ja kuitenkin moniin verrattuna ihanakin isä: osaa näyttää tunteensa, hellät mutta sitten kyllä ailahtaa kiukkuiseksin. Tekee lasten kanssa, vie tosi paljon ulos, pitää sylissä, juttelee, osaa pyytää anteeksi käytöstään jne. Lapsille on todella tärkeä ja rakas. Mutta samalla huolettaa, miten hänen ailahtelevaisuus ja tietynlainen synkkyys ja aggressiivisuus vaikuttat lapsiin. Kun suhtautuu negatiivisisti vähän kaikkeen, puhuu rumasti, ei osaa auttaa ja neuvoa vaan suuttuu. Jospa menisi ja hoitaisi ongelmansa kuntoon, mutta kun ei vastuuta siinä suhteessa ota. Ja vaikka yöllä, ei todellakaan heräile lasten takia, kiukkuisia rumia kommentteja saan jos sellaista pyydänkään, hän nukkuu.
Ymmärrän kyllä, että ärsyttää, ja todellakin, terapia olisi paikallaan. Mutta että edes pohdit eroa tuon takia...?
[quote author="Vierailija" time="08.09.2013 klo 20:19"]
Sehän se, kun toisaalta ja kuitenkin moniin verrattuna ihanakin isä: osaa näyttää tunteensa, hellät mutta sitten kyllä ailahtaa kiukkuiseksin. Tekee lasten kanssa, vie tosi paljon ulos, pitää sylissä, juttelee, osaa pyytää anteeksi käytöstään jne. Lapsille on todella tärkeä ja rakas. Mutta samalla huolettaa, miten hänen ailahtelevaisuus ja tietynlainen synkkyys ja aggressiivisuus vaikuttat lapsiin. Kun suhtautuu negatiivisisti vähän kaikkeen, puhuu rumasti, ei osaa auttaa ja neuvoa vaan suuttuu. Jospa menisi ja hoitaisi ongelmansa kuntoon, mutta kun ei vastuuta siinä suhteessa ota. Ja vaikka yöllä, ei todellakaan heräile lasten takia, kiukkuisia rumia kommentteja saan jos sellaista pyydänkään, hän nukkuu.
[/quote]
Kuulepa, jos lapsella on ykikin hyvä turvallinen aikuissuhde (eikä tarvitse olla edes oma vanhempi) niin hän saattaa kasvaa ihan terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi. Ja sinun lapsillasihan on sinut. Meillä ihmisillä on uskomattomat voimavarat, eikä pikkujutut vaikuta. Nythän on tutkittu myös näitä selviytymisvoimavaroja eikä enää pelkkiä riskitekijöitä. Esim. on tutkittu miten lapset ovat selvinneet keskitysleireistä täysjärkisinä.
Mutta mun voimavaroja menee selvästi mieheen. Hän ei anna minulle jaksamista, tue tässä vanhemmuudessa vaan olen todella yksinäinen mieheni kanssa. Se vie minun jaksamistani paljon. Olen valvonut murehtien miehen puheita ja käytöstä, olen väsyneempi ja ilottomampi kun mies on paikalla. Kaikki se vaikuttaa lapsiin.
Mitä vaan miehelle sanoo, hän näkee sen negatiivisesti. On aloitekyvytön ja valittaa sitten minulle, että hänen pitää olla tässä meidän hovikuskina. Hän haluaisi olla vaan rauhassa. Tulee raivo, että miksi on sitten perheen perustanut kun ei kerran kiinnosta!? Suututtaa, että minä joustan, jaksan, kannan vastuun ja huolehdin toisenkin aikuisen edestä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta tuo turha naukuminen, lakkaa kehittämästä turhasta ongelmia. Ei lapset varmasti mene rikki miehesi käytöksestä, mutta jatkuva nalkuttamisesi asiasta ei varmasti tee hyvää lapsille eikä parisuhteellenne.
En valitettavasti osaa auttaa, mutta sen sanon, että tuo miehesi lasten "kasvatus" (esim. tuo autoesimerkki) on todella hukassa. Tuo juuri EI ole oikeanlaista kovuutta, että räjähdetään lapselle tilanteessa, jonka isä on itse aiheuttanut. Mutta miten opetat aikuista ihmistä, joka ei koe itsellään olevan mitään ongelmaa :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa. Taidan itse olla tuollainen.
Kaava kulkee minulla siten että olen nopea ja kärsimätön, myös valitettavan usein lasten kanssa. Yritän olla lempeämpi ja pitkäpinnaisempi ja silloin saattaa käydä juuri noin että sanon lempeästi, en tarpeeksi jämäkästi, monta kertaa kunnes tulee se kerta etten enää kykene, jolloin rähjään. Haluaisin löytää keskitien eli pikkuhiljaa vaikka tiukentaa ääntä, mutta en jotenkin tunnista omia voimavarojani eri tilanteissa ja se stoppi tulee vastaan itsellenikin yllättäen. Siihen voi liittyä esim. se että huomaan jo kellon olevan liikaa, tai mieleeni tulee muuta muistettavaa tai jotain lapsesta riippumatonta 'stressiä'. Koen silti olevani riittävän hyvä äiti. Etenkin kun tiedostan ongelmani. Hetkessä en muuksi muutu mutta hitain askelin. Samalla kun opin tuntemaan ja ymmärtämään itseäni. Oma äitini on ollut samanlainen .
Tuttua, tosin minä olen tuollainen, ilman samanalaista taustaa kuten ap:n miehellä...
Olen hyvä ja hellä äiti, mutta räjähdän aivan liian helposti. En edes voi erota itsestäni :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
17 ja 18, te tiedostatte ongelmanne, toisin kuin ap:n mies. Mikä viittaa myös mun kokemuksella siihen, että liioittelette sitä. Kaikkihan joskus räjähtävät lapsilleen (tai 99% vanhemmista). Minusta ap:n miehen käytöksen ongelmana on se, että hän ei näe siinä mitään vikaa eli todennäköisesti ei pyri hillitsemään sitä, ei pyydä lapsilta anteeksi käytöstään ja yleisesti käyttäytyy lapsia kohtaan kuin raivoaminen olisi "oikein" tai siis lasten syytä.
Olen itse juuri tuollainen kuin nro 17. Minusta miehesi kuulostaa vain aivan normaalilta inhimilliseltä ihmiseltä. On hienoa, jos hän kykenee esim.hillitsemään väkivaltaiset impulssinsa vaikka suuttumus näkyisi agressiona.
Voisitko itse pohtia kuinka kotiinne saataisiin positiivismpi ilmapiiri. Ei vanhemmuutta tarvitse niin suorittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 12:13"]
Tutulta kuulostaa. Taidan itse olla tuollainen.
Kaava kulkee minulla siten että olen nopea ja kärsimätön, myös valitettavan usein lasten kanssa. Yritän olla lempeämpi ja pitkäpinnaisempi ja silloin saattaa käydä juuri noin että sanon lempeästi, en tarpeeksi jämäkästi, monta kertaa kunnes tulee se kerta etten enää kykene, jolloin rähjään. Haluaisin löytää keskitien eli pikkuhiljaa vaikka tiukentaa ääntä, mutta en jotenkin tunnista omia voimavarojani eri tilanteissa ja se stoppi tulee vastaan itsellenikin yllättäen. Siihen voi liittyä esim. se että huomaan jo kellon olevan liikaa, tai mieleeni tulee muuta muistettavaa tai jotain lapsesta riippumatonta 'stressiä'. Koen silti olevani riittävän hyvä äiti. Etenkin kun tiedostan ongelmani. Hetkessä en muuksi muutu mutta hitain askelin. Samalla kun opin tuntemaan ja ymmärtämään itseäni. Oma äitini on ollut samanlainen .
[/quote]
Olipas huojentavaa lukea tekstiä, joka oli kuin omalta näppikseltä :) Itse syyllistän itseäni, kun en osaakaan olla sellainen rauhallinen ja 'aikuinen' äiti.
Vastaaja 19, koen juuri näin. Minäkin olen välillä liian lempeä ja sitten tulee stressiä aikataulusta tms. ja olen jyrkkä. Mutta tiedostan, että toimin toimin väärin ja pyrin aktiivisesti korjaamaan käytöstäni. Esim. lähttilanteissa aloitan valmistelut hyvissä ajoin, ennakoin tilanteita lapsille jne. Mies taas sanoo, että hänen räjähtämisensä on oikein koska minä tai lapset toimimme väärin. Hän on oikeutettu silloin suuttumaan. Esim. ei ollenkaan ymmärrä, miten niin hän muka olisi tuossa turvaistuimeen raivoissaan tunkemisessa toiminut virheellisesti, hänhän niin moneen kertaan ja pitkän aikaa pyyteli nätisti että etkös jo menisi kulta istumaan... ja lapsi ei totellut nättiä kehoitusta, niin otetaan järeät aseet käyttöön! Hän todella sanoo, että lapsille pitää olla kova ja huutaa, jos eivät muuten usko.
ap
18 ei kyllä mitään ongelmaa tiedosta... eli en aktiivisesti yritä korjata toimintaani. Kun en näe sitä ongelmaksi, vaikeaahan se onkin, kun ikää on jo reippaasti ja tällainen olen aina ollut.
Saisinpa terapiaan. Miten äitinä toimin, nytkin jatkuvasti puutun ja kommentoin? Olen tosi hankalassa asemassa.miehessä hyvää ja pahaa, lapsille tärkeä mutta kun ei koe ongelmaksi niin mitä voin tehdä? Erota? Onkohan se pienempi paha lapsille vai ei? Ja sittenkin olisivat isän kanssa, ilman minua siinä huolehtimassa...
mulla samanlainen mies. ei kyllä hoe varttia lapsille vaa nopeasti pitää toimia. eikä puhu mulle rumasti. mutta kilareita saa joskus. en voi auttaa. mutta puhua pitää ja puhua ja puhua. muu ei varmaan auta. sitten kun ei ole mikään riita just päällä ja tietää ettei toinen suutu niin voi puhua että sano lapselle esim. et jos et nyt mene niin sitten tulee jäähy tms.
Mä olen puhunut, erittäin rauhallisesti silloin kun mies itse rauhallinen. Myöntelee. Mutta jatkaa samalla tavalla. Eikä enää oikein kaipaa mun puhumisia, lähinnä tuntuu että ärsytyskynnys sen suhteen täynnä... että yhtään ei mun tarvitse neuvoa ja nalkuttaa.
up