miehelläni vuosia jatkunut huoltajuuskiista
ja meinaa tässä itselläkin jo pää levitä. eli lyhykäisesti.. Miehelläni kolme lasta edellisestä liitosta. tapaamisten kanssa (joka toinen viikonloppu) ollut jatkuvaa vedätystä ja nyt noin kpuoleentoistavuoteen mieheni ei ole tavannut lapsiaan. kolmet kräjätkin ollut, missä äiti aina todettu syylliseksi ja tehty sopimuksia mistä äiti ei pidä kiinni.
mieheni alkaa olla henkisesti loppu. kiukututtaa, masentaa ja on ikävissään.
itselläkin ollut viimeaikoina olo, minkä helvetin takia enää jaksan ollamtässä suhteessa. rakastan miestä, mutta en jaksa olla enää tsemppari ja lohduttelija. kuulostaa varmasti jul,alta, mutta haluaisinjoskus nauttia miehestä joka olisi onnellinen.
å
karkasi, jatkan vielä senverran että olisiko täällä samassa tilateessa eläviä? joson, niin miten te koette asian ja miten suhtaudutte koko juttuun