Sivuraiteella, TV2

Minusta ohjelma sarja oli hyvä ja pani paljon miettimään,

olen ite kohta 4 kymppinen, 15 vuotiaasta ollut työelämässä lukio ja yliopistojat titty sivutoimisena. 

arvot on muuttunu paljon 90luvun alusta -en usko et silloin ois juuri kukaan tullu tv kertoon moista.

Ajatukset:

aluksi halveksiiva ja vähän säälittikin,

mut tarkemmin ajateltuna näin hyviäkin juttuja.

miks oikeestaan oravanpyörään pääsemistä (nopeesti perhe, auto, oma asunto ja jne..) tarvitsee tavoitellakkaan, henkilöt pysty chillaan ja pitään sosiaalista elämää vaikkei tuloja juuri ollutkaan.

jos sossu löis oven kiinni, mä väitän että siitä huolimatta henkilöt luovis itelle tavan elää saman tyyppistä elämää, oon itseassa törmänny vastaavaan asuessani maissa jossa ei suomen tyyppistä sosiaaliturvaa ollut.. toki tällöin henkilöt joutuu tekeen pikku rikoksia, mut ei se juuri meidän varakkaampien elämää vaikutta vaikka sillon tällön puhelin tai omasuutta varastetaankin.

näin myös, että moni oli tilanteessa jossa kovalla ponnistuksellakaan omiin voimavaroihin nähden ei paljon elämän laatu paranisi, edes pitkällä aikavälillä.

Kyllä se taitaa näin olla, että tietoinen down shiftaus tulee suomeen ja sitä ei enää piilotella tai hävetä.

Yläolevien kirjoittajien kanssa olen eri mieltä että sossu tuet heti pois -se johtaa vain toisenlaisiin lieveilmiöihin -niihin suomessa ei olla vielä valmiita, ehkä 20 vuoden päästä.

22 olen ja nyt 2 vuotta ollut työttömänä.

Kotona olen ja elän työmarkkinatuella (sellaiset 30€/ark. päivä).

Mitäpä tässä edes voi tehdä, pieni paikkakunta ja töitä ei yksinkertaisesti ole.

Tässä sitä kellun ja odottelen jospa tässä jotain tapahtuisi.

Onko kenties tullut mieleen muuttaa pois paikkakunnalta, jos työnsaantimahdollisuudet ovat noin olemattomat nyt ja luultavasti tulevaisuudessakin? Hyvähän se on istua ja odotella, että joku tulisi kotoa kädestä pitäen hakemaan töihin... Voi jeesus.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:18"]

2) Lieviä ja pahempia ahdistuskohtauksia voi olla meillä kaikilla. Se on normaalia, eikä niihin pidä jäädä vellomaan. Niistä voi päästä yli.

[/quote]  

En ole tätä ohjelmaa katsonut, mutta tämä kohta vähän särähti pahasti. Toki on olemassa "normaalia" ahdistusta mitä kuka tahansa ihminen voi kokea silloin tällöin mutta on paljon ihmisiä joilla se menee oikeasti sairauden puolella ja estää "normaalin elämän". Useat varmasti jää myös diagnosoimatta kun ei pystytä/haluta mennä lääkäriin. 

Miksi?

Työ ei ole minulle itseisarvo.

Ystävät, suku ja kaikki tutut ovat täällä.

Jos olen tyytyväinen omaan tilanteeseeni tällä hetkellä, mikä teitä liikuttaa?

Mistä syntyy asenne, että minun ei tarvitse tehdä mitään, muut tekee työt ja he ryyppäävät?

Täytyy sanoa, että onneksi omien lasten kaveripiiri ei ole tuollaista luuserisakkia.

Halveksin!

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 19:57"]

Mistä syntyy asenne, että minun ei tarvitse tehdä mitään, muut tekee työt ja he ryyppäävät?

Halveksin!

[/quote]

tämä on tosi hyvä kysymys, jota sunkin kannattaisi pohtia vähän pitempään. Yleensä tuollainen ajatusmaailma syntyy siitä, että se tuntuu olevan palkitsevin vaihtoehto. Toisin sanoen, töissä ja koulussa ei ole mahdollisuutta kokea mitään onnistumisentunnetta ja menestystä tai hyvää mieltä. Mitä tämä lertoo työelämästä, palkkauksesta ja yhteiskunnasta?  Eikö töitä tosiaan voi tehdä niin, että siellä pomo kannustaa ja saa miettiä itselleen sopivia haasteita? Eikö siellä todiaan pääse "tekemään työtä ihmisten kanssa" vaan on puurrettävä yksin? Onko paras tässä yhteiskunnassa tarjolla oleva nautinto todiaan tynnyrillinen paskan makuista kotiviiniä? 

On mahdollista, että halveksunnan oikea koh ei olekaan se nuori, joka kieltäytyy töistä hakuttavana ja eristettynä, vaan se pomo tai opettaja tai viranomainen, joka työkseen järjestää yhteiskuntaa tuollaiseksi. Ei se vaihtoehto ehkä vaatisi montakaan ystävällistä sanaa päivässä.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 20:16"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 19:57"]

Mistä syntyy asenne, että minun ei tarvitse tehdä mitään, muut tekee työt ja he ryyppäävät?

Halveksin!

[/quote]

tämä on tosi hyvä kysymys, jota sunkin kannattaisi pohtia vähän pitempään. Yleensä tuollainen ajatusmaailma syntyy siitä, että se tuntuu olevan palkitsevin vaihtoehto. Toisin sanoen, töissä ja koulussa ei ole mahdollisuutta kokea mitään onnistumisentunnetta ja menestystä tai hyvää mieltä. Mitä tämä lertoo työelämästä, palkkauksesta ja yhteiskunnasta?  Eikö töitä tosiaan voi tehdä niin, että siellä pomo kannustaa ja saa miettiä itselleen sopivia haasteita? Eikö siellä todiaan pääse "tekemään työtä ihmisten kanssa" vaan on puurrettävä yksin? Onko paras tässä yhteiskunnassa tarjolla oleva nautinto todiaan tynnyrillinen paskan makuista kotiviiniä? 

On mahdollista, että halveksunnan oikea koh ei olekaan se nuori, joka kieltäytyy töistä hakuttavana ja eristettynä, vaan se pomo tai opettaja tai viranomainen, joka työkseen järjestää yhteiskuntaa tuollaiseksi. Ei se vaihtoehto ehkä vaatisi montakaan ystävällistä sanaa päivässä.

[/quote]

Käykö edes mielessä, että näitä luuserinuoria kohti on onneksi tuhansia muita nuoria, jotka eivät elä muiden siivellä vaan oikeasti ymmärtävät oikeuksiensa edellyttävän myös velvollisuuksia? Niitä putkimiehiä valmistuu vuosittain satoja, ei ne kaikki sano, että paskaduunia.

Ohjelman nuoret olivat niitä, jotka aina olivat saanet tehdä kaiken, mitä tahtoivat, kukaan ei ole laittanut rajoja. Viinaa voi vetää kaksin käsin, sossusta saa aina rahaa, mitään tylsää ei tarvitse tehdä. Yhteiskunta on paaponut sadoilla tuhansilla sitäkin nuorta, joka kulki sijaiskodista toiseen. Käykö sinulla edes mielessä, että se nuori voisi katsoa peiliin ja miettiä, voisiko hän joskus puolestaan tehdä jotain sille yhteiskunnalle?

Minä halveksin näitä nuoria, koska he ovat ihan itse valinneet nykyisen tapansa elää. Kaikille on tarjottu toinen vaihtoehto, mutta sitä ei ole otettu vastaan.

saaneet kaikkea mitä tahtoivat. Mä en edes mene siihen, miten noin ei todellakaan ollut, mutta huomautan kuitenkin, että tärkeämpää vielä olisi, että saisi rakkautta ja hyväksyntää. Se näytti noilta kaikta jääneen puuttumaan. Tytön oli sijaisperhe hylännyt kolmetoistavuotiaana laitokseen, jne.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 20:16"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 19:57"]

Mistä syntyy asenne, että minun ei tarvitse tehdä mitään, muut tekee työt ja he ryyppäävät?

Halveksin!

[/quote]

tämä on tosi hyvä kysymys, jota sunkin kannattaisi pohtia vähän pitempään. Yleensä tuollainen ajatusmaailma syntyy siitä, että se tuntuu olevan palkitsevin vaihtoehto. Toisin sanoen, töissä ja koulussa ei ole mahdollisuutta kokea mitään onnistumisentunnetta ja menestystä tai hyvää mieltä. Mitä tämä lertoo työelämästä, palkkauksesta ja yhteiskunnasta?  Eikö töitä tosiaan voi tehdä niin, että siellä pomo kannustaa ja saa miettiä itselleen sopivia haasteita? Eikö siellä todiaan pääse "tekemään työtä ihmisten kanssa" vaan on puurrettävä yksin? Onko paras tässä yhteiskunnassa tarjolla oleva nautinto todiaan tynnyrillinen paskan makuista kotiviiniä? 

On mahdollista, että halveksunnan oikea koh ei olekaan se nuori, joka kieltäytyy töistä hakuttavana ja eristettynä, vaan se pomo tai opettaja tai viranomainen, joka työkseen järjestää yhteiskuntaa tuollaiseksi. Ei se vaihtoehto ehkä vaatisi montakaan ystävällistä sanaa päivässä.

[/quote]

Itse olen vaikeista lähtökohdista ja olen kyllä saanut opettajilta, työnantajilta jne paljon. Nykyisessä työpaikassanikin ihan oikeasti panostetaan työhyvinvointiin ja siellä jopa viihtyy! On ihan turhaa yleistää kaikki yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja myös työpaikat ja työnantajat paskoiksi ja kylmiksi. 

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 20:31"]

saaneet kaikkea mitä tahtoivat. Mä en edes mene siihen, miten noin ei todellakaan ollut, mutta huomautan kuitenkin, että tärkeämpää vielä olisi, että saisi rakkautta ja hyväksyntää. Se näytti noilta kaikta jääneen puuttumaan. Tytön oli sijaisperhe hylännyt kolmetoistavuotiaana laitokseen, jne.

[/quote]

Joo, "hylätty" sen jälkeen, kun perheen piti tehdä iso päätös siitä, pidetäänkö tyttö ja altistetaan muut perheenjäsenet väkivallalle vai annetaanko tyttö 24/7 ammattilaisten huostaan, jossa ei pääse vahingoittamaan muita. Joskus on pakko "uhrata" yksi, jotta voidaan pelastaa kaikki muut.

Rakkautta ja hyväksyntää saa silloin, kun itse suostuu olemaan rakkauden ja hyväksynnän arvoinen. Siihen ei paljoa tarvita, mutta jos sitä hiukkaakaan ei ole, niin edes sijaisperhe ei voi antaa sitä, mikä omien vanhempien pitäisi antaa. Miksi tuolla tytöllä ei mennyt hyvin, vaikka isän ja äidin parisuhteet menivät lasten edelle? Eikö parisuhde olekaan lapsen koti?

Kirjoitin tämän viikonloppuna, kun olin katsonut areenasta Sivuraiteilla-ohjelmaa:

Voi helvetti, kun ahdistaa katsoa! 3 jaksoa ehdin tänään katsoa yhtäjaksoisesti. Missä helvetin todellisuudessa nuo nuoret luulee oikein elävänsä?

Muutama fakta työssäkäyvältä maisterilta:

1) Sitä kiinnostusta ammatin valinnassa on turha painottaa. Jotakin täytyy ihmisen tehdä työkseen, jotta pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Jokainen työpäivä ei ole mahtava, eikä aina voi tehdä vain niitä asioita, mitkä sattuvat itseä kiinnostamaan. Joskus täytyy tehdä asioita jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa.

2) Lieviä ja pahempia ahdistuskohtauksia voi olla meillä kaikilla. Se on normaalia, eikä niihin pidä jäädä vellomaan. Niistä voi päästä yli.

3) "Olis siistiä olla joku vitun juristi tai lääkäri niin sais paljon rahaa". No vittu perselihakset töihin ja opiskelemaan!!!

4) Jos on pienen elämänsä seurannut vanhempien kotona olemista, niin eikö mikään pieni ääni sano, että itse voisi tehdä asioita toisin. Tukea siihen on saatavilla. Enkä nyt puhu rahasta.

5) Oppisopimus on täysin epärealistinen opiskelumuoto näille vetelyksille.

6) Työpajatoiminta voi olla hyvä jakso esim. vuorokausirytmin takaisin saamiseksi. Turha on kuitenkin viestittää näille nuorille, että aina on kivaa tekemistä. Työpajoissa ja aikaisemmin järjestetyissä ohjaavissa koulutuksissa yhteiskunta työntää suuria summia rahaa näiden nuorten hyvinvointiin, mutta tuloksia ei valitettavasti saavuteta.

7) Miksi nuorten vanhemmat (ne joilla sellaiset on) mahdollistaa velttoilun?

8) Työssäkäyviäkin väsyttää joskus ja joskus on krapula. Siitä huolimatta työt on hoidettava.

9) Ammatti/työ on eri asia kuin harrastus. Muusikko, näyttelijä tai taiteilija voi olla kumpaakin, mutta harvat elättävät sillä itsensä ja perheensä.

10) Miten helvetissä nuo nuoret voi ajatella, että jonkun muun kuuluu huolehtia heidän elämänsä rahoituksesta???

11) Kuinka pitkälle yhteiskunnan täytyy hyysätä näitä nuoria?

Toivottavasti kukaan ei oleta, että nuo ovat iso osa nuoria?

Miksi ei tehdä juttua niistä nuorista, jotka käy koulunsa kunnolla, opiskelee ja tekee töitä? Miksi aina pitää kuvata sellaista porukkaa, jonka elämäntehtävä on kusta hyvinvointiyhteiskuntaa silmään?

Niin kuin se näiden nuorten kanssa työskennellyt sosiaaliohjaaja sanoi: "Jokainen näistä nuorista on jäänyt lapsuudessaan paitsi asioista, joista ei pitäisi jäädä paitsi tai mennyt jossain vaiheessa rikki". Mahtavaa, että on olemassa etsivää nuorisotyötä, nuorten työpajoja yms. Ne oikeasti auttavat tosi monet eksyksissä olleet nuoret oikeeseen elämään.

Yksi nuorista on ihan hyvästä perheestä, harmi ettei sitä mainittu ohjelmassa! Vanhemmat käy ahkerasti töissä ja ovat varmasti laittaneet rajoja ja kasvattaneet hyvin. Aina sekään ei vaan riitä.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 21:40"]

Toivottavasti kukaan ei oleta, että nuo ovat iso osa nuoria?

Miksi ei tehdä juttua niistä nuorista, jotka käy koulunsa kunnolla, opiskelee ja tekee töitä? Miksi aina pitää kuvata sellaista porukkaa, jonka elämäntehtävä on kusta hyvinvointiyhteiskuntaa silmään?

[/quote]kun ei ne kunnolliset tavikset ole kiinnostavia

[quote author="Vierailija" time="09.09.2013 klo 02:02"]

Miksi?

Työ ei ole minulle itseisarvo.

Ystävät, suku ja kaikki tutut ovat täällä.

Jos olen tyytyväinen omaan tilanteeseeni tällä hetkellä, mikä teitä liikuttaa?

[/quote]

Rahoitathan olemisesi ihan itse, etkä oleta että yhteiskunta elättää sinut?

Nämä nuoret voisi lähettää kuukaudeksi Delhiläiseen slummiin tai Sudaniin pakolaisleirille.Briteissä oli joskus sarja,jossa hemmotellut rötöstelijät lähetettiin juurikin Intiaan.Kyllä tuli äiteetä ikävä aika äkkiä.

Jotenkin tykkään tuosta Iljasta, niin selväajatuksinen ja positiivinen asenne elämään kaikesta huolimatta, toivon hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa.