Helpotus! Tyttöni on suosituimpien porukassa koulussa!

Helvetin pinnalliseksi menny tää maailma.

Onko muuten kellään muulla kuin minulla sellaista kokemusta tyttövuosiltaan, että kolmannella ja neljännellä luokallakin meno näissä kaveriasioissa oli vielä suhteellisen siistiä. Mutta auta armias miten se meno muuttui nelosen ja viitosen välisenä kesänä, kun varhaisteini-iän hormoonikuohunta pääsi valloilleen! Luokassa, jossa oli kaksitoista tyttöä, saattiin aikaan todella järisyttäviä draamoja bestiksiin ja hoitohevosiin liittyen. Itsekin tuli kyllä jonkin verran otettua näihin osaa, mutta jo kuutosella taisin ihan suosiolla vetäytyä vähän syrjemmäksi, koska pidin touhua aika naurettavana.

Varmaan osittain tämän takia jouduin seiskalla luokalle, jolla oli vain kaksi muuta tyttöä vanhalta luokaltani - pienellä yhden yläasteen paikkakunnalla joku tällainen systeemi käytössä, että kaikki saivat silloiselta ala-asteelta siirtyessä toivoa paria kaveria luokalle. Yläasteen luokalle kuitenkin sattuivat sitten ne ala-asteen rinnakkaisluokan "koulun suosituimmat tytöt", ja ennen kaikkea se varsinainen queen bee. Häntä ärsytin jostain syystä  niin kovasti, että sain kokea melkoista syrjimistä varsinkin seiskan syksyllä. No, myöhemmin paljastui, että kovin moni henkilö - opettajia myöten, sillä meillä oli muutama todella fiksu opettaja, jotka kyllä tunnistivat pomottamaan pyrkivän kiusaajan sellaiseen törmätessään - koulussa ei itse asiassa pitänyt tästä tytöstä ollenkaan, ja se, etten mitenkään pyrkinytkään hänen suosioonsa (vaikka välillä piti käydä vessassa itkemässä...), herätti kunnioitusta. Aluksi ehkä lähinnä "liittolaisikseni" itsensä kokeneista henkilöistä tuli parhaita ystäviäni, koska löysimme myös muuta yhteistä kuin sen, ettemme olleet tämän pomottajatytön suosiossa.

Hirveän helpoksi en yläasteaikaa sanoisi - lukiossa sitten olikin sitten mahtavaa, koska sain ne samanhenkiset kaverit samoille kursseille ja luokallekin (olimme aikoinaan viimeisiä luokkamuotoisen lukion käyneitä), ja muutenkin se pahin murkkuikä oli tytöillä oli. Koen kuitenkin oppineeni silloin ihmissuhdetaitoja, joista on ollut valtavasti hyötyä koko aikuiselämäni ajan.

Lapseni toki toivoisin pääsevän monessa suhteessa vähemmällä, mutta toisaalta, tulen myös opettamaan, että itseensä ja unelmiinsa uskominen on tärkeämpää kuin sopeutuminen johonkin tiettyyn muottiin.

Itse koin aikanaan koulussa oloni lähinnä vaivautuneeksi kun tajusin olevani osa sitä ns. kaunista ja suosittua porukkaa. Pinnasin kaikki yhteiset tapahtumat jne, en vain halunnut olla esillä. Tämän päivän lapset/nuoret taitaa olla jo ihan erilaisia :)

Parempi että elämän tähtihetket eivät ole peruskoulussa, vaan aikuisena.

Paremmin se epäsuosio koulussa jalostaa luonnetta kuin suosittuna oleminen.

Jos minun 14v tyttäreni olisi suosittu, rukoilisin, ettei hän joutuisi mihinkään ryhmäpaineeseen ym. Kaikki luulee, että jos on suosittu koulussa, niin se olisi muka hyvä asia.

Myös suosituimpien porukassa kiusataan siihen kuuluvia. Älä oleta sokeasti, että lapsesi on turvassa sellaiselta.

Olispa sun isä laskenu aikanaan vaan lakanalle.

Kolmessa sukupolvessa pelkkiä vähä-älyisiä.