Miks mua jatkuvasti harmittaa joku asia uudessa omakotitalossa

ihmisen mieli on monimutkainen. Kun ei aina ymmärrä ihminen itsekkään ajatuksiaan..ois jännä jos mun mies ois tällainen.

Onneksi ei oo. Itse en oikeestaan miehelleni kauheena pura, tiiän kuin rasittavaa se voi olla.

Ja mä tiiän että jos nuo kaks asiaa taloasiassa oisin tehnyt neutraalimmin niin en miettis. Tai sitten murehtisin eriasiasta. No mut mä käyn terapiassa niin siellä koetan ymmärtää itseäni. Ja koetan tykätä niistä asioista mitä olen suunnitellut, on näkyvää.

ed. ap

Uudessa haluaa, että kaikki on täydellistä. Sitten kun paikkoja alkaa hajota (koloja parkettiin ym.) niin on tyytyväinen ehjöön mustaan seinään. Noin se vaan menee :)

Niinkö. No sitä odotellessa. :) Meil on varmaan liian kestävä laminaatti ku ei oo tullut naarmun naarmua :D Eiku oikeesti mua ahdistaa kun en saa rauhaa jostain typerästä asiasta, kun maailmassa on huonosti aika moni asia.

Sulla olisi varmaan rattoisaa mun mieheni kanssa. Se on samanlainen, kaikessa uudessa sitä ahdistaa aina kaikki vähän vialla oleva kamalasti (jota kukaan muu ei yleensä edes huomaa), mutta muutamassa vuodessa se tottuu.

Me harkittiin talon rakentamista ja jo etukäteen mietin millaiset kuulosuojaimet hankin, jotta ei tarvitse kuunnella sen tuskailua, kaiken kanssa mikä harmittaa ja ei ole aivan kuten hän toivoisi.

Pitäisköhän teidän tavata? Voisitte harmistella toisillenne ja mun ei tarvitsisi kuunnella.

Miksikö? Kenties siksi koska olet joku aivan liian helpon omaava pullamössöqueen. Katso vaikka kerran päivässä uutiset ihan ajatuksella, niin saat jotain perspektiiviä tuohon sun elämääsi.

elämän, siis helpon elämän omaava.

:) on varmaan rasittavaa. Mä en edes jaksa miehelleni harmitella, itsekseni ja täällä anonyymina. Kai pitäs laittaa kaikki vaaleaa ja tylsää niin ei tarttis harmitella.

Tietäisittepä kuin vaikee elämä mul on ollu..et voi kyl johtua sen traumoista tämä tällainen.

ap

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 00:37"]

Tietäisittepä kuin vaikee elämä mul on ollu..et voi kyl johtua sen traumoista tämä tällainen.

ap

[/quote]

Komppaan, ei voi johtua liian helposta elämästä. Ei mun miehellä mikään erityisen vaikeakaan elämä ole ollut, mutta ihan sama millainen elämäntilanne on, ne pikkuasiat häiritsee. Kun lähes vastasyntynyt joutuu yllättäen yöllä sairaalahoitoon, ja olemme molemmat väsyneitä huolissamme, mies silti ehtii kommentoimaan, kun matkalla osastolle jonkun oven kätisyys on hänestä väärä, odotushuoneen valaistusta ja ties mitä.

En tiedä mitä tuo on aivoissa, mutta sitä ei selkeästikään saa pois päältä.

t. 4

Minä olen kanssa vähän tuollainen. Olen huomannut, että tämä korostuu niissä tilanteissa, kun tuntuu ettei oikein hallitse sitä mitä ympärillä tapahtuu. Sitä yrittää sitten jotenkin hallita kaikkea pientä typerää mitä voi...

Minä esimerkiksi siivoan hullun lailla aina kun joku ahdistaa.

Sama oli täällä kun talo oli ihan tuore. Kivilattia oli vääränlainen, portaat väärän väriset, väärä tapetti, lisäksi työmiesten töpit harmittivat. Nyt kolmen vuoden jälkeen lattia tuntuu taas hyvältä, portaista en jaksa välittää, työmiesten töpit harmittaa edelleen... Nyt eniten vaivaa laminaatin sävy. Onneksi se todennäköisesti vaihdetaan puulattiaan kun lapset on isompia.

Hei ap ja 10! Te kun selkeästi olette samanlaisia kuin mieheni, kertokaa miten teidän kaltaisenne kanssa pitää toimia. Mies on juuri tuollainen, että ilmeisesti yrittää hallita kaikkea pientä ja hermostuu niihin, kun iskee stressi, on nukkunut huonosti tai muuten ahdistaa. Mies sitten ärsyyntyy jostain tosi pienestä ja  sitten me saadaan aikaan riitoja kaikesta aivan naurettavan pienestä. Ja mulla on ikävää, kun toinen valittaa jostain pikkuasiasta, mutta minä tiedän, että vaikka laittaisin sen kuntoon, seuraavalla kerralla jotain muuta yhtä triviaalia olisi pielessä, eikä mies olisi sittenkään tyytyväinen. Aina löytyy se joku uusi pikkuasia joka on pielessä, jota hän voi syyttää kiukkuisuudestaan. Eikä tunnu itse näkevän, ettei vika ole oikeasti niissä vaan ihan muualla.

Miten mun pitäisi toimia? Osaatteko te kertoa?

t. 4

Pään sisällä oleva juttu. Ei voi antaa olla minkään hyvin, kun ei ole ennenkään ollut. Moni asia painaa seinän lisäksi ainakin syvimmässä takaraivossa, ehkä osin tiedostamattakin: raha, rakkaus, lapset,sää, suku, työ, ym. stressi. Näistä se koostuu. Äsken just Veikko Lavi lauloi radiossa Ota löysin rantein... Siinä laulussa on oikeasti sanomaa.

Teidän pitää opetella hetkessä elämistä ja hyväksymistä. Pitää oppia päästämään irti menneisyydestä, asioista joita ei voi muuttaa. Vie liikaa energiaa harmitella tehtyjä asioita, ei niitä saa tekemättömiksi. Miettii kerran kunnolla haluaako sen harmittavan asian muuttaa, ja jos ei pysty tai ei halua, silloin se pitää lukita ajatuksista menneeseen laatikkoon. 

Ihminen oppii kyllä hallitsemaan ajatuksiaan ja ohittamaan negatiivisuuden. Tiedostamalla ajatuksensa ja tarkkailemalla niitä pääsee niiden herraksi.

Mulla ihan sama uuden talon kanssa. Odotukset oli varmaan liian korkealla ja ottaa päähän kun kaikki ei olekaan täydellistä. Esim. paikoitellen rutiseva parketti ajaa minut hetkittäin raivon partaalle ja ärsytystäni lisää se, että miestä se kuulemma ei haittaa ja tehty mikä tehty eli ei sitä korjaamaankaan aleta. Tällaisia juttuja on muitakin ja jotenkin masentaa, etten osaa olla onnellinen kaikesta hyvästä mitä minulla on, vaan pitää märehtiä tuollaisia pikkujuttuja. Joistakin olen jo päässyt ylikin, mutta tuo parketti kun muistuttaa olemassaolostaan joka kerta kun siitä kävelee.

12:lle. Parasta kai sanoa että se on ihan hyvä näin. :) Tai että sinä olet hyvä tuollaisena. Saattaa johtua itseään kohdistuvasta armottomuudesta, odottaa iteltään liikoja. Olen siis ap ja tiedostan ongelmani mutta en saa sitä pois. En pääse yli tuosta ahdistuksesta. Saatan miettiä että voi ku sais aikaa taakse päin, tekisin toisin ym. Ja koskaan ei ole minulla ollut tällaista, ennen talon rakentamista. Onko tämä sitten jotain burn outia. Yliväsymystä...No mukava kuulla että en ole ainut.

mulla on yliherkkä persoonallisuus ja silloin häiritsee liian moni asia. Just jotku valot saattaa häiritä, melu, outo ääni, mieli on ikään kuin pingottunut kokoajan. Sanoisinko että aika rankkaa olla yliherkkä.:)

Mulla on "virallisesti" jonkinsortin burn out ja vaikka todellakin on oikeitakin ongelmia roppakaupalla (sekä myös stressaan maailman asioista) niin jään jumittamaan ihan pikkuasioihin, yksi päivä ahdistuin moneksi tunniksi siitä, että tekemäni pannukakku oli epäonnistunut ja tein varmaan neljä uutta versiota, vaikka en lopulta edes syönyt onnistuneestakaan versiosta kuin pari palaa. Luulen, että tuo alituinen jossittelu johtuu myös siitä henkisestä ja fyysisestä väsymyksestä, koska järjellä kyllä tajuan, että aikaa ei saa taaksepäin jne. Eihän tuollaisia mieti, jos on hyvä mieli ja pirteä olo. Se seinä on siis täysin sivuseikka, jos itsekin arvelet olevasi yliväsynyt niin luultavasti se on se oikea ongelma.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2013 klo 10:49"]

mulla on yliherkkä persoonallisuus ja silloin häiritsee liian moni asia. Just jotku valot saattaa häiritä, melu, outo ääni, mieli on ikään kuin pingottunut kokoajan. Sanoisinko että aika rankkaa olla yliherkkä.:)

[/quote]

Mun mieheni on tässäkin asiassa samanlainen. Olen oppinut ymmärtämään tätä ja sen puolesta osaan jo välttää esim. ääniä, jotka häiritsevät häntä. Ymmärrän hyvin, että yliherkkyys tekee joistain asioista rankempia.

Minua vain harmittaa, kun mies onnistuu vetämään välillä koko perheen mukaan pingottuneen mielensä aiheuttamaan kärttyisyyteen. Itse ymmärrän mistä on kyse, joten osaan hieman välttää menemästä mukaan samaan tunteeseen, mutta ei se silti voi olla vaikuttamatta omaankin mielialaani. Lapsi sen sijaan ei tajua tätä, joten reagoi miehen oloon muuttumalla itsekin kärttyisäksi. Sen jälkeen vaikka yrittäisi olla itse millainen zen, ei yksin pysty pitämään yllä mukavaa ilmapiiriä, varsinkin jos toinen vielä kaivaa syyn omaan kärttyisyyteensä, jostain mitä minä olen tehnyt tai en ole tehnyt.

Silloin kun mies syyttää itseään vääristä päätöksistä, on helppo rauhoittaa oloa ja sanoa, ettei se mitään. Mutta silloin, kun mies keksii syyn ulkopuolelta ja varsinkin minusta (vaikka siitä, että olen pessyt liikaa pyykkiä ja pyykkinarulla on ahdasta), on välillä aika vaikeaa olla rakentava. Tai ehkä mun pitäisikin alkaa ääneen toistelemaan tuolloin itselleni, että ei se mitään, olen tosi reipas, kun pesin pyykkiä eikä se ole vaarallista. Täytyy seuraavan kerran testata, mitenhän mies reagoisi? :D

Sori ap, jos kaappasin ketjun, mutta tähän ketjuun sattui niin monta saman suuntaisesti kokevaa kuin mieheni, että haluaisin kovasti ymmärtää miten tällaiset ihmiset kokevat asiat päässään ja miten te koette, että teidän kanssanne toimitaan ja teillä olisi mukavaa.

Muuten kun tuo mies on oikein mukava, mutta nämä murehtimiset käsittämättömistä pikkuasioista tekevät tällaisen kanssa elämisestä, joskus raskasta.

t. 4 / 12