Nuoret vai vanhat vanhemmat ankarampia kasvattajia?

75% äideistä käyttää väkivaltaa lastenkasvatuksessa.

Veikkaan nuoria. vanhemmiten ihmiselle tulee suhteellisuudentajua, mikä on tärkeää ja mikä ei. 

En tiedä

Up

Ollaan ns. verrailtu tätä ystävien kanssa nuoruudessa, ja tultiin siihen tulokseen, että vanhat vanhemmat on ankarampia (siis meidän perheiden kesken). Eihän se tietenkään iästä ole kiinni, mutta ainakin mun ja vanhan parhaan ystäväni nuoret vanhemmat on rentoja eikä ne osaa oikeen edes suuttua mistään.

Me kuulutaan noihin "vanhoihin" vanhempiin, ja on just noin kuten ap arveli: on aika perinteiset rajat koskien käyttäytymistä, nukkumaanmenoa jne. mutta enintään tulee korotettua ääntä tai laitettua joskus jäähylle. Pääsääntöisesti lapset ovat hyvin käyttäytyviä, syyksi luulen sitä, että kun säännöt on aina samat eikä niistä lipsuta, niin sujuukin melko mukavasti.

Nuoremmista vanhemmista olen huomannut sen, että heidän lapsensa enemmän häiriköivät esim. konserteissa tai paikoissa missä pitäisi odottaa rauhassa tai oletetaan että pitäisi istua eikä juoksennella edes takaisin. Vanhemmat eivät vaikuta edes reagoivan huonoon käytökseen, mutta en osaa sitä sanoa, palaako heillä sitten pinna joskus vai ei...

Ei kai sitä nyt voi yleistää noin suoraan, kun perheet ja äidit ovat kuitenkin yksilöitä. Omassa tuttavapiirissäni ainoat, joiden tiedän käyttäneen väkivaltaa joko hermostuksissaan tai systemaattisesti "kasvatusmielessä" ovat olleet huomattavan nuoria. Tiedä sitten mikä johtuu mistäkin, mutta näillä on ollut myös levottomimmat ja ahdistuneimman oloiset lapset. Sellaisia, joilla pinna palaa vähän herkemmin ja jotka tiuskahtavat nopeasti, olen nähnyt ihan jokaisessa ikäluokassa, ja se taitaa olla luonnekysymys. Omassa tuttavapiirissäni kuitenkin vanhemmuustaidot ovat olleet keskimäärin hieman paremmin hallussa vanhemmilla, joilla on jo vähän kulunut aikaa teinivuosista. 

Voin puhua omasta puolestani, että olin ankarampi ja joustamattomampi nuorena. Sain kolme lasta alle 25-vuotiaana. Toisen lapsisarjan sitten kolmevitosena.

Perusasioissa on samat säännöt yhä, ollut kaikille, mutta keinot joilla homma saadaan pyörimään ovat paljon kypsempiä ja levollisempia. Osaan jättää jääräpäisesti vaatimatta asioita, joilla ei niin kauheasti ole merkitystä enkä enää suorita illuusioita täydellisestä äitiydestä.

En huuda enkä raivoa koskaan, en menetä malttiani, lapsille ei tarvita arestia eikä rangaistuksia. Positiivisen voimalla pääsee pitemmälle ja paljon vaivattomammin.

Pinna ei katkea pikkuasioista, enkä uuvu edes valvomisesta samalla tavalla kuin nuorena äitinä.