Lue keskustelun säännöt.
Yhtäkkiä herännyt viha eksiä kohtaan. Miksi?
19.08.2020 |
En oikein ymmärrä tätä. Minulla oli noin viisivuotinen suhde, jossa ehdimme suunnitella jo häitäkin. Suhteessa tein abortin, koska mies ei halunnut lasta, mutta kuvittelen olevani sinut asian kanssa. Erostamme on liki vuosikymmen, ja meni vuosia, kun ajattelin että hän oli minulle paras mies enkä nähnyt hänessä mitään ongelmaa. Nyt aivan viime aikoina, ehkäpä vuoden aikana, on mieleen alkanut pulpahdella asioita, jolloin hän kohteli minua kylmästi tai huonosti. Ja nyt jotenkin jälkikäteen tunnen paljon vihaa. En tiedä, mitä hän nykyään tekee tai missä asuu, eikä sinällään edes kiinnosta. En vain ymmärrä näitä tunteita.
Samanlaisia tunteita herättää edellinen eksäni, jonka kanssa olin tosin vain vajaa puoli vuotta. Pidin häntäkin täydellisenä miehenä, ja meni pitkään päästä hänestä yli. Nyt tunnen vihaa. En ymmärrä tätä lainkaan.
Käsitän eroprosessin suruprosessina, jossa käydään kaikki vaiheet läpi ja saatetaan junnata tai sahata edestakaisin vaiheiden välillä, mutta minä olen näiden suhteiden surutyöt jo tehnyt ja saattanut loppuun. En ymmärrä, mistä nämä tunteet yhtäkkiä pulpahtivat. En tiedä, pitäisikö ne tunteet tuntea vai yrittää unohtaa koko juttu. Kumpikaan ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta.
Kommentit (33)
Samoja kokemuksia ja tuntemuksia ekasta pitkästä suhteesta. Siitä aikaa jo 15 vuotta. Oli paha ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrität vihalla peittää kaipuuta ja surua koska haluat edelleen olla heidän kanssaan. Tuttu tunne.
En todellakaan haluaisi olla heidän kanssaan enää.
Niinhän sitä haluaisi ajatella ettei tarvisi tuntea surua. Suru paljon kauheampi tunne kuin viha.
t. psykologi
Tuolla logiikalla minun pitäisi sitten varmaan vihata kuolleita läheisiäni oikein olan takaa.
Kuolema on täysin eri asia kuin ero. Kuolema ei synnytä samanlaista katkeruutta, erossa paljon helpompi keksiä syitä olla vihaisia exille ettei tarvisi tuntea sitä surua kun edelleen kaipaa niitä hyviä aikoja ennen pettämisiä jne. Ihminen on edelleen olemassa muttet voi olla hänen kanssaan. Monelle kaipuu käy sietämättömäksi ja sitten keksitään syitä olla vihaisia ettei tarvisi tuntea surua. Yllättyisit kuinka monen potilaan kanssa tämä lopulta selviää.
Esimerkkinä pettäminen, loistava tekosyy vihalle. Henkilö kuitenkin kaipaa kipeästi niitä onnellisia aikoja exän kanssa eikä voi sietää sitä surun tunnetta. Siksi ajatukset keskittyy jatkuvasti sen pettämistapahtuman ympärille jotta voi tuntea vihaa peittämään surua.
t. psykologi
Jaajaa, että ihminen sinun mielestäsi valitsee vihan enemmin kuin surun? Millainen psykologi se sinä oikein olet? Mitätöit suoraan toisen oikean tuntemuksen siitä, että kumppani on ollut täysin väärä ja jopa vahingollinen itselle. Ja vihan tunne on silloin aivan oikea tunne, eikä sen tarkoitus ole peittää muita tunteita.
Viha on tunteena paljon kuluttavampi kuin suru. Suru on kaunista. Viha kuluttaa ja vie energiaa. Kyllä minä oikeasti haluan tuntea surua silloin kun se tunteena on oikeutettu ja paikallaan ja haluan tuntea vihaa silloin kun sitä tunnen.
Viha exää kohtaan saa itsensä irti hänestä ja luo etäisyyttä. Ap:lla on kasvuprosessi menossa ja viha kuuluu silloin siihen. Sillä saa kyseiseen aikakauteenkin etäisyyttä. Se laantuu kyllä. Mitään suruja tuohon ei enää tarvi yrittää viritellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrität vihalla peittää kaipuuta ja surua koska haluat edelleen olla heidän kanssaan. Tuttu tunne.
En todellakaan haluaisi olla heidän kanssaan enää.
Niinhän sitä haluaisi ajatella ettei tarvisi tuntea surua. Suru paljon kauheampi tunne kuin viha.
t. psykologi
Tuolla logiikalla minun pitäisi sitten varmaan vihata kuolleita läheisiäni oikein olan takaa.
Kuolema on täysin eri asia kuin ero. Kuolema ei synnytä samanlaista katkeruutta, erossa paljon helpompi keksiä syitä olla vihaisia exille ettei tarvisi tuntea sitä surua kun edelleen kaipaa niitä hyviä aikoja ennen pettämisiä jne. Ihminen on edelleen olemassa muttet voi olla hänen kanssaan. Monelle kaipuu käy sietämättömäksi ja sitten keksitään syitä olla vihaisia ettei tarvisi tuntea surua. Yllättyisit kuinka monen potilaan kanssa tämä lopulta selviää.
Esimerkkinä pettäminen, loistava tekosyy vihalle. Henkilö kuitenkin kaipaa kipeästi niitä onnellisia aikoja exän kanssa eikä voi sietää sitä surun tunnetta. Siksi ajatukset keskittyy jatkuvasti sen pettämistapahtuman ympärille jotta voi tuntea vihaa peittämään surua.
t. psykologi
Höpsistä, viha ja suru on oikeita ja hyviä tunteita ja niillä on kummallakin oma paikkansa. Jos sinusta suru on vaikeampi tunne käsitellä kuin viha, niin älä luule, että me kaikki ollaan samanlaisia.
Häpeää se on. Et hyväksy sitä, että olet ollut keskenkasvuinen. Vaadit nyt itseltäsi, että olisi pitänyt osata.
Ehkä sitten kun ymmärrät ne kasvuksi ja osaat ottaa opiksi niistä tähän hetkeen, viha laantuu.
Ne ovat osa sinun matkaasi ja sinua.
Käsittelet kenties niiden merkitystä nyt.
Minullakin on yhtä exää kohtaan vihaa ja ällötystä, joskus enemmän ja toisinaan vähemmän. Yhtä exää kohtaan taas pientä ivallisuutta ja ärtymystä kun häntä ajattelen. En ihan ymmärrä miksi näitä tunnen. Mutta kaippa exät aina jättää jonkunlaisen olon, ovathan he olleet joskus tärkeitä. Useimpia kohtaan on vain ihmetys, että mitä ihmettä hänessä oikein näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Voisiko hyväksyä sen, että silllon oli silloin ja silloin teki niitä asioita ja ratkaisuja niillä eväillä mitä sillloin oli...Niissä olosuhteissa kuun oli.
Nyt on nyt ja nyt on eri olosuhteet ja nyt on eri eväät, mutta ei ole enää ne tilanteet.
Tee tässä hetkessä hyviä valintoja ja ratkaisuja nätillä eväillä.
Ehkä kymmenen vuoden kuluttua ihmettelet, miksi vihasit niin mennyttä.
Tämä elämä on kehittymistä hetkistä hetkissä.
Nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä vihan tunne on ihan normaali eroprosessissa. Miksi itse en tuntisi esimerkiksi vihaa exääni kohtaan, kun hän valehteli ja petti ja oli etsinyt jo toisen?
Mutta nämä asiat ei ole tuoreita. Tuntuu ihan absurdilta tuntea näin asioista, jotka tapahtuivat vuosia sitten. Toki joitain asioita sain tietää vasta jälkikäteen, mutta osaa asioista en vuosiin pitänyt minään ja nyt yhtäkkiä hirveä raivo.
Toisaalta olen ehkä joutunut opettelemaan rajojen vetämistä viimeisen parin vuoden aikana enemmän kuin aiemmin, ja nyt sitten näen etenkin tuossa yhdessä suhteessa todella paljon rajattomuutta ja suoranaista hylkäämistä. Jännä juttu, että olin vuosikausia aivan lääpälläni siihen mieheen. Ja tein vaikka mitä myönnytyksiä, jotka eivät nyt tulisi kuuloonkaan. Eikä olisi silloinkaan pitänyt tulla.
Minun mielestäni tuo kertoo aika selvästi minkä takia tunnet nyt vihaa. Viha on suojeleva tunne jonka avulla vedetään rajoja. Silloin aikoinaan et ehkä ymmärtänyt tilannetta, ei ollut mitään mihin verrata sitä etkä tajunnut että mies käyttäytyi huonosti sinua kohtaan. Nyt olet oppinut suojelemaan itseäsi ja tuntemaan vihaankin, ja alkanut käsitellä vanhoja asioita uudestaan. Elämä on välillä kuin sipuli, kerros kerrokselta samat asiat tulevat uudestaan vastaan, mutta vähän erilaisina. Tämä nyt on vain minun mielipiteeni, en ole mikään psykologi :). Kaikilla tunteilla on joku tarkoitus, myös negatiivisilla. Yleensä niiden tarkoitus on suojella, vaikka välillä ne voivat tehdä sen yksilön kannalta vähän väärin. Itsemyötätunto (terapiasuuntaus) auttaa suhtautumaan omiin negatiivisiinkin tunteisiin ymmärtävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulle sattunut viime aikoina jotain ikävää? Joskus tällaisissa tilanteissa tulevat mieleen sellaisetkin vanhat jutut, joista on jo ajatellut päässeensä yli ja muut menneet pettymykset.
Vihahan on yksi suruprosessin vaihe, sillä saat etäisyyttä ihmiseen/asiaan, josta luopumista suret. En olisi ikinä ennalta uskonut, miten negatiivisesti suhtauduin äitiini yhdessä vaiheessa, kun surin hänen kuolemaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se on ihan normaalia, että ihmiset herättävät uudenlaisia muistoja myöhemmin elämässä, kun se oma maailma on muuttunut tai vain, että on jäänyt jotain hampaankoloon. Abortti saattaa hyvinkin olla trauma, joka aktivoituu vielä vuosien päästä. Itse tällä hetkellä vihaan useampaakin eksää, koska eivät halunneet lapsia ja erosimme tämän vuoksi. Olen siis lapseton edelleen. Nämä tunteet siis aktivoituivat, kun erosin viimeisestä taas tästä samasta syystä.
Mulla on sama (siis sekä exiä että yhdenyönpanoja kohtaan) ja itse olen tullut siihen tulokseen, että exien osalta se johtuu siitä että rakkaushormonit saa jotenkin katsomaan sormien läpi sellaista mitä normisti ei siedä keneltäkään. Sitten kun hormonit ei enää ole sotkemassa normaalia ajattelua niin se ihan oikeutettu vi ha nousee esiin. Noiden yhdenyönpanojen suhteen sama mielenhäiriö on johtunut lähinnä alkoholista ja siksi pään selvittyä sitä hoitoa ei siedä edes silmissään.
N40+
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on paljon hyviä vastauksia. Mua huolestutti tässä tilanteessa se, että palaan niin suurella tunteella niihin tilanteisiin, jotka silloin aiemmin ohitin olankohautuksella. Tuntui, että olenko hulluksi tulossa ja olenko säälittävä ja pikkumainen kun vanhoja muistelen. Ymmärrän nyt, että olen tosiaan kasvanut ja kypsynyt noista ajoista, ja viha on tosiaan oikeutettua. Vaikka jälkikätisestikin.
Minulla on aina ollut taipumus selitellä (etenkin läheisteni) ikävää kohtelua jollain, mikä oikeuttaa sen. On ollut pitkään vaikea suuttua, vaikka olisinkin vihainen. Nyt selittelen eksäni käytöstä itselleni nuoruudella. Totta se toki on, mutta en jotenkin osaa olla nollaamatta omia tunteitani kun myönnän sen.
Jaaja minä kun luulin olevani ainutlaatuinen :D