ero ja yksinäisyys
pitää päästä jonnekkin purkamaan tätä paskaa oloa.. olemme olleet siis mieheni kanssa yhdessä pari vuotta, mistä siunaantui jo suhteen alkumetreillä meidän pieni poikamme. miehellä oli jo tavattaessamme alkoholiongelma, minkä piti kuitenkin raskausajan kurissa "ihan ok". mies muuten täydellinen ja en pakottanut häntä mitenkään jatkamaan meidän kanssamme perheenä vaan voisi jatkaa omaa elämäänsä ja lastansa saisi nähdä kuitenkin aina kun haluaisi. hän kuitenkin halusi perheen minun kanssani mikä sujuikin loistavasti minun mielestä, vaikkakin paljon paljon ongelmia suhteessamme olikin, pystyimme kuitenkin hyvin avoimesti niistä keskustelemaan. mutta... 3 kk sitten mies alkoi juomaan, juomaan ja juomaan. heitin hänet ulos lapsemme takia.
tässä siis tiivistettynä yhteiselomme. miehelle ero ei ilmeisesti rankka ole koska voi turruttaa kaiken juomalla. minä taas olen yksin pojumme kanssa kotona, ja nyt vasta olen huomannut kuinka YKSIN olen. en enää näe mitään iloa elämässä kuin poikani, onneksi hän suuri päivänpaiste onkin.. minulla ei ole ystäviä, kukaan heistä ei ole soittanut minulle ja kysynyt miten minulla menee, tarvitsenko seuraa tai mitään ylipäätään. minua oikeastaan vältellään. syyn uskon olevan miehessä, kaikki vihaavat häntä niin paljon että ilmeisesti minäkin olen oikeutettu heidän vihaansa? olen käynyt terapiassa ja siellä puhunkin minkä kerkeän, mutta ei siitä juurikaan ole ollut apua, ei hänelläkään valmiita vastauksia ole.. poika on kaikenlisäksi vielä niin pieni että hänet on otettava mukaan kaikkialle minne menen, eikä ole ketään joka ottaisi lapsen edes puoleksi tunniksi hoitoon. sosiaalitoimisto ei ole tässä asiassa auttanut koska pärjään niin hyvin itsekkin (enkä edes halua heidän apuaan, tässä kaupungissa se jos mikä on lapsen heittellepanoa) halusin lähinnä vain purkaa mieltäni. olen erittäin sosiaalinen, ja nyt tällainen yksinäisyys kaatuu päälle, ja pelkään jopa mielenterveyteni puolesta..
Kommentit (2)
Hakeudu johonkin harrastusryhmään lapsen kanssa. Neuvolassa osaisivat varmasti neuvoa. Saisit vertaistukea vaikeassa tilanteessa. Olet vahva nainen, kun laitoit alkoholistin kävelemään!!! Hyvin sinä pärjäät, ota itse yhteyttä ystäviin ja kerro tilanne. Voit vaikka saada tukea...
Miksi kenenkään pitisi soittaa sinulle, soita sinä heille.