Alkuvuonna syntyneet lapset ovat todennäköisemmin kiusaajia ja loppuvuodesta syntyneitä lapsia kiusataan
"syys–joulukuussa syntyneillä lapsilla oli suurempi riski joutua kiusatuiksi kuin alkuvuodesta syntyneillä ikätovereilla. Vastaavasti saman ikäluokan vanhimmat, tammi-huhtikuussa syntyneet olivat nuorempia useammin kiusaajia.
Suhteellisen iän on havaittu olevan yhteydessä myös koulumenestykseen ja lasten psyykkiseen hyvinvointiin"
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5037827/Turkulaistutkimus+Kiusaam…
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksi loppuvuonna syntyneiden koulun aloitusta ei enemmän siirretä vuodella. Itse syntynyt joulukuussa, kaikki kaverini olivat menossa kouluun vasta seuraavana syksynä ja ne, jotka oli syntyneet samana vuonna kuin minä, ei koskaan ottaneet leikkeihinsä.
Onneksi aloitin koulun vuotta myöhemmin. Onneksi oma lapsi syntyi alkuvuodesta.
Tuossa jutussa puhuttiin suhteellisista ikäeroista, mikä on varmaan olennaisempaa kuin se, missä kohdassa vuotta on syntynyt. Ellen väärin ymmärtänyt. Vaikka loppuvuonna syntyneiden koulunaloitusta siirrettäisiin, niin se ei poistaisi luokissa olevia suhteellisia ikäeroja. Se vain muuttaisi sitä, ketkä ovat vanhimpia ja ketkä nuorimpia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli jos synnytys uhkaa käynnistyä 31.12., niin pidättele vielä.
Tai laita kouluun vuotta myöhemmin.
Tuli mieleen hassu ajatus, että mitä jos kaikki yrittäisivät estää lastaan olemasta luokan nuorin. Mitenköhän pitkälle siinä voi mennä, että lapsen voi laittaa kouluun vuotta myöhemmin? Voiko, jos lapsi on syntynyt joulukuun puolessavälissä? Marraskuussa? Lokakuussa? ...
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksi loppuvuonna syntyneiden koulun aloitusta ei enemmän siirretä vuodella. Itse syntynyt joulukuussa, kaikki kaverini olivat menossa kouluun vasta seuraavana syksynä ja ne, jotka oli syntyneet samana vuonna kuin minä, ei koskaan ottaneet leikkeihinsä.
Onneksi aloitin koulun vuotta myöhemmin. Onneksi oma lapsi syntyi alkuvuodesta.
Vaikka loppuvuonna syntyneiden koulunaloitusta siirrettäisiin, niin se ei poistaisi luokissa olevia suhteellisia ikäeroja. Se vain muuttaisi sitä, ketkä ovat vanhimpia ja ketkä nuorimpia.
Juuri noin. Esim. Britanniassa raja menee elo/syyskuun vaihteessa. Kesällä syntyneet on luokan nuorimpia, syksyllä syntyneet vanhimpia. Ja parhaiten pärjää ne syksyllä syntyneet.
Onks kukaan muuten kokeillut kirkasvalolamppua vauvalle?
http://auringonnoustessa.blogspot.com/2014/12/kirkasvalo-ja-reilu-parik…
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miksi loppuvuonna syntyneiden koulun aloitusta ei enemmän siirretä vuodella. Itse syntynyt joulukuussa, kaikki kaverini olivat menossa kouluun vasta seuraavana syksynä ja ne, jotka oli syntyneet samana vuonna kuin minä, ei koskaan ottaneet leikkeihinsä.
Onneksi aloitin koulun vuotta myöhemmin. Onneksi oma lapsi syntyi alkuvuodesta.
Tai jospa vain vanhemmat opettaisivat, ettei toisia saa kiusata ja puuttuisivat jokaiseen syytökseen vakavasti.
Johtuvatko tällaiset hierarkiat pelkästään siitä, että vanhemmat ovat keskimäärin vahvemmilla ikänsä takia, vai myös siitä että ikäeroista tulee lapsille mielikuvia "paremmasta" ja "huonommasta"? Eli vaikuttaako lasten käytökseen myös pelkkä tieto toistensa syntymäpäivistä?
Lapsethan eivät kiusaa ja vertaa itseänsä toisiin, elleivät jostain saa tähän mallin. Olen itse alkuvuodesta syntynyt, enkä kiusannut. Päinvastoin, kannustin kaikkia ja puolustin oikeudenmukaisuutta. Vanhempani antoivat minulle todella hyvän mallin. Jokainen kantaa vastuun omasta käytöksestään (toisen persoona, sosiaalisuus, tapa puhua tai mikään muukaan ei anna oikeutta huonoon käytökseen), kaikilla on oikeus olla omanlaisensa persoona, ainoastaan vahingoittavaan käytökseen puututaan jne.
Olen itse lapseton, mutta sivusta seuraan kun vanhemmat leipovat alkuvuodesta syntyneestä lapsestaan kiusaajaa. Vertaavat ääneen muihin samanikäisiin, kuinka osaa sitä ja tätä ja tota paremmin kuin ikäisensä. Naureskellen kertoivat kun samanikäinen poika ei osannut puhua yhtä hyvin kuin heidän tyttönsä. Pojathan kehittyvät muutenkin jäljessä tyttöjä kaikilla mittapuilla keskimäärin, johtuen ihan aivojen kehityksen eroista. Sitten ihmettelivät ihan aidosti, kun tytöstään oli tullut kommenttia päiväkodissa, että välillä jättää kahta lasta leikeistä ulkopuolelle ja kommentoi vieressä ilkeästi jos toinen epäonnistuu jossain. Sanoin ihan suoraan, että ehkä kannattaa miettiä miten puhutte tytölle muista lapsista, mutta ei mene perille.
Kun muistelen omia kouluaikojani ja mietin keitä mahdollisesti kiusattiin niin eipä tuolla tutkimuksella kauheasti yhtymäkohtia todellisen elämän kanssa ole. Enemmän sattumaa kuka minäkin vuonna joutui kiusatuksi. Tai kuka oli kiusaaja.
Mun kouluajoista on niin kauan että senaikanen kiusaaminen oli varmasti erilaista kuin nykyinen.
Vierailija kirjoitti:
Johtuvatko tällaiset hierarkiat pelkästään siitä, että vanhemmat ovat keskimäärin vahvemmilla ikänsä takia, vai myös siitä että ikäeroista tulee lapsille mielikuvia "paremmasta" ja "huonommasta"? Eli vaikuttaako lasten käytökseen myös pelkkä tieto toistensa syntymäpäivistä?
Niinpä. Osin voi olla ihan ylemmyydentuntoa siitä kun tietää olevansa vanhin ja se johtaa vallantavoitteluun. Toisaalta etenkin pojilla pelkkä kokoerokin määrittää nokkimisjärjestystä.
Luulisi, ettei monetkaan toisten ikiä mieti tai edes tiedä. Kiusaajat eivät myöskään ole luonteeltaan sieltä kypsemmästä päästä, joten miten sitäkään piirrettä voisi vertailussa hyödyntää, jollei anna sille uusmerkitystä? Mistä johtuu moinen kompensoinnin tarve, tutkikoot sitä. Kiusaajilla on kuulemma ainakin "tavanomaista" vahvempi taipumus kokea sosiaalista häpeää. Kun nyt muistelette, niin näkyiköhän se kumminkin myös ulospäin ja millai?
Vierailija kirjoitti:
Johtuvatko tällaiset hierarkiat pelkästään siitä, että vanhemmat ovat keskimäärin vahvemmilla ikänsä takia, vai myös siitä että ikäeroista tulee lapsille mielikuvia "paremmasta" ja "huonommasta"? Eli vaikuttaako lasten käytökseen myös pelkkä tieto toistensa syntymäpäivistä?
Lapsilla ikäjärjestys tuntuu olevan hirmu merkityksellinen. Tuntuu hassulta kun naapurin lapsi tuntee olevansa valtavan paljon vanhempi kuin oma lapseni vaikka ikäeroa vain 4 kk. Ihan samankokoisiakin ovat.
Vierailija kirjoitti:
Johtuvatko tällaiset hierarkiat pelkästään siitä, että vanhemmat ovat keskimäärin vahvemmilla ikänsä takia, vai myös siitä että ikäeroista tulee lapsille mielikuvia "paremmasta" ja "huonommasta"? Eli vaikuttaako lasten käytökseen myös pelkkä tieto toistensa syntymäpäivistä?
Voi olla että johtuu ihan siitä, että keskimäärin alkuvuodesta syntyneiden vanhemmat suitsuttavat lapselleen, kuinka tämä on muita parempi ja lahjakkaampi. Esim. alle kouluiässä tuollainen yhdeksän kuukauden ikäero näkyy kyllä taidoissa ja eka luokalla vaikkapa kyvyssä olla osa ryhmää ja ryhmätyä. Tämä ei itsessään selitä kiusaamista, sillä aina osa lapsista pitää huolta pienemmästä ja heikommasta, ja aina osa lapsista hyökkää heikomman kimppuun. Siinä on jotain opittua.
Selvää siis on, ettei kaikista lapsista tule kiusaajia vaikka syntyvät alkuvuonna. Todennäköisesti selityksenä on, että keskimäärin alkuvuonna syntyneiden vanhemmat opettavat tällaista toiseen vertailun mallia lapsesta asti, koska ovat niin ylpeitä kuinka oma lapsi onkin päiväkotiryhmän etevin tai motorisesti kehittynein.
Kiusaaminen on sosiaalinen ja opittu ilmiö, väitän minä. Ihan mututuntumalla.
Vierailija kirjoitti:
Luulisi, ettei monetkaan toisten ikiä mieti tai edes tiedä. Kiusaajat eivät myöskään ole luonteeltaan sieltä kypsemmästä päästä, joten miten sitäkään piirrettä voisi vertailussa hyödyntää, jollei anna sille uusmerkitystä? Mistä johtuu moinen kompensoinnin tarve, tutkikoot sitä. Kiusaajilla on kuulemma ainakin "tavanomaista" vahvempi taipumus kokea sosiaalista häpeää. Kun nyt muistelette, niin näkyiköhän se kumminkin myös ulospäin ja millai?
Kyllä koululuokissa iät tiedetään hyvin tarkkaan ja ainakin oman sukupuolen edustajista osataan hyvin kertoa ketkä on itseä vanhempia ja ketkä nuorempia. Etenkin on päivänselvää oppilaille kuka on koko luokan vanhin ja kuka nuorin. Nuo on yllättävän merkityksellisiä asioita.
Jos niitä marras- joulukuussa syntyneitä alettaisi siirtää vuotta myöhempien luokalle, ongelma vaan siirtyy. Sitten ne syys- lokakuussa syntyneet on niitä nuorimpia. En tiedä olisiko ideaa isommissa kouluissa, missä on useampi luokka, tehdä ne a ja b luokat sen syntymäajan mukaan. Tammi- kesäkuussa syntyneet eri ryhmään kuin loppuvuoden lapset. Omat lapset molemmat loppuvuonna syntyneitä, mutta hyvin koulussa pärjää. Molemmat oppi eskarissa lukemaan ekojen joukossa. Enkä huomannut pienempänäkään että ois mitenkään verrattu muihin, se todellinen ikä on aina otettu huomioon.
Poikani on syntynyt helmikuun alkupuolella ja kolmesta lapsestani vain häntä on kiusattu koulussa. Tytär syntyi marraskuun lopussa, eikä häntä ole tietääkseni kiusattu.
Itse olen syntynyt joulukuussa ja koska isäni on pitkä, kasvoin pitkäksi aikaisin ja olin ekaluokalla pidemmästä päästä oppilaita. Opin myös lukemaan helposti ja olin hyvä koulussa.
Älykkyyseroja toki on luokissa, mutta nekin enemmän perimän ja kodin kautta, ei syntymäkuukauden.
Kiusaamisessa koululuokalla ei oppilaan koolla ole ollut mielestäni väliä. Luokkani pahin kiusaaja oli syntynyt joulukuussa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsethan eivät kiusaa ja vertaa itseänsä toisiin, elleivät jostain saa tähän mallin. Olen itse alkuvuodesta syntynyt, enkä kiusannut. Päinvastoin, kannustin kaikkia ja puolustin oikeudenmukaisuutta. Vanhempani antoivat minulle todella hyvän mallin. Jokainen kantaa vastuun omasta käytöksestään (toisen persoona, sosiaalisuus, tapa puhua tai mikään muukaan ei anna oikeutta huonoon käytökseen), kaikilla on oikeus olla omanlaisensa persoona, ainoastaan vahingoittavaan käytökseen puututaan jne.
Olen itse lapseton, mutta sivusta seuraan kun vanhemmat leipovat alkuvuodesta syntyneestä lapsestaan kiusaajaa. Vertaavat ääneen muihin samanikäisiin, kuinka osaa sitä ja tätä ja tota paremmin kuin ikäisensä. Naureskellen kertoivat kun samanikäinen poika ei osannut puhua yhtä hyvin kuin heidän tyttönsä. Pojathan kehittyvät muutenkin jäljessä tyttöjä kaikilla mittapuilla keskimäärin, johtuen ihan aivojen kehityksen eroista. Sitten ihmettelivät ihan aidosti, kun tytöstään oli tullut kommenttia päiväkodissa, että välillä jättää kahta lasta leikeistä ulkopuolelle ja kommentoi vieressä ilkeästi jos toinen epäonnistuu jossain. Sanoin ihan suoraan, että ehkä kannattaa miettiä miten puhutte tytölle muista lapsista, mutta ei mene perille.
Jos vanhemmat on kohtuullisen narsistisia niin niiden lapsestakin tulee kiusaaja, koska vanhemmat opettavat lapsen kiusaamaan. Ja sitten vanhemmat ihmettelevät kun opettajat yms antavat negatiivista palautetta lapsen käytöksestä. "Eihän meidän kultalapsi mitään pahaa tee! Onpas kieroja nuo opettajat kun ties mistä syystä ryhtyy tuollaiseen sotaan meitä vastaan, jostain salaisesta henkilökohtaisesta syystä ne vain inhoaa meitä ja on ottanut meidät silmätikukseen, ne yrittää vain käyttää meidän lasta jonkinlaisena vallankäytön välineenä meitä vastaan, keksivät tuollaisia valheita hyökätäkseen meidän kimppuun."
Jos vanhemmat on erityisen narsistisia niin niiden lapsesta tulee sairas ja kiusattu, koska vanhemmat kiusaavat häntä ja yllyttävät vielä muitakin lapsia kiusaamaan häntä, pyörittävät oikein kiusausverkostoa oman lapsensa pään menoksi. Ja sitten vanhemmat ihmettelevät kun lapsi aikuistuttuaan häippäisee, katkaisee välit ja päätyy kaduille laittomien aineiden käyttäjäksi ja syrjäytyy loppuelämäkseen. "Miten se nyt noin? Törkeän paha ihminen! Hylkäsi meidät! Hylkäsi kaiken sen jälkeen mitä me ollaan sille tehty ja annettu! Varmasti narsisti! Miten saattoi kasvaa noin kieroon vaikka me niin ahkerasti sitä kasvatettiin? Ja vieläpä ryhtyi hu*um*eidenkäy*ttäjäksi, kaikki meidän naapuritkin on sen kuullut, hän tuottaa meille kauheasti häpeää, me joudutaan häpeämään kaikkien tuttavien edessä, miten hän voi tehdä näin meille, tästä ei saa puhua, hän on meille häpeäksi!"
Mielenkiintoista. Meidän perheessä on juuri näin, eli kahta joulukuussa syntynyttä on kiusattu koulussa säännöllisesti, tammikuussa syntynyttä ei ikinä, ja lokakuussa syntynyttä alaluokilla ihan satunnaisesti, muttei traumatisoivasti.
Ehkä se vaan on niin, että heikompia aina kiusataan.
Vai niin. Itse olen syntynyt maaliskuussa enkä ole koskaan ollut koulukiusaaja. Olin se, joka piti kiusattujen puolta ja menin väliin vaikka paras ystäväni olisi ollut se kiusaaja. Mun aikana pahimmat kiusaajat oli tyttöjä ja he olivat syntyneet heinä- ja syyskuussa ja kiusasivat kyllä ketä tahansa vähävaraista tai erinäköistä kiusattujen syntymäkuukaudesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista. Meidän perheessä on juuri näin, eli kahta joulukuussa syntynyttä on kiusattu koulussa säännöllisesti, tammikuussa syntynyttä ei ikinä, ja lokakuussa syntynyttä alaluokilla ihan satunnaisesti, muttei traumatisoivasti.
Ehkä se vaan on niin, että heikompia aina kiusataan.
Eivät kaikki lapset kiusaa heikompaa. Ainoastaan ne, jotka eivät usko että ovat rakastettujs ja hyväksyttyjä kokonaisvaltaisesti omana itsenään. Myös silloin kun eivät jostain suoriudu niin hyvin tai aina osaa olla iso.
Meidän lasta kiusattiin vaikka on alkuvuodesta syntynyt. Kiusaajat olivat keskellä vuotta syntyneitä.