miten koira sisäsiistiksi
Koira on jo yli 6 kk eikä vieläkään sisäsiisti. Työpäivän aikana ja yöllä tekee tarpeet sisälle. Mikä neuvoksi? Se ei pyydä ulos jos sen on hätä. Sen kanssa käydään kuitenkin usein ulkona ja asioi kyllä sinnekin. Joskus iltaisinkin tekee asiat sisälle, vaikka jatkuvasti ravataan ulkona. Meidän vanhempi koira oppi asian jo 4 kk iässä täysin. Ei ollut mitään ongelmaa.
Kommentit (5)
On kyllä ihan tavallista ettei 6 kk vielä ole 100% sisäsiisti, varsinkin pienillä roduilla tosi tavallista. Meillä on vaihdellut 4- 7 kk ikään se, milloin oppii pidättämään koko työpäivän tai yön...
Kannattaisi iltaisin varsinkin seurailla sitä koiraa että pääsisi huomaamaan sen hetken, kun se aikoo pissata sisälle. Kyllä sen yleensä huomaa tietynlaisesta kiertelemisestä ja nuuskuttelusta. Ja heti kun huomaa pissaamisaikeisiin viittaaavia eleitä, ulos äkkiä ja kehut sinne tekemisestä. Tätä kun saa muutaman kerarn tehtyä yleensä koira kyllä ymmärtää että kun pissattaa kuuluu mennä ulos. Sille taas, jos se ei vielä pysty pidättämään koko työpäivää tai yötä, ei oikein voi paljoakaan mitään - itselläni on aina kylppärissä paperit jolle pentu saa pissata niin kauan kuin tarvii.
Meillä oppi sisäsiistiksi kahdessa viikossa. Heräämisen jälkeen HETI ulos. Ennen ruokaa ulos. HETI ruoan jälkeen ulos. Pienellä koiralla asiat tulee kun tulee, ei se niistä paljoa ehdi ilmoittelemaan. Asutaan ok-talossa niin toi ulosvienti helppoa.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 10:38"]
Meillä oppi sisäsiistiksi kahdessa viikossa. Heräämisen jälkeen HETI ulos. Ennen ruokaa ulos. HETI ruoan jälkeen ulos. Pienellä koiralla asiat tulee kun tulee, ei se niistä paljoa ehdi ilmoittelemaan. Asutaan ok-talossa niin toi ulosvienti helppoa.
[/quote]
Siis työpäivän ajankin siistinä? Käsittääkeni fysiologisia edellytyksiä esim 8 tunnin siisteyteen ei ole vasta kuin 5-6 kk iässä. Minkä rotuinen koira sinulla?
Не хорошо. Уважения в предложения. Спасибо.
ap vielä tarkentaa:
koiralla on säännölliset ruokailuajat, minkä luulisi asiaa helpottavan, mutta ei...