Poliisi epäilee kolmen alle 18-vuotiaan nuoren yrittäneen hukuttaa alle 15-vuotiaan nuoren yleisen uimarannan laiturin alle
https://yle.fi/uutiset/3-11503755
Jahtaamiselle ei selvinnyt esitutkinnassa mitään erityistä syytä, vaikka poliisi kuulusteli suuren määrän tapahtumaan osallistuneita ja muita paikalla olleita ihmisiä.
Kommentit (43)
Muistan vuonna 93-
Olin kartsalla kamujen kanssa. Vastaan tuli parkkiksella vieraan talojen jengi.
Vaativat tappelua.
Heiluttelin käsiä ja pompin paikallani lämmitelläkseni. Farkut oli jalassa ja otin t-paidan pois päältä.
Käskin jätkiä yksitellen tulemaan ottamaan erää.
Jätkiä putoili kuin omenoita syksyn puusta.
Yksikään ei käynyt laumalla päälle, vaan noudatettiin herrasmiessääntöjä.
Nokat verta vuotavina ne lähti meidän alueelta ja pissanurkilta pois. Loppuaika istuttiin parkkiksen reunalla ja syötiin mikropoppareita ja heiteltiin noppaa.
Olin oman jengini sankari. Se joka osasi myös kiivetä puuhun ja hypätä nurmikolla puolivoltin.
Minusta tuli isona talonmies ja nykyään olen lähinnä työtön. Silti muistelen elämäni loistonvuosia parvekkeella keskikaljaa nauttien ja tupakkaa tuprutellen.
Joukossa tyhmyys tiivistyy, enkä ny ttarkoita ketään Jouko-nimistä ihmistä.
Valvomaton ranta illalla. Nuorisoa, alkoholia, tyhmyyttä, angstia, vittuilua. Ei se muuta tartte.
Selviääkö ne muut hyppijät siis ilman mitään rangaistusta? Eihän se noin mene lainkaan mukaan, jos olivat yli 15-vuotiaita.
Jotenkin tästä tulee niin mieleen omat päiväkoti- ja kouluajat. Ilman mitään ilmeistä syytä milloin lyötiin ja potkittiin, milloin yritettiin työntää leikkitelineeltä tai portailta alas. Joku sairas ryhmäajatteluilmiö tämä on.
Ennen poikien maailmassa noudatettiin rehellisiä herrasmiesssääntöjä.
Yksi yhtä vastaan.
Ei joukolla päälle.
Onko mitään todisteita tälle Somali väitteelle? Vai uhoaako mammat vaan taas?
Vantaalta.
Savion raitti kirjoitti:
Muistan vuonna 93-
Olin kartsalla kamujen kanssa. Vastaan tuli parkkiksella vieraan talojen jengi.
Vaativat tappelua.
Heiluttelin käsiä ja pompin paikallani lämmitelläkseni. Farkut oli jalassa ja otin t-paidan pois päältä.
Käskin jätkiä yksitellen tulemaan ottamaan erää.
Jätkiä putoili kuin omenoita syksyn puusta.
Yksikään ei käynyt laumalla päälle, vaan noudatettiin herrasmiessääntöjä.
Nokat verta vuotavina ne lähti meidän alueelta ja pissanurkilta pois. Loppuaika istuttiin parkkiksen reunalla ja syötiin mikropoppareita ja heiteltiin noppaa.
Olin oman jengini sankari. Se joka osasi myös kiivetä puuhun ja hypätä nurmikolla puolivoltin.
Minusta tuli isona talonmies ja nykyään olen lähinnä työtön. Silti muistelen elämäni loistonvuosia parvekkeella keskikaljaa nauttien ja tupakkaa tuprutellen.
Kait tiedät että se savun haju tunkeutuu naapuriasuntoihin?
Vierailija kirjoitti:

Kyll mä tiiän sen. Siksi mä pistänkin palamaan ketjussa jhumalauta!
Tervetuloa juttelemaan käytävään. Saatan olla niin tuiterissa että poltan siinä ovven suussakin.
Vierailija kirjoitti:
Onko mitään todisteita tälle Somali väitteelle? Vai uhoaako mammat vaan taas?
Vantaalta.
Alanuolia ropisee, mutta kukaan ei osaa vastata?
Yllätys?
Poika ei pärjännyt tappelussa vai?
Jos olisi pärjännyt niin laulu olisi toinen vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen huomaa noista jo päiväkodissa. Niiden käytös muita ihmisiä kohtaan on ala-arvoista.
Tarkoitan tässä muilla iseäni, aikuista naista. Niin huonokäytöksisiä lapsia tapaa todella harvoin.
Kenties kotona opetetaan jo pienestä pitäen, että suomalaiset ovat vääräuskoisia koiria joita ei tarvitse kunnioittaa eikä varsinkaan totella.
Tämä on erittäin todennäköistä. Ja juuri siksi toivoisin, että suomalaisia ei koko ajan kiellettäisi sanomasta asioita niin kuin ne on.
Kunpa suomalaiset tietäisivät miten asiat on ja sitten keskustelisivat. Eikä vaan luulottelis.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästä tulee niin mieleen omat päiväkoti- ja kouluajat. Ilman mitään ilmeistä syytä milloin lyötiin ja potkittiin, milloin yritettiin työntää leikkitelineeltä tai portailta alas. Joku sairas ryhmäajatteluilmiö tämä on.
Sillä erotuksella, etten ainakaan itse muista joukon käyneen yhden kimppuun. Yksi vastaan yhtä se oli. Muu olisi ollut raukkamaista.
Olen ymmärtänyt, että murhayrityksen kohde on tyttö.
Vierailija kirjoitti:
Savion raitti kirjoitti:
Muistan vuonna 93-
Olin kartsalla kamujen kanssa. Vastaan tuli parkkiksella vieraan talojen jengi.
Vaativat tappelua.
Heiluttelin käsiä ja pompin paikallani lämmitelläkseni. Farkut oli jalassa ja otin t-paidan pois päältä.
Käskin jätkiä yksitellen tulemaan ottamaan erää.
Jätkiä putoili kuin omenoita syksyn puusta.
Yksikään ei käynyt laumalla päälle, vaan noudatettiin herrasmiessääntöjä.
Nokat verta vuotavina ne lähti meidän alueelta ja pissanurkilta pois. Loppuaika istuttiin parkkiksen reunalla ja syötiin mikropoppareita ja heiteltiin noppaa.
Olin oman jengini sankari. Se joka osasi myös kiivetä puuhun ja hypätä nurmikolla puolivoltin.
Minusta tuli isona talonmies ja nykyään olen lähinnä työtön. Silti muistelen elämäni loistonvuosia parvekkeella keskikaljaa nauttien ja tupakkaa tuprutellen.
Kait tiedät että se savun haju tunkeutuu naapuriasuntoihin?
Kai sinäkin ymmärrät sen että jos tässä maassa pidettäisi kansalaisten puolta, niin tuokin ex-talkkari olisi töissä ja ei polttaisi tupakkaa parvekkeella keskellä päivää ja olisi humalassa.
Ymmärrät kai sen että täällä ei myöskään käytäisi päälle joukolla. Vaan kai porukka sentään noudattaisi reilua peliä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ymmärtänyt, että murhayrityksen kohde on tyttö.
Oikeesti?

Olet ymmärtänyt väärin.

Lopeta päteminen kun et mistään mitään tiedä
Erittäin huolestuttava jos nuoriso haluaa hukuttaa jonkun ilman mitän erityistä syytä... Mitä siellä aivoissa tapahtuu?