Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Argh, 1-vuotias uroskoira kehityksestä jäljessä--
26.08.2013 |
Ok, on selvästi myöhään kehittyvää rotua, mutta kun kaikki samanrotuisetkin ovat tässä iässä päässeet pahimmasta murkkuiästä ohi, tällä se vasta alkoi nyt!
Ois se kivempi tapella murkkutappelut pentukokoisen kuin yli 40-kiloisen teiniangstin kanssa, joka on yhtäkkiä päättänyt, ettei sen tarvi kävellä nätisti hihnassa, totella tai että on ihan ok purra omistajan rannetta...
Kommentit (9)
Eiköhän tässä kehittymistä ole kuitenkin hidastanut dominoiva vanha koira. Mutta älkää huolehtiko, en ole luopumassa koirasta "pitovaikeuksien" tai muunkaan takia, kunhan vaan kiroan kun sain äsken mukavat hampaanjäljet ranteeseen ja sitä ennen sain melkein olkapääni sijoiltaan lenkillä---
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se joskus on. Onneksi noita käytöksiä on helppo muuttaa koulutuksen avulla, johtuipa murkkuiästä tai muusta. Ihan vaan palkkaamalla toivotusta ja jättämällä ei-toivotun huomiotta. Esim. jos koira riekkuu hihnassa, pysähdytään eikä edetä ennen kuin se on rauhoittunut. Sitten jos kävelee hyvin, kehutaan.
luonnevikainen elukka ja te syytätte "Murrosikää"? Älkää viitsikö inhimillistää eläimiä
[quote author="Vierailija" time="26.08.2013 klo 12:18"]
luonnevikainen elukka ja te syytätte "Murrosikää"? Älkää viitsikö inhimillistää eläimiä
[/quote]
Höpö höpö, ja toivottavasti et ikinä itse koiraa ota, jos olet vuoden ikäisen koiran tuomitsemassa luonnevikaiseksi tuollaisen takia. Todennäköisesti se koira vaan on nyt vähän ylivilkas ja häslää pentumaisesti, eikä esim se pureminen ole mitään raivokasta taistelua... Se vaan se leikkisä ja harmittomaksikin tarkoitettu häsläys tekee joskus kipeää ja on ikävää jos pentusella on painoa 40 kg... Mutta joo, ei se mikään luonnevikainen ole tuon perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli myös uroskoira vuoden iässä ihan järkyttävä riiviö. Roikkui hihassa, hyppi päälle, riepotti talutinta. Sidoin herran monta kertaa lyhtypylvääseen tai puuhun jäähylle, josta jatkettiin matkaa vasta kun kaikki tassut pysyivät maassa. Erittäin monta kertaa nielin raivon kyyneleitä kun olin koiran kanssa ulkona. Mies otti siinä vaiheessa hetkeksi vetovastuun, koska koira ei hänen nenilleen pomppinut ja pikkuhiljaa se käytös meni ohi. Nyt meillä on mitä lutuisin noutajaluppa, eikä ikinä uskoisi miten rumasti se joskus aikoinaan temppuili ja miten monta kertaa teki mieli kuristaa koko otus.
Isoilla koirilla murkkuikä tulee myöhemmin. Meillä rauhottui vasta 2-vuotiaana. Muutos tapahtui kuin veitsellä leikaten, uho loppui ihan yhtäkkiä. Ei kannata heittää pyyhettä kehään vaan jatkaa määrätietoisesti koulutusta. Vaivannäkönne palkitaan vielä ruhtinaallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu meillä 8.. Kyllä tästä vielä koira tulee, eikä tosiaan pure purrakseen, vaan ottaa innoissaan ranteesta kiinni kun käy kierroksilla.
Kyllä koirillakin on murkkuikä, ei se oli inhimillistämistä. Meidän vanha herra oli aivan kamala 8-kuisena, peiton allakaan ei uskaltanut maata niin että varvas näkyy, kun takuuvarmasti iski kiinni :) Ja kun aikuistui, uskomattoman upea koira siitä tuli.
Ja miksi ottaa riesaksi? No koska tälläinen on onneksi väliaikainen vaihe. Ei noi uhmis- ja murkkuihmislapsetkaan aina niin kuuliaisia ole, enkä silti koen etteivät ole riesoja :)
ap
Alue: Aihe vapaa
Koiran aikuistumisen aikataulu ei ole mikään hallitsematon luonnonlaki, jonka pitää alkaa ja loppua tiettyyn aikaan, että se olisi "normaalia". Siihen vaikuttavat suuresti myös muun lauman (ihmisten) tekemiset ja suhtautuminen koiraan oikeaan aikaan...