Li Anderssonilta kyselemistunti...
Olipa taas mukava katsella, vaikkakin näin jälkikäteen. Erittäin selkeää informatiivista esiintymistä mielyttävällä tavalla. Loppua kohden tuli ehkä jonkinlaista väsymystä, olisiko verensokerit hieman laskeneet ja viikonloppu tullut mieleen kun jo hieman hyräilytti. Jotenkin jaksan aina ilahtua siitä miten perehtyneeltä ja rehellisyyteen pyrkivältä hän vaikuttaa eikä lupaile sellaisia asioita mitä ei voi saada juuri nyt tässä heti kuten tässä nykymaailmassa on tapana haluta. VM:n kyykytyslistan jo osuvat miljardiluokan niistot heikommilta olivat kyllä mielenkiintoisia ja kaiken kaikkiaan vastenmielisiä, toivottavasti poliitikoilla on kuitenkin sen verran järkeä ettei "vasemmistohallitus" lähde nyt juoksemaan ihan sen pillin mukaan mitä isopalkkaiset kravettisonnit oikealta soittavat. Turpeen suhteen Li:n linja on aika maltillinen verotuksen lisäämisen kautta ajetaan hiljalleen alas, no vaikka sitten niin. Tosin valtionyhtiökin myy jo soitaan yksityisille joten jotain liikettä on sielläkin suunnilla kaiketi käynnissä, mutta olin jossain lukevinani myös turvealueiden tuulivoimahankkeista niiden kartoittamisesta valtion toimesta, onko käymässä niin että valtion nostoalueita järjestellään hyväveli pekkarointi siltarumpua soitellen tyyliin jotta valtion tuulivoimahankkeista mahdollisesti saatava yleinen hyvä saataisiin ohjattua mahdollisimman hyvin harvojen taskuihin
Juurikin näin.