Vakava masennus ja parisuhde.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 23:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 23:48"]

Mielenterveysongelmainen = hullu, varsin yksinkertaista, eikö vain, Kun on katsellut mieleltään sairaan ihmisen kanssa elämistä, maailmaa tarkastelee muuten kuin vaaleanpunaisten lasien läpi. Edelleen ihmiselämä on liian lyhyt itsensä kiduttamiselle, myös täyspäisiä kumppaneita riittää jokaiselle. Tai joskus voi olla yksin, sillä parisuhteet ovat useimmiten piikki pyllyssä.

[/quote]

Pakko kysyä, oletko ollut ikinä parisuhteessa? Onko sinulla lapsia? Miten joku aikuinen ihminen voi olla tunteeton, mustavalkoisesti ajatteleva. 

[/quote]

Etkö sä pössö huomaa, että tämä kirjoitus on selkeästi vaikea masennus-diagnoosipotilaan kirjoittama? Itsellä oli vaikean masennuksen diagnoosi aikoinaan ja maailmankuva on silloin mustavalkoinen. Sitä kokee itsensä/muut samalla tavalla "hullut" pohjasakaksi, joiden ei vaan anneta kuolla ja kokee tahrivansa ympärillä olevat omaan paskaansa, koska " niillä olisi parempi olla ilman minua". Masennus on sairaus ja siksi tarpeeksi "hyvätasoisen" masennuksen kanssa alkaa nämä tämän tason jutut. Ja kyseessä on siis ihan oikea tunne, että on pelkkää paskaa ja terveet olkoon keskenään, olen pelkkä riippakivi. Olet niinsanotusti lyömässä lyötyä nyt. terv. uusi ketjussa

Meillä sama ongelma. Mies on viikot kotoa poissa ja tulee viikonlopuiksi kotiin. Mä olin alkuvuodesta töistä vapaalla ja olin niin paljon yksin, että masennuin. Nyt käyn taas arkena töissä ja olo paljon parempi, mutta välillä iskee masennus. Ja välillä riidellään ihan tyhmistä pikkuasioista ne ainoat yhteiset päivät. Mä en jaksa riidellä. Mutta en ikimaailmassa halua erota. Rakastan miestäni ja hän minua. Kyllä me tästä selvitään. Pitää vain keksiä joku ratkaisu ja lopettaa turha riitely ja voittaa masennus.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 23:48"]

Mielenterveysongelmainen = hullu, varsin yksinkertaista, eikö vain, Kun on katsellut mieleltään sairaan ihmisen kanssa elämistä, maailmaa tarkastelee muuten kuin vaaleanpunaisten lasien läpi. Edelleen ihmiselämä on liian lyhyt itsensä kiduttamiselle, myös täyspäisiä kumppaneita riittää jokaiselle. Tai joskus voi olla yksin, sillä parisuhteet ovat useimmiten piikki pyllyssä.

[/quote]

Tämän takia minäkin haluaisin erota. Olen se masentunut osapuoli, enkä jaksa enää kun tuntuu että kaikki alamäet meidän suhteessa ja perhe-elämässä on sen syytä, että minä en pysty olemaan onnellinen.

Lapset kärsii. Mies kärsii. Kaikki kärsii koska minä en voi olla terve.

En halua olla mieheni unelmien esteenä ja toivoisin että lapseni saisivat äitipuolen joka pystyisi heitä hoitamaan ilman kiukkua ja väsymystä. Tiedän, että minun kanssa elämäminen on jotain ihan muuta kuin normaalin ja terveen. Joka päivä mietin lähtöä, mutta en tiedä minne. En pysty pienellä eläkkeelläni maksamaan asuntoa jossa lapsilla olisi edes yhteinen huone ja huonekaluja. Ehkä vain lähden lopullisesti pois. Niin en pilaa toisten elämää.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 23:48"]

Mielenterveysongelmainen = hullu, varsin yksinkertaista, eikö vain, Kun on katsellut mieleltään sairaan ihmisen kanssa elämistä, maailmaa tarkastelee muuten kuin vaaleanpunaisten lasien läpi. Edelleen ihmiselämä on liian lyhyt itsensä kiduttamiselle, myös täyspäisiä kumppaneita riittää jokaiselle. Tai joskus voi olla yksin, sillä parisuhteet ovat useimmiten piikki pyllyssä.

[/quote]

Uskon sen että parisuhteet ovat sinulle piikki pyllyssä - ja syyhän on aina siinä vastapuolessa eikö niin? Uskomaton kommentti, toivon ettet saa ikinä mitään vakavaa sairautta, sillä masennus kuuluu siihen joukkoon aivan siinä missä fyysisetkin oireet. Sillä erolla, että masennus tekee usein tuntuvasti suurempaa tuhoa sairastuneen elämään ja siitä on vaikeampi parantua.

[quote author="Vierailija" time="27.08.2013 klo 23:34"]

Toivoisin, että terve puolisko lähtisi. Pysymällä hänkin sairastuu, ihmiselämä on liian lyhyt hullun kanssa elettäväksi. Lapset terveelle ja hullu tunkiolle.

[/quote]

Tiedän että tällaiset kommentit pitäisi jättää omaan arvoonsa ja sivuuttaa typerinä ja lapsellisina, mutta et usko miten pahalta tämän lukeminen minusta tuntui. Olen vakavasti masentunut ja pohdin koko ajan vain sitä miten paljon tuskaa aiheutan läheisilleni, enkä vain pysty muuttumaan normaaliksi terveeksi ihmiseksi vaikka kuinka haluaisin ja yrittäisin.

Kokeilepa ajatusta siitä että sinäkin olisit tänä aamuna herännyt musertavaan tuskaan, ahdistukseen ja tyhjyyden tunteeseen. Miettinyt sitä että miten jaksat taas kahlata tämän päivän läpi, vai olisiko tänään se päivä kun pistät vihdoin kärsimykselle pisteen? Ainoa asia mikä pitää minua yhä elämässä kiinni on puoliso ja lapset, joita rakastan niin paljon etten voisi tuottaa heille enää yhtää enempää tuskaa. Jos voisin vain kadota niin tekisin sen heti.

Kertokaa lisää niitä kokemuksianne.