Raskaana varatulle miehelle
36 vuotiaana 3 lapsen yh-äitinä huomaan löytäneeni itseni tilanteesta,jotta olen ehkäisystä huolimatta raskaana varatulle miehelle. Aikaisemmat lapseni ovat syntyneet parusuhteessa ja tämä raskaus ei todellakaan ollut suunniteltu. Kun saimme tietää asiasta, mies toivoi aborttia. En kuitenkaan pystynyt sitä tekemään, vaikka en aborttia millään tapaa tuomitsekaan. Omalla kohdallani vain se ei tunnu oikealta vaihtoehdolta, koska on kyse aikuisten ihmisten välillä olleesta seksisuhteesta ja mielestäni molempien tulisi kantaa tapahtuneesta vastuu. Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa mies soutaa ja huopaa (minkä toki ymmärränkin) tyyliin "haluan tukea sinua ja kantaa vastuuni" toisena päivänä ja "Nyt lähdetään justiinsa eri suuntiin" taas toisena. Loppujen lopuksi tiedän,että hän ei halua erota vaimostaan,enkä sitä edes toivo, mutta toivoisin hänen ottavan vastuun lapsestaan. En kuitenkaan jaksa jatkuvaa ailahtelua, varsinkin kun hän vaatii minua vaikenemaan lapsen isyydestä, koska meillä on laaja yhteinen tuttavapiiri.Suoraan sanoen olen aika hukassa ja haluaisinkin virtuaalista vertaistukea ihmisiltä,jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Tämän ikäisenä varmaan turha lähteä tuomitsemaan ketään,koska onhan näitä sattunut maailman sivu. RV nyt 17.
Kommentit (67)
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 16:24"]
En ajatellut hylätä tuttavapiiriä missään tapauksessa ja toisaalta koen hyvin vahvastikin,että minä en tässä ole se "suurin syntinen,jota ensimmäisenä kivellä heittää" koska minä en ole se varattu osapuoli. Itse olen ihan täysin valmis sanomaan,kuka lapsen isä on,mutta isä toivoo hyssyttelyä. Varsinkin siinä vaiheessa,jos lapsi on isänsä näköinen,en todellakaan aijo asiaa salata..kyse ei kuitenkaan ollut yhden illan jutusta vaan suhteesta, jossa mieskin hyvin halukas osapuoli.
[/quote]
Ethän sinä olekaan se suurin syntinen jne.
MUTTA luuletko, että miehen vaimo ajattelee niin? Tai kaikki muut? Kyllä minä veikkaan, että osa pitää sinua yhtä syyllisenä kuin miestäkin. Joten varaudu myös siihen paskaryöppyyn.
Niin mies makaa kuin petaa. Minusta sinulla ei ole syytä salata asiaa. Itse haluaisin tietää, jos äijä touhuisi kakaroita selkäni takana. Sillä on aika paljon merkitystä omienkin lasteni elämään. Tuttuni perunkirjoitukseen ilmestyi tuntematon au- sisko. Oli siinä nielemistä.
Voi apua! Mä mietin tässä ap niitä sun kolmea lasta. Mitähän tämä kaikki tarkoittaa heille??? Kuinka jaksat huolehtia heistä? Kuinka he kestävät kaiken sosiaalisen paineen? Olen kahden koululaiset yh ja ihan on tärpeeksi siinäkin että jaksan heidän murheensa kuuunnella, arjen hoitaa, tukea. Oletko nyt ihan varma että sun voimavarat riittää? Siinäkin tapauksessa että mies sanoo heippa? Ymäärrätkö mitä tarkoittaa se kun miehen vaimolle selviää tämä kaikki? Kyseessä on valtava kriisi siellä miehen perheessä, onko siellä lapsia? Sulla on vauva ja ne omat lapset, miehellä kaikki sekaisin- ei todellakaan lupaa hyvää. Sen lisäksi että on tunteet ja raskaushormonit ja uusi elämä, elämässä pitää selvitä KÄYTÄNNÖSSÄ. Ei käy kateeksi. Joka tapauksessa vauva syntyy jonkinlaiseen sotkuun, eikä se varmaan ole ihan hyvä juttu? Mä oikeasti ihmettelen millä voimavaroilla ja tunne-elämällä ajattelit selvitä? Ja kasvattaakin kaikki lapsesi? Ota huomioon että tuossa kuviossa on lukuisia ihmisiä ja heidän tunteensa ja valintansa- voi tulla melkoisia ylläreitä. Valheesta seuraa vihaa, pahaa, katkeruutta... En ainakaan jaksaisi koko settiä yksinäni läpikäydä... Se on ihan se ja sama tuossa tilanteessa kuka teki ja mitä, olennaista on se miten tuosta voi selvitä. Vuosia. Monet ihmiset. Käytännössä.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 15:52"]
Tekisit abortin...ei millään pahalla. Ois helpompaa kaikille ja sulla on nytkin paljon lapsia jotka kaipaa äitinsä huolenpitoa, uusi vauva sotkee kuvioita. Aikuinen ihminen ottaa vastuun teostaan, kyllä, mutta jos mies toivoo aborttia ja lähtökohdat on noin huonot niin minusta abortti olisi vastuullisempi vaihtoehto.
[/quote]
Eikö abortin raja ole jo mennyt?
Mä tulin raskaaksi varatulle miehelle. Helppoa ei alussa ollut, mutta lopulta kaikki ratkeaa tavalla tai toisella. Itse en vaatinut mieheltä mitään, hän sai itse päättää mitä tekee ja lopulta valitsi meidät. Paras vaihtoehto olisi, että mies tekee itse päätöksensä asian suhteen etkä pakota häntä mihinkään. Toisaalta ymmärrän kyllä kantasi, että myös miehen pitää kantaa vastuunsa. Täytyy kyllä sanoa, että on nössö mies, jos vaatii salaamaan isyytensä. Mies on jo pettänyt vaimonsa (ja lapsensa?) ja kantakoon vastuunsa teoistaan.
Ehdottomasti kannattaa tehdä abortti! Minun tuttavapiirissä on muutama tämänkaltainen tapaus: yh haluaa seksiä ilman sitoutumuksia ja varattu mies tarjoaa tämmöistä. Jos on tullut vahinko niin abortilla kuvio jatkuu. Yh-naisilla on kuitenkin ollut jo lapset ja lapsen pitäminen on valitettavasti ikävää kaikille osapuolille!
Jos ei ole halukas tekemään aborttia raskauden sattuessa niin ei varmaan kannattaisi ryhtyä seksin tarpeessa edes koko suhteeseen. Suotta rikkoo monen perheen...
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 17:03"]
Ehdottomasti kannattaa tehdä abortti! Minun tuttavapiirissä on muutama tämänkaltainen tapaus: yh haluaa seksiä ilman sitoutumuksia ja varattu mies tarjoaa tämmöistä. Jos on tullut vahinko niin abortilla kuvio jatkuu. Yh-naisilla on kuitenkin ollut jo lapset ja lapsen pitäminen on valitettavasti ikävää kaikille osapuolille!
Jos ei ole halukas tekemään aborttia raskauden sattuessa niin ei varmaan kannattaisi ryhtyä seksin tarpeessa edes koko suhteeseen. Suotta rikkoo monen perheen...
[/quote]
Ei, kun jos ei ole valmis ottamaan vastuuta vahingosta, ei kannata miestenkään uittaa kyrpäänsä vieraassa paikassa.
Abortti on kuitenkin naiselle aika iso asia, siihen ei pakon edessä kannata mennä. Jos itsestä tuntuu abortti oikealta, niin siinä tapauksessa. Ei muuten.
On niin mies että...panee salaa vieraita. Kieltää oman lapsensa...niin raukka kuin vaan voi olla. Ite ainakin kertoisin kostona lapsesnsa hylkäämisestä, että kuka on isä. Eihän se ole lapselle salaisuus...tulee kyllä julki.
Se mies ottaa vastuuta tasan sen verran että maksaa pakon edessä elatusmaksut. Jos eukkonsa heittää pihalle niin sitten saattaa ehkä tulla lohtua hakemaan nurkistasi, eli saat riesaksesi vielä sen miehen siihen. Kuulostaa todella vastuuttomalta mieheltä, jota ilman lapsen on parempi elää. Sitä en sitten tiedä mitkä valmiudet sinulla on (taloudellisesti ja muuten) huolehtia lapsesta, mutta toivottavasti hyvät. Abortin hankkiminen tuossa vaiheessa vaatii aika paljon niin psyykkisesti kuin byrokratian kannaltakin, mikäli se millään verukkeella enää noilla viikoilla on ylipäätään mahdollista.
Ei pettävien miesten kannata olettaa pystyvän minkäänasteiseen vastuunottoon yhtään minkään asian suhteen, he kun ovat omaan napaansa tuijottavia hedonistisia älykääpiöitä. Mutta tiesti todennäköisesti sen jo ryhtyessäsi kuksimaan kyseisen herran kanssa.
Mitä odotat mieheltä, ap, kun sanot että hänen pitäisi kantaa vastuuta?
Sinun ei tarvitse uhrata sekuntiakaan ajatuksia tuon kyseisen miehen vaimoon, sillä vaikka hän onkin vaimo, niin ei se tee siitä yhtään sen parempaa ihmistä tai sido häntä mieheen automaattisesti 4ever (se on mihen murhe mitä mieltä vaimo on asiasta).
Kun lapsi syntyy, niin ilmoitat lastenvalvojan luona kuka isä on ja tarvittaessa vaadit testejä hulusi mies sitä tai ei.
Ei sinun tarvitse missään kohtaa kohdata tuota vaimoa, sillä se ei nyt liity tähän asiaan mitenkään, sillä se on täysin miehen homma hoitaa ja ottaa vastuu tekemisistään... ei liity sinuun (ei vaimo ole "pyhä" vaikka täällä sitä aina huudellaankin).
Lastanvalvojan luona voitte sitten tehdä miehen kanssa tapaamissopimuksen tai jos mies ei lasta halua nähdä (eli vaimo kieltää) niin sitten teidän perheesee ei tarvita tuollaista lusmua. :)
Kaikkea hyvää ja ihanaa odotusta.
"On niin mies että...panee salaa vieraita. Kieltää oman lapsensa...niin raukka kuin vaan voi olla. Ite ainakin kertoisin kostona lapsesnsa hylkäämisestä, että kuka on isä. Eihän se ole lapselle salaisuus...tulee kyllä julki."
"Niin mies makaa kuin petaa. Minusta sinulla ei ole syytä salata asiaa. Itse haluaisin tietää, jos äijä touhuisi kakaroita selkäni takana. Sillä on aika paljon merkitystä omienkin lasteni elämään. Tuttuni perunkirjoitukseen ilmestyi tuntematon au- sisko. Oli siinä nielemistä."
Kostona tehdään lapsia ja lauletaan kaikille että panimpas varattua. Sitten kun tärppää haukutaan miestä vielä raukaksi kun ei haluakaan lasta, eihän naisenkaan pitänyt haluta.. Mikä' v***u teitä naisia vaivaa? Ajattelettko koskaan pesäänne pidemmälle?
Mikähän siinäkin on että pesää jaetaan yhteisymmärryksessä että lapsia ei haluta mutta sitten ku tärppää niin se onkn jackpot ja ruvetaan penäämään miehen vastuuta osallistua kasvatukseen 18 vuoden ajan tai maksaa lapsen kasvatus. Ihan oikeasti mitä vit? Varmaan ymmärrätte että se teidän pesä ei kiinnosta niin paljoa, että kukaan haluaa pilata 18 vuotta elämästään tai maksaa rupuisestä pesästänne joka kuukausi satoja euroja. Tehkää yhteiskunnalle palvelus ja kertokaa ennen munan upotusta oletteko valmiita aborttin!
Aloittajalle ja kaikille muille vastaaville lortoille, good luck. Lastenne elämästä tulee helvettiä, mutta pääasia kun itse olette tyytyväsiä "elämäänne".
:)))
Pakko laittaa tämä vastaus toiselta palstalta:
Niin no, hirveen vaikea sympatiseerata ketään joka ite omalla toiminnallaan sössii asiansa... Luulis että 36-vuotiaana 3 lapsen yh:nä tietäis miten lapsia saattaa ehkäisystä huolimatta tulla ja että toisten miehiin/naisiin ei sotkeuduta...
Sitä saa mitä tilaa. Ei sympatiaa täältäpäin.
Aloittaja Mamma täällä vielä: Kyseessä on aika paljon vanhempi mies kuin minä, jolla yksi jo aikuinen lapsi ja nyt elää toisessa avioliitossaan eli ei yhdessä ensimmäisen lapsensä äidin kanssa enää...sotkuhan tämä on,en sitä kiellä,mutta yksin minä nämä muutkin 3 hoidan ja kasvatan ja kyllä tässä se neljäskin menee. Itse olen ajatellut,jotta en painosta miestä enää yhtään..Tekee valintansa miten tekee.Toivon kuitenkin,että siihen valintaan tuleva lapsi jollain tapaa sisältyisi muutenkin kuin elatusavun muodossa.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 17:31"]
"On niin mies että...panee salaa vieraita. Kieltää oman lapsensa...niin raukka kuin vaan voi olla. Ite ainakin kertoisin kostona lapsesnsa hylkäämisestä, että kuka on isä. Eihän se ole lapselle salaisuus...tulee kyllä julki."
"Niin mies makaa kuin petaa. Minusta sinulla ei ole syytä salata asiaa. Itse haluaisin tietää, jos äijä touhuisi kakaroita selkäni takana. Sillä on aika paljon merkitystä omienkin lasteni elämään. Tuttuni perunkirjoitukseen ilmestyi tuntematon au- sisko. Oli siinä nielemistä."
Kostona tehdään lapsia ja lauletaan kaikille että panimpas varattua. Sitten kun tärppää haukutaan miestä vielä raukaksi kun ei haluakaan lasta, eihän naisenkaan pitänyt haluta.. Mikä' v***u teitä naisia vaivaa? Ajattelettko koskaan pesäänne pidemmälle?
Mikähän siinäkin on että pesää jaetaan yhteisymmärryksessä että lapsia ei haluta mutta sitten ku tärppää niin se onkn jackpot ja ruvetaan penäämään miehen vastuuta osallistua kasvatukseen 18 vuoden ajan tai maksaa lapsen kasvatus. Ihan oikeasti mitä vit? Varmaan ymmärrätte että se teidän pesä ei kiinnosta niin paljoa, että kukaan haluaa pilata 18 vuotta elämästään tai maksaa rupuisestä pesästänne joka kuukausi satoja euroja. Tehkää yhteiskunnalle palvelus ja kertokaa ennen munan upotusta oletteko valmiita aborttin!
Aloittajalle ja kaikille muille vastaaville lortoille, good luck. Lastenne elämästä tulee helvettiä, mutta pääasia kun itse olette tyytyväsiä "elämäänne".
:)))
[/quote]
Ihan saa mies itseään syyttää, jos pettäessään panee paljaalla.
Mä en ymmärrä mitä ap voittaisi julkaisemalla lapsen isän tuttavapiirissä. Tuskin kukaan ap:nkaan päätä silittäisi, että hienosti tehty. Mun mielestä ap on tehnyt oman ratkaisunsa ja pitänyt lapsen ja nyt hänen täytyy hyväksyä, että mies tekee myös oman ratkaisunsa. Ap teki itsekkään päätöksen ja lapsi luultavasti tulee kärsimään tilanteesta. Ainoa, mitä ap voi mun mielestä vaatia mieheltä, on elatusmaksut. Mun mielestä isän julkaiseminen ei ole järkevää kenenkään kannalta, ellei mies ole itse siihen valmis. Ap sanoo, ettei toivo miehen eroa, mutta vaikkei eroa tulisikaan, niin tuskin asia aivan olankohautuksella menee.
Mun mielestä siis ap päätti pitää lapsen ja miehellä on oikeus päättää julkistetaanko isän nimi. Toki se aikanaan täytyy lapselle kertoa, mutta ei sen tarvitse olla julkista tietoa olla. Molemmat ovat tehneet tietoisesti väärin, mies toki enemmän väärin, kun pettänyt, mutta ei ap kostotouhulla saavuta mitään.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 17:51"]

Ainakaan miehen vaimolta asiaa tuskin voi pitää salassa, jos lapsi kuitenkin tunnustetaan. Jos lasta ei tunnusteta, se on mielestäni väärin lasta kohtaan, koska silloin ei saa elareita eikä joskus vuosikymmenien päästä osuutta perinnöstä. Isoja taloudellisia juttuja, ja lapsi on syntymänsä olosuhteisiin syytön.
[quote author="Vierailija" time="02.09.2013 klo 16:24"]
En ajatellut hylätä tuttavapiiriä missään tapauksessa ja toisaalta koen hyvin vahvastikin,että minä en tässä ole se "suurin syntinen,jota ensimmäisenä kivellä heittää" koska minä en ole se varattu osapuoli. Itse olen ihan täysin valmis sanomaan,kuka lapsen isä on,mutta isä toivoo hyssyttelyä. Varsinkin siinä vaiheessa,jos lapsi on isänsä näköinen,en todellakaan aijo asiaa salata..kyse ei kuitenkaan ollut yhden illan jutusta vaan suhteesta, jossa mieskin hyvin halukas osapuoli.
[/quote]
Voi millaiseen rakoon lapsiparka joutuukaan. Isä ei halua olla tekemisissä ja äiti inttää että kylläpäs panit halulla.
Way to go ap, neljän yh!