Lue keskustelun säännöt.
Miten eroon ainaisesta häpeästä?
18.08.2020 |
Kysymys otsikossa. Onko joku onnistunut tässä? Vinkkejä?
Olen tehnyt paljon töitä mun itsetunnon kanssa ja jonkun verran onnistunutkin siinä, mutta etenkin stressaavissa elämäntilanteissa huomaan että häpeä ja tunne huonommuudesta jylläävät vatsanpohjassa vielä tosi vahvasti, ja kuormittavat siten entistä enemmän. Juuret tähän ovat lapsuudessani. Perustarpeistani kyllä huolehdittiin, mutta tunnetasolla vanhempani eivät oikein osanneet tukea (isä mm. pakotti kumittamaan osan tekemästäni piirustuksesta pois ja piirtämään uudestaan jos se ei ollut riittävän realistinen, äiti kommentoi koulun juoksukisoihin pääsyäni että "kannattaako sun nyt mennä sinne, kun et pärjää kuitenkaan", jos sain matikan kokeesta 10- niin ensimmäisenä piti katsoa että missä tehtävässä olin tehnyt virheen jne.)
Järjellä ajateltuna käsitän, että nuo häpeän ja huonommuuden tunteet ovat useimmiten tarpeettomia, mutta miten tästä voisi päästä aidosti eteenpäin? Esim. töissä haluan kehittyä ja laajentaa osaamistani, mikä edellyttää välillä taiteilua epävarmuudessa ja epämukavuusalueella.
Kiitos asiallisista kommenteista jo etukäteen.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen lisäksi, että tykkäät/yrität tykätä itsestäsi, niin pidätkö myös muista ihmisistä vai arvosteletko heitä mielessäsi? Vanhemmilta opitut ajatusmallit tietysti vaikuttavat, toivottavasti opit pois sellaisesta :)
Mene huonompiesi seuraan pätemään.
Terapia voi auttaa. Mahdollisesti myös itsetunnon kohentaminen oman elämän kehittämisellä on vaihtoehto. Jos on psyykkisiä ongelmia, niin lääkkeet on myös vaihtoehto.
Olen käynyt joitain kertoja suggestioterapiassa esiintymisjännityksen vuoksi, mutta lapsuudessa opittujen negatiivisten ajatusmallien muuttaminen vaatisi varmaan jotain intensiivisempää ja pidempikestoista terapiaa. Sellaiseen en ole toistaiseksi välittänyt sitoutua. Ajatuksena se ei välttämättä olisi mahdoton, jos vaan tietäisi että minkä tyyppinen terapia olisi paras. Mielialalääkkeitä en sen sijaan ole kokeillut enkä kovin helpolla haluakaan kokeilla; ne ei mun mielestä korjaa sitä ongelmien juurisyytä. En myöskään tunne itseäni masentuneeksi, ja elämä rullaa päällisin puolin ihan hyvin. Nämä itsesyytökset ja -epäilyt, mokaamisen pelko ja häpeä vaan vievät jonkun verran voimavaroja ja kapasiteettia, jonka käyttäisin mieluummin johonkin fiksumpaan.
Muita ihmisiä arvostelen harvoin ja pyrin siihen että tekisin sen vain hyvästä syystä.
Mietin, että voisin kokeilla listata iltaisin asioita, joista on päivän mittaan tullut onnistumisen kokemuksia. Esim. eilen oli pieni suuri voitto, kun rohkaistuin yhdessä puhelinpalaverissa kertomaan yhdestä asiasta tavallista laveammin (yleensä olen yrittänyt vastata mahdollisimman lyhyesti ja täsmällisesti siihen mitä kysytään, etten "veisi turhaan muiden aikaa"). Tietysti sekin sitten hävetti jälkeenpäin, että jos se mun kertoma juttu kuulosti muiden mielestä tyhmältä. Mutta enimmäkseen pidin sitä silti voittona :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kärsin tästä myös. Terapiassa kävin jonkun aikaa. Aloitan varmaan uudestaan, kun palaan joskus hoitovapaalta töihin. Käsiteltiin pääasiassa syyllisyyden tunteita ja vain vähän häpeää. Minulla ei auta tuo epämukavuusalueelle siirtyminen, koska koen olevani siellä lähes jatkuvasti. Kaikki sosiaalinen kanssakäyminen aiheuttaa jonkin verran häpeää. Mietin jälkeenpäin käytyjä keskusteluja ja sanoinko jotakin hölmöä. Sitten häpeän omia juttujani ja mietin puhuinko liikaa ym.
Nykyisessä työssäni asiakaskohtaamiset ovat kamalia, kun en tunne olevani tarpeeksi asiantunteva. Menen lukkoon heidän kysymysten edessä, vaikka osaisinkin vastata. Työssäni ei varsinaisesti olla asiakkaiden kanssa tekemisisssä, mutta niitäkin tilanteita on. Edellisessä työssä asiakaspalvelijana tunsin olevani oikeassa paikassa.
Itselläni vaikuttaa myös ex-kaveri, joka loukkaantui helposti sanomisistani. Tunnen olevani vääränlainen ja puhuvani väärällä tavalla. Tätä käsiteltiin terapiassa ja terapeutti yritti vakuuttaa, että siinä oli kyse enemmänkin kaverini tulkinnoista. En voi olla vastuussa jokaisen tunteista. Minun pitäisi tuo vielä sisäistää. Muidenkin näkökulmat asioihin ovat auttaneet.
Taustani on samantyylinen kuin ap:lla. Vanhempani ovat olleet arvostelevia muita ja toisiaan kohtaan.
Eniten minua on auttanut mieheni, vaikka joskus ihmettelenkin miten jaksaa vatvomistani ja kyselyitäni. Saatan vieläkin kysellä, että sanoinko tyhmästi ja puhuinko liikaa jossain tilanteissa. Myös lapsen saanti auttoi jotenkin itsevarmuuteen, vaikka se toi myös uusia epävarmuuksia. Ei auttanut, että epävarmuuksieni keskellä minua arvosteltiin ylisuojelevaiseksi, kerrottiin kuinka imetys pitää lopettaa tiettynä hetkenä, lasta pitää antaa hoitoon enemmän, olen hävinnyt mammamaailmaan ym... Sain oikeasti tehdä töitä vakuttaakseni itselleni olevani ihan kelpo ihminen ja äiti. Vieläkin sillä matkalla...
Kirjallisuutta asiaan liittyen, mindfullnesiin tutustuminen ym. ovat auttaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkaisin sinuna terapiaa, miettisin myös mikä terapiasuuntaus on oikea.
EI mullla ole häpeää. Vaaan näen järjelllä miten ihmiset käyttäytyyy, mitä kuvitttelevat itsestään ja muista, miten some vaikutttaa ihmisten näkemyksiiin ihmiskuvasta ja elämästä, miten teeennäisiä ihmiset ovat, miteeen itsestään selväää kaikki tuntuu olevan joka luo kehikooon maaailmankaikkeudelle.
Hakeudu sinne epämukavuusaluelle, kun huomaat että hallitset tilanteen mistä et pidä, niin alat oppia luottamaan itseesi. Jokainen on joskus epävarma, se on inhimillistä.