Miksi etäisän uuden kumppanin pitäisi väkisin luoda suhde miehen lapsiin?

Saa olla. Minulla ei ole juurikaan suhdetta mieheni lapsiin. Kun on lastensa kanssa, on omassa kodissaan. Joskus nähdään ja puhutaan ohimennen jotain, mutta ei mulla ole tarvetta olla niille äitipuoli tai muu läheinen henkilö. Olen niiden isän puoliso.

Meillä oli tämä tilanne mieheni kanssa 10 vuotta sitten. Inhoan lapsia, joten olin aina poissa kun lapset olivat meillä. Lapset nyt aikuisia, olemme ihan asiallisissa väleissä. Lasten ja isän suhde on läheinen. Ihmettelen myös tätä nykyistä hössötystä läheisistä uusperheistä, ei se ole ainoa tapa jolla lapsista voi kasvaa hyvinvoivia aikuisia.

Mielestäni tuollainen erillinen järjestely on ehdottomasti paras, varsinkin jos lapset ovat pieniä. Ei siihen voi mennä uusi nainen väliin mitään äitileikkejä leikkimään, ihan sairastahan sellainen olisi.

Lapsilla on oikeat vanhemmat ja he hoitavat kaikki lapsiinsa liittyvät asiat. Siis ihan kaikki.

Isän naisystävälle ei kuulu lastenhoito pätkääkään. Pitää olla jollain tavalla sairaalloinen hoivavietti naisella, joka tuollaiseen lähtee.

Ja sanon tämän kaiken siis lapsettomana naisena, jonka miehellä on lapsia (jo aikuisia tosin).

Kyllä veri on vettä sakeampaa. Lapsen ja vanhemman biologinen side on niin vahva, ettei siihen väliin pidä, eikä voi tunkea.

Joitakin alapeukkuja on tullut, mutta olisiko jollain antaa ihan konkreettista syytä sille, miksi tämä ei olisi sallittua?

-ap

Minulla on tuollainen "äitipuoli". En minä osannut lapsena tuota sen kummemmin ihmetellä, teininä kylläkin. Siinä vaiheessa tämä isän kumppani kyllä alkoi osallistua enemmän, kun en ollut enää pikkulapsi. Kiitollinen olen siitä, kun antoi tilan olla isän kanssa. Olisi se varmaan mukavaa ollut, jos toisessakin kodissa olisi ollut äitihahmo, mutta ei tästäkään mitään traumoja jäänyt. Vanhempieni ero oli se mikä otti sieluun paljon kovempaa.

Olen nainen ja mulla on lapset vuoroviikoin. Viisi vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen minulla on ollut kaksi miesystävää. En ole kumpaakaan esitellyt lapsilleni, vaikka nykyisen kumppanini kanssa olen ollut jo kolme vuotta.

Kyllä tämä pätee myös äitiin. Miksi äiti ei saisi tehdä samoin? Totta kai saa, kumpikin saa. Väkisin ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Itse olen lapsiperhearkea elänyt enkä halua elää sitä enää yhdenkään miehen kanssa. Mulla on toimiva rusinat pullasta -parisuhde, ja lapsiperhearkea elän lasteni kanssa. Toimii kaikille.

Niinpä. Meillä on miesystäväni kanssa tällainen järjestely, että emme asu yhdessä ja jatkuvasti pitää selitellä, miksi emme asu yhdessä. Varsinkin tällä palstalla tämä on ihan käsittämätön ajatus, että joku ei vain halua sitä uusperhekuviota. Heti huudetaan, että emme ole tosissamme ja jompikumpi tai jopa molemmat pettävät. 

No luulisi olevan vaikeaa tavata lapsia missään yhteydessä, jos heihin olisi minkäänlaista positiivista suhdetta.

Lapset tulevat aina olemaan osa miehen elämää, ja hankalaa tulee olemaan jos miehen uusi kumppani ei hyväksy, syrjii, inhoaa ja / tai hänellä ei ole minkäänlaista normaalia kontaktipintaa lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Joitakin alapeukkuja on tullut, mutta olisiko jollain antaa ihan konkreettista syytä sille, miksi tämä ei olisi sallittua?

-ap

Sallittua? Eiköhän sallimisesta päätä kukin itse. Jos halua sellaisen kaksoiselämän, jossa lapsia ja kumppania ei voi yhdistää, niin eihän siinä mitään ongelmaa ole. Mutta jos sekä lapsiin että kumppaniin on läheinen suhde, niin voi tuntua aika hankalalta pitää ne erillään.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Meillä on miesystäväni kanssa tällainen järjestely, että emme asu yhdessä ja jatkuvasti pitää selitellä, miksi emme asu yhdessä. Varsinkin tällä palstalla tämä on ihan käsittämätön ajatus, että joku ei vain halua sitä uusperhekuviota. Heti huudetaan, että emme ole tosissamme ja jompikumpi tai jopa molemmat pettävät. 

Sama täällä! Emmekä näiltä näkymin aio koskaan muuttaakkaan yhteen. Kyllä se on ihan yhtä helppoa yhdessä asuvillakin pettäminen jos pettää aikoo ja haluaa. Mitä "väärää" siinä on jos molemmat haluavat pitää omat kodit? Tai se että pitää toimia jonkin tietyn kaavan mukaan ollakseen tosissaan?

Me elämme omaa elämäämme, emme kenenkään toisen.

Vierailija kirjoitti:

No luulisi olevan vaikeaa tavata lapsia missään yhteydessä, jos heihin olisi minkäänlaista positiivista suhdetta.

Lapset tulevat aina olemaan osa miehen elämää, ja hankalaa tulee olemaan jos miehen uusi kumppani ei hyväksy, syrjii, inhoaa ja / tai hänellä ei ole minkäänlaista normaalia kontaktipintaa lapsiin.

Hankalaa on varmaan myös väkisin kontaktin ylläpitäminen ihmisiin joiden kanssa ei ole halukas suhdetta rakentamaan. Siitä voi sitten valita pienemmän pahan kukin kohdallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin alapeukkuja on tullut, mutta olisiko jollain antaa ihan konkreettista syytä sille, miksi tämä ei olisi sallittua?

-ap

Sallittua? Eiköhän sallimisesta päätä kukin itse. Jos halua sellaisen kaksoiselämän, jossa lapsia ja kumppania ei voi yhdistää, niin eihän siinä mitään ongelmaa ole. Mutta jos sekä lapsiin että kumppaniin on läheinen suhde, niin voi tuntua aika hankalalta pitää ne erillään.

Minun on kyllä ihan helppoa joka toinen viikko panostaa täysillä lapsiini ja joka toinen miesystävääni, vaikka minulla on heihin kaikkiin läheinen suhde. Niin monta "uusio-onnea" olen muilla nähnyt ja havainnut, ettei niissä onnistu hyvä läheinen suhde niin lapsien kuin kumppaninkaan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin alapeukkuja on tullut, mutta olisiko jollain antaa ihan konkreettista syytä sille, miksi tämä ei olisi sallittua?

-ap

Sallittua? Eiköhän sallimisesta päätä kukin itse. Jos halua sellaisen kaksoiselämän, jossa lapsia ja kumppania ei voi yhdistää, niin eihän siinä mitään ongelmaa ole. Mutta jos sekä lapsiin että kumppaniin on läheinen suhde, niin voi tuntua aika hankalalta pitää ne erillään.

Mikä ihmeen kaksoiselämä se on? Onko sekin kaksoiselämää, kun minun pomonikaan ei ole koskaan nähnyt minun lapsiani ja paras kaverinikaan ei ole heitä nähnyt moneen vuoteen. Työnantajani ei ole myöskään tavannut miesystävääni eikä parasta kaveriani ja äitini on nähnyt parhaan kaverini viimeksi 15 vuotta sitten. Eikös ole kuules järkyttävää? 

Niin, minäkään en tätä ymmärrä. Nykyään miesystävälläni on "suhde" lapsiini, mutta näin ei ole aina ollut. Seurustelimme ensin pitkään niin, että lapset eivät edes olleet tavanneet miestä. Tapailimme lapsivapaillani. En halunnut esitellä miestä ennen kuin olin varma, että olemme hänen kanssaan lopullisesti ja pysyvästi pari. Emme edelleenkään asu yhdessä, mutta mies viettää meidän kanssa välillä aikaa. Kasvatusvastuuta tai arjen pyörittämisen vastuuta ei ole eikä tule. Mies on lapsille aikuinen "ystävä". Yhdessä siis nyt 7 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joitakin alapeukkuja on tullut, mutta olisiko jollain antaa ihan konkreettista syytä sille, miksi tämä ei olisi sallittua?

-ap

Sallittua? Eiköhän sallimisesta päätä kukin itse. Jos halua sellaisen kaksoiselämän, jossa lapsia ja kumppania ei voi yhdistää, niin eihän siinä mitään ongelmaa ole. Mutta jos sekä lapsiin että kumppaniin on läheinen suhde, niin voi tuntua aika hankalalta pitää ne erillään.

Pitäisikö sinun vähän laajentaa ymmärrystäsi? Aikuisen ihmisen elämässä voi olla paljonkin elementtejä, jotka pysyy erillään toisistaan. Lasten kanssa ei kaikkea jaeta, ei työtä, ystävyyssuhteita jne. Joten miksi mies/naissuhteet olisi sellaisia, jotka on pakko käyttää lasten näkyville?

Itse asun mieheni kanssa, enkä osallistu lasten meillä ollessa oikein mitenkään. Yleensä olen omassa huoneessa omissa puuhissa tai pois kotoa. Lapset eivät oireile eivätkä ihmettele tätä. Silloin harvoin kun osallistun, ovat mielissään. Poden kovasti huonoa omaatuntoa , lähinnä ulkopuolisten kommenttien takia. En halua miehen lapsille mitään pahaa. Minulla syynä etäisyyteen on huono mielenterveys (uupumus ja ahdistushäiriö) sekä se että en osaa olla lasten kanssa saamatta paniikkikohtauksia. Emme halua erota vaan teemme kaikkemme että tämä toimisi, vaikka ei ihanteellinen tilanne ole kenellekään.

Tottakai saa olla. Mutta kestääkö uuden naisen itsetunto sitä, että tulee tilanteita joissa lapset menevät edelle. Eli sovitut tapaamiset peruuntuvat koska lapset tarvitsevatkin isää.

Kyllä mua hirvittää ne perheet, jotka yhdistää kahden perheen pienet lapset. uusperhe nimitystäkö siitä käytetään. En usko mitenkään, että siinä voidaan luoda tasapuolinen kohtelu. 

Vanhemmat keskittyköön lapsiin niin kauan kunnes ovat isoja, treffailla on aikaa sitten kun lapset ovat toisella vanhemmalla. =)

Vierailija kirjoitti:

Tottakai saa olla. Mutta kestääkö uuden naisen itsetunto sitä, että tulee tilanteita joissa lapset menevät edelle. Eli sovitut tapaamiset peruuntuvat koska lapset tarvitsevatkin isää.

Mä olen äiti, jonka miesystävä oli pitkään ulkona lasten elämästä. 50/50 huolto exän kanssa lapsista. Lapsiviikoilla olin lasten kanssa aina. Ei tietenkään mitään treffailuja silloin. Mies luonnollisesti ymmärsi. Lapsivapaat oli etukäteen tiedossa, eikä niille mitään yllätyksiä tule, kun isä hoitaa lapset silloin. Koulun joulujuhlat jne etukäteen tiedossa ja infottuna.