Mitä voin tehdä? Minut savustetaan ulos työpaikalta.
Olen vakituisessa työssä, teen työni erittäin hyvin. Esimies vaihtui vuosi sitten ja kaikki muuttui. Edellinen esimies (samalla siis koko yrityksen toimitusjohtaja) sanoi usein, että teen työni loistavasti, täällä ei pärjättäisi ilman minua jne. Eli minuun oltiin todella tyytyväisiä. Sain palkankorotuksia ja lisävastuita.
Vuosi sitten toimitusjohtaja vaihtui. Minulta otettiin monia työtehtäviä pois ja syyksi sanottiin, että halutaan, että työntekijät jaksavat paremmin. Olin vähän ihmeissäni, koska työni ei ole millään tavalla kiireistä tai stressaavaa. Päinvastoin työni väheni niin, että vaikka sain samaa palkkaa, viikossa oli pari päivää, jolloin oli hankala jopa keksiä tekemistä.
Kehityskeskustelussa kerroin, että haluaisin lisää työtehtäviä, lisää vastuuta ja mahdollisten lisävastuiden perusteella myös lisää palkkaa. Esimies sanoi, ettei näille lisätehtäville, joita ehdin, ole tarvetta (kehitysideoita), eikä firmalla ole nyt ylimääräistä rahaa palkankorotuksiin.
Ja mitä kuulen nyt: firmaan on palkattu UUSI TYÖNTEKIJÄ tekemään tasan niitä asioita, jotka nostin kehityskeskustelussa esiin. Kehitystehtäviä, lisävastuuta. Tämä kaikki tälle uudelle, joka nyt sitten sattuu olemaan toimitusjohtajan hyvä ystävä.
Minulta otettiin taas työtehtäviä pois, siirettiin toisaalle. Olen oikeasti jo vähän toimeton. En yksinkertaisesti saa keksittyä tarpeeksi tehtävää työpäivien ajaksi, joten joudun vain istumaan ja selaamaan nettiä tai tekemään jotain ihan muuta. Minulle maksetaan turhasta.
Pelkään aivan järjettömästi sitä, että joudun työttömäksi. Kolmen lapsen äitinä ja asuntovelallisena minulla ei ole varaa työttömyyteen. Mitä ihmettä voin nyt tehdä!?! Miten todistan mihinkään, että minua savustetaan ulos tästä yrityksestä? Teen kohta niin vähän töitä, että minut on helppo korvata apinalla tai siirtää ne loputkin työtehtävät jollekin muulle.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kertonut näkemyksesi suoraan uudelle johtajalle? Vain suoraan puhumalla ja kysymällä voit saada asioiden nykytilasta selvityksen. Ainahan kyse voi olla jonkun sortin väärin käsityksestä tai "no kun mä luulin" tyyppisestä jutusta.
Itse toimarina törmäsin pari kertaa vähän vastaavaan tilanteeseen. Molemmilla kerroilla oli kyse juurikin väärin käsityksestä puolin ja toisin. Eli näissä tapauksissa huonosta kommunikaatiosta, joihin olin osasyyllinen.
Ja keskustelua mielestäsi ehkä vaikeasta aiheesta ei ole syytä pelätä. Kaikki johtoasemassa olevat haluavat myös tietää työntekijöidensä näkemykset ja huolet. Itse olin vain tyytyväinen, kun oli sitten hyvää debattia ja vähän haastamistakin.
Olen. Ja kuten sanoin, minulla on jopa kirjallisessa muodossa kaikki tämä. Kehityskeskustelun asiat kirjattiin kirjalliseen dokumenttiin ja luin sen äsken uudestaan. Siinä nimenomaan toivoin lisää työtehtäviä, lisää vastuuta, ehdotin erilaisia työyhteisöä ja ilmapiiriä parantavia asioita. Kirjasin, miten monia asioita voisi tehdä toisin, jotta asiat tulisivat tehtyä tehokkaammin tai halvemmalla, laadun kärsimättä. Viisi A4-sivua vaikka mitä. Ja näistä on nyt poimittu uudelle työntekijälle aivan suoraan työtehtäviä. Sanoin kyllä, että olisin ollut itse valmis tekemään näitä, mutta esimies sanoi, että minua tarvitaan niissä töissä, joita nyt teen. Eli en mitään.
ap
Olet toivonut lisää työtehtäviä ja se on kirjattu. Työnantajan on nyt helppo irtisanoa, koska olet itse kertonut, että tehtäviä on vähän ja siitä on mustaa valkoisella.
Työnantaja voi lakkauttaa tehtävän näillä perusteilla, joten sinulle ei ole tarvetta enää. Itselle kävi näin ja olin toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.Tätä pelkään. Mutta voiko samalla palkata jonkun lisähenkilön taloon, jos omallakaan väellä ei riitä hommia?
ap
Toki voi, jos ei ole ollut YT-neuvotteluita hetkeen. Sitten todetaan, että on liikaa porukkaa ja aletaan järjestelemään töitä uudelleen. Voit toki dokumentoida keskustelut, kehityskeskustelupöytäkirjasi yms. ja käydyn sähköpostikirjeenvaihdon, että sinulla on vahva näyttö siitä, että olet pyytänyt näitä tehtäviä itsellesi, ja on tarpeettomasti palkattu uusi tyyppi talon ulkopuolelta niitä hoitamaan. Mutta et välttämättä silti ole vahvoilla. Uuden työn etsimiseen kehotan minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elintaso nousi itsellä reippaasti kun tulin irtisanotuksi. En sitä ennen edes tiennyt mitä kaikkia tukia olikaan mahdollista saada ja kun päivähoit yms. maksut pienenivät reippaasti jää tällä hetkellä rahaa enemmän käyttöön kuin töissä käydessä. Ei se maailma siihen lopu, jos työpaikka lähtee.
En halua tukia. Haluan olla osa yhteiskuntaa ylläpitävä ihminen, enkä pelkkä kuppaaja. Haluan maksaa veroja, joilla saadaan yhteistä hyvää aikaan. Haluan tehdä jotain merkityksellistä elämälläni.
Lapset ovat kouluikäisiä, päivähoitomaksuja en siis maksa.
ap
Varmistetaan nyt vielä tämäkin sitten: jos firma jolle töitä teet katoaisi, vaikutus olisi ehdottoman kielteinen ekosysteemille, ihmiskunnalle ja tälle yhteiskunnalle?
Firma ei ole mikään luonnonvarojen ja ihmisten kulutukseen tähtäävä pulju, kuten valtaosa yrityksistä?
Ylenkatseesi työttömiä kohtaan perustuu reaalimaailmaan eikä satojen vuosien takaa periytyvään uskomuksern työn pyhittävästä vaikutuksesta?
Olen ollut itse työttömänä 5 vuotta ja kotiäitinä tuon työttömyysjakson LISÄKSI 4 vuotta. Olen siis ollut työelämän ulkopuolella yhteensä 9 vuotta. Koin vahvasti, ettei minusta ole mitään hyötyä tälle yhteiskunnalle, kun olen vain kotona ja muut maksavat elämiseni. Olen korkeasti koulutettu ihminen ja kuluttanut siis koulutuksenikin takia jo valtavan määrän yhteiskunnan varoja itseeni ja perheeseeni. Nyt todellakin haluan olla töissä ja maksaa veroja, jotta lapsillanikin on mahdollisuus kouluttautua ja hankkia perhe. En missään nimessä väheksy tai halveksi työttömiä, mutta työttömänä oleminen ei ole mikään varteenotettava vaihtoehto työssäkäynnille, vaan tila, josta pitää pyrkiä pois.
ap
Ap, mitkä ovat työpaikkasi arvot? Ne, jotka pitäisi löytyä yrityksen kotisivuilta.
Kerro ne, niin jatketaan sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kertonut näkemyksesi suoraan uudelle johtajalle? Vain suoraan puhumalla ja kysymällä voit saada asioiden nykytilasta selvityksen. Ainahan kyse voi olla jonkun sortin väärin käsityksestä tai "no kun mä luulin" tyyppisestä jutusta.
Itse toimarina törmäsin pari kertaa vähän vastaavaan tilanteeseen. Molemmilla kerroilla oli kyse juurikin väärin käsityksestä puolin ja toisin. Eli näissä tapauksissa huonosta kommunikaatiosta, joihin olin osasyyllinen.
Ja keskustelua mielestäsi ehkä vaikeasta aiheesta ei ole syytä pelätä. Kaikki johtoasemassa olevat haluavat myös tietää työntekijöidensä näkemykset ja huolet. Itse olin vain tyytyväinen, kun oli sitten hyvää debattia ja vähän haastamistakin.
Olen. Ja kuten sanoin, minulla on jopa kirjallisessa muodossa kaikki tämä. Kehityskeskustelun asiat kirjattiin kirjalliseen dokumenttiin ja luin sen äsken uudestaan. Siinä nimenomaan toivoin lisää työtehtäviä, lisää vastuuta, ehdotin erilaisia työyhteisöä ja ilmapiiriä parantavia asioita. Kirjasin, miten monia asioita voisi tehdä toisin, jotta asiat tulisivat tehtyä tehokkaammin tai halvemmalla, laadun kärsimättä. Viisi A4-sivua vaikka mitä. Ja näistä on nyt poimittu uudelle työntekijälle aivan suoraan työtehtäviä. Sanoin kyllä, että olisin ollut itse valmis tekemään näitä, mutta esimies sanoi, että minua tarvitaan niissä töissä, joita nyt teen. Eli en mitään.
ap
Olet toivonut lisää työtehtäviä ja se on kirjattu. Työnantajan on nyt helppo irtisanoa, koska olet itse kertonut, että tehtäviä on vähän ja siitä on mustaa valkoisella.
Työnantaja voi lakkauttaa tehtävän näillä perusteilla, joten sinulle ei ole tarvetta enää. Itselle kävi näin ja olin toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa.Tätä pelkään. Mutta voiko samalla palkata jonkun lisähenkilön taloon, jos omallakaan väellä ei riitä hommia?
ap
Tähän on työnantajalla monta konstia. Jakaa tehtävät muille ennen yt-ilmoitusta, tai jos irtisanomisen jälkeen perustaa uuden tehtävän niin muotoilee sen siten, että sinulla ei siihen osaaminen riitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko toimitusjohtaja myös omistaja vai ulkopuolelta palkattu?
Talon sisältä tullut täysin epäpätevä henkilö tähän tehtävään. Valittiin ilman minkäänlaisia rekryprosesseja, kun edellinen toimitusjohtaja sairastui vakavasti ja jätti pestin. Kukaan ei tajua tätä, mutta hallitus tämän päätti ja sillä mennään.
ap
Työsuhteeseen saa palkata kenet vain ilman rekryprosessia. Virkasuhteeseen on valittava pätevin ja siis järjestettävä haku.
Näinhän se on. En vain ymmärrä sitä, että jos päteviä ihmisiä olisi talon ulkopuolella pilvin pimein, niin miksi pitää ottaa huono vaihtoehto talon sisältä. Olisihan toimariksi voitu valita vaikka 20v naapurinpoikakin.
ap
Ymmärränkö tästä nyt rivien välistä oikein, että ajattelet, että sinut olisi pitänyt nimittää uudeksi toimariksi? Jos näin on, alan ymmärtää sitä toimaria... Valitettavasti esimiehiä täytyy miellyttää, ei liikaa, ettei olisi läpinäkyvää, mutta kuitenkin niin, että saat ne tykkäämään susta. Ainoa tapa liike-elämässä, jos meinaa samassa firmassa pysyä ja vielä viihtyä / edetä.
Nyt kannattaa käyttää töistä jäävä luppoaika uuden työpaikan etsimiseen. Työpaikka on helpompi löytää kun on töissä eikä työtön.
Työpaikkasi on uppoava laiva. Ainakin sinulle. Älä jää taistelemaan paikastasi. Lupaan, että se ei ole sen arvoista. Asiat tulevat vain pahenemaan. Pahoitat vain mielesi ja lopputuloksena voi olla burn out, josta toipuminen voi kestää pahimmassa tapauksessa monta vuotta. Mieti, että haluatko oikeasti tehdä töitä ko pomolle. Muista, että ihmiset vaihtavat työpaikkaa yleensä nimenomaan pomon takia.
Kyllä se lapsellisuus vain ikävästi korostuu, kun saa vähän valtaa. Kaikille ei hiekkalaatikkoleikit ota koville, vaan päin vastoin suosittelevat niitä muillekin suurena viisautena.
Sympatiat saman kokeneelta. Sä olet niin lentämässä ulos tosta. Virheesi on se, että saat pomon kavereineen näyttämään huonolta. Enää ei auta muu kuin lähteä, olet jo silmätikku. Itse monta vuotta yritin tehdä kaikkeni, olla aktiivinen, yritteliäs ja oppia uutta. Se on työelämässä varma tie vaikeuksiin. Parempi olla alisuoriutuja, joka ei sano mitään paitsi kehuja pomolle. Oma eteenpäinpyrkivä luonteeni saa nykyisin olla edukseen vetäessäni omaa yritystäni. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elintaso nousi itsellä reippaasti kun tulin irtisanotuksi. En sitä ennen edes tiennyt mitä kaikkia tukia olikaan mahdollista saada ja kun päivähoit yms. maksut pienenivät reippaasti jää tällä hetkellä rahaa enemmän käyttöön kuin töissä käydessä. Ei se maailma siihen lopu, jos työpaikka lähtee.
En halua tukia. Haluan olla osa yhteiskuntaa ylläpitävä ihminen, enkä pelkkä kuppaaja. Haluan maksaa veroja, joilla saadaan yhteistä hyvää aikaan. Haluan tehdä jotain merkityksellistä elämälläni.
Lapset ovat kouluikäisiä, päivähoitomaksuja en siis maksa.
ap
Varmistetaan nyt vielä tämäkin sitten: jos firma jolle töitä teet katoaisi, vaikutus olisi ehdottoman kielteinen ekosysteemille, ihmiskunnalle ja tälle yhteiskunnalle?
Firma ei ole mikään luonnonvarojen ja ihmisten kulutukseen tähtäävä pulju, kuten valtaosa yrityksistä?
Ylenkatseesi työttömiä kohtaan perustuu reaalimaailmaan eikä satojen vuosien takaa periytyvään uskomuksern työn pyhittävästä vaikutuksesta?
Olen ollut itse työttömänä 5 vuotta ja kotiäitinä tuon työttömyysjakson LISÄKSI 4 vuotta. Olen siis ollut työelämän ulkopuolella yhteensä 9 vuotta. Koin vahvasti, ettei minusta ole mitään hyötyä tälle yhteiskunnalle, kun olen vain kotona ja muut maksavat elämiseni. Olen korkeasti koulutettu ihminen ja kuluttanut siis koulutuksenikin takia jo valtavan määrän yhteiskunnan varoja itseeni ja perheeseeni. Nyt todellakin haluan olla töissä ja maksaa veroja, jotta lapsillanikin on mahdollisuus kouluttautua ja hankkia perhe. En missään nimessä väheksy tai halveksi työttömiä, mutta työttömänä oleminen ei ole mikään varteenotettava vaihtoehto työssäkäynnille, vaan tila, josta pitää pyrkiä pois.
ap
Sun tämänhetkinen työssäolosi ei korreloi sun lapsien koulutuksen tai perheellisyyden kanssa, vaan sulla on vaan tommoinen ajatus päässäsi että et ole minkään arvoinen jos et ansaitse paljon rahaa ja kuluta sitä.
Omistajaa tai yksittäistä hallituksen jäsentä voisi kiinnostaa näkemyksesi. He kuitenkin haluavat firmalleen menestystä. Mutta jos osut kertomaan havainnoistasi juuri sille, joka ehdotti nykyistä toimaria, niin hautasi kaivaminen vain nopeutuu.
Luppoaikaa kannattaa käyttää myös opiskeluun. Kun saat uuden työn, niin siinä vaiheessa on hyvä, jos on Excelit ja muut hyvin hallinnassa.Mulla oli vastaavanlainen tilanne. Työt väheni eikä työtehtäviä juuri ollut. Nyt olen uudessa työssä. Kiirettä ja opiskeltavaa riittää liiankin kanssa. Jos olisin tiennyt tämän etukäteen, niin olisi kannattanut käyttää vanhan työn luppoaika uuden oppimiseen.
Mulla oli hiukan samantainen tilanne. Töitä olisi ollut, muuta niitä ei saanut tehdä. Uskon, että taustalla oli se, että pomo halusi pedata itselleen mahdollisimman paljon kaikesta itselleen.
Minutkin savustettiin uuden middle managerin toimesta. Ensin annettiin kirjalline varoitus joss aoli asioita jotka eivät pitäneet paikkaansa. Tein vastineen. Muutama kuukausi myöhemmin kutsuttiin neukkariiin ja pyydetiin itse irtisanoutumaan. Liiton juristi hoiti asian tilille tupsahti 75 000 euroa, lisäksi jonkin johdatuksen kautta sain uuden työn jo kuukauden kuluttua.