Lue keskustelun säännöt.
Lapsi väittää aina, ettei hänellä ole hauskaa...
18.08.2020 |
Tämä on vähän hankalaa selittää, mutta 6-vuotias poika on sellainen, että hän ei jostain syystä koskaan kerro positiivisista tunteista. Silloinkin kun hänellä on selkeästi hauskaa (leikkii toisten lasten kanssa, pelaa tennistä, on ollut telttaretkellä tai huvipuistossa tms.), hän aina saman tien heti sanoo, että ei ollut hauskaa, vaan tylsää ja kauheaa. Joskus jopa itkee sitä, miten kauheaa on ollut. Olen aivan ymmälläni. Tätä on jatkunut ainakin siitä asti, kun oppi puhumaan. Muuten on ihan tavallinen iloinen lapsi, hellittelee ja vitsailee ja on hyvät sosiaaliset taidot. Tunteista ei mielellään puhu, paitsi tosiaan negatiivisista ja liioittelee niitä ihan äärimmäisyyksiin asti. Kaikki asialliset vinkit otan kiitollisena vastaan, mistä voisi olla kyse?
Kommentit (4)
Meillä 7 vee poika, jolla on aina mukavaa minne meneekin, mutta lähteminen aiheuttaa hirveää valitusta ja päivän päätteeksi hän oikein keksimällä keksii jonkun jutun, joka on aiheuttanut mielipahaa tyyliin "välipala oli pahaa". Tämmöinen ollut aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että hänellä on vääristynyt käsitys tavallisesta elämästä ja hauskanpidosta. Samoin kuin monilla aikuisillakin joiden mielestä normaaliin elämään kuuluu kaikkea sellaista mitä julkkiksillakin on. Poikasi kuulostaa siltä että hän pettyy kun ylimaalliset odotukset eivät täyty. Keskustele pojan kanssa. Myös ennen kun menette huvipuistoon tai pelaamaan tennistä.
Kiitos kommenteista. Uskon kyllä, että hän tajuaa, mitä hauska tarkoittaa noin niin kuin kielen tasolla, ja että nauru ja sen semmoinen kuuluu siihen. Hän siis on ihan hauska poika ja näennäisesti hänellä on hauskaa, mutta ihmetyttää, miksi sitä ei koskaan voi "myöntää". Kauheaa tommonen perusnegatiivisuus hänessä, jos se sitä on. Mietityttää myös, onko jotenkin tunnetasolla häiriintynyt tai voiko tuohon ylipäätään vaikuttaa. Vai onko se vaan niin, että omille vanhemmille ei jostain syystä voi suoda sitä iloa, että olis ollut hauskaa, siis eräänlaista manipulaatiota tai pois päin työntämistä. Siltä se ainakin tuntuu.
Ja ei meidän elämä mitään teemapuistoa tosiaan ole, ihan tavallista alemman keskiluokan eloa. Mainitsin noi huvipuistot ja muut siis esimerkkinä siitä, että silloinkaan kun ihan oikeasti on hauskaa ja erityistä, ei sitä silloinkaan voi myöntää. Olen kyllä kysynyt häneltä, miksi sanoo aina niin, mutta ei ole sitä mitenkään osannut tai halunnut selittää. Uskon, ettei tiedä itsekään.
Mikä on hänen käsityksensä hauskasta? Käsittääkö hän että nauru kuuluu ns. hauskanpitoon?