Onko käsitelty jo ministeriön muistio alkoholin myynnin rajoittamisesta?
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tänään muistion, jonka pohjalta on tarkoitus tehdä esitys uudesta alkoholilaista. Muistiossa ehdotetaan muun muassa myyntiaikojen tiukentamista ja alkoholiveron nostamista. Hätäkeinona pidetään kaupassa myytävän oluen, siiderin ja lonkeron laimentamista.
Sosiaali- ja terveysministeriön tekemässä muistiossa tärkeimmäksi asiaksi nousee alkoholin saatavuuden rajoittaminen. Alkoholin myynti on vähentynyt Alkoissa ja ravintoloissa, mutta lisääntynyt huomattavasti kaupoissa, kioskeissa ja huoltamoissa. Ministeriön mielestä toimia tulisi kohdistaa siis erityisesti vähittäismyyntiin.
Muistiossa ehdotetaan, että uutta alkoholilakia tehtäessä tulisi harkita alkoholijuomien vähittäismyynnin kieltämistä sunnuntaisin ja pyhäpäivisin. Muistiossa todetaan alkoholin myyntiajan kasvaneen vuosien aikana niin, että nykyisin alkoholijuomia pystyy ostamaan vuoden jokaisena päivänä kello 9-21 välillä. Myyntiaikaa voitaisiin myös lyhentää illan tunneista niin, että perjantaisin ja lauantaisin myynti lopetettaisiin kello kuudelta illalla Alkon lisäksi myös kaupoissa, kioskeissa ja huoltamoilla.
Olut laimenisi, jos tuloksia ei näy
Tehokkaimpana keinona alkoholin kulutuksen alentamiseksi ministeriö pitää kaupassa myytävien oluiden, siiderien ja lonkeroiden laimentamista. Rajana voisi olla Ruotsissakin käytössä oleva 3,5 prosenttia. Tämän yli menevät juomat myytäisiin myös Suomessa vain Alkon myymälöissä.
Tämä keino halutaan kuitenkin jättää niin sanotusti hätävaraksi. Muistiossa ehdotetaan, että jos alkoholin kulutus ja sen aiheuttamat haitat eivät ole selvässä laskussa vuoteen 2020 mennessä, prosenttirajan muutos otettaisiin käsittelyyn.
Alkoholiveroa voitaisiin nostaa
Muistiossa ehdotetaan myös, että alkoholiveron korotuksia tulisi jatkaa. Alkoholiveroa alennettiin vuonna 2004, mutta korotettiin uudestaan vuosien 2008-2012 välillä. Verotusta voitaisiin korottaa kahden tai kolmen vuoden välein.
Samalla haluttaisiin ottaa käyttöön myös ilmoitusvelvollisuus ulkomailta tuotaville, poikkeuksellisen suurille alkoholimäärille. Tämän uskottaisiin ehkäisevän alkoholijuomien luvatonta välittämistä esimerkiksi Virosta.
Myös rattijuopumuksen promillerajaa ehdotetaan alennettavaksi. Niin Ruotsissa, Norjassa kuin Virossakin sallittu promilleraja on 0,2 promillea, kun Suomessa promilleraja on 0,5 ja vesiliikenteessä 1,0. Muistiossa ehdotetaan myös rajoituksia yleisillä paikoilla juomiseen.
Pikkutuntien drinkit harkintaan
Ainoa anniskeluravintoloita varsinaisesti koskeva kiristysehdotus koskee anniskeluaikoja. Suomessa 1 100 ravintolalla on anniskelun jatkoaikalupa kello 02.30:een tai 03.30:een.
Humalajuomisen hillitsemiseksi muistiossa ehdotetaan anniskeluajan lyhentämistä vähintään tunnilla. Ehdoton takaraja ravintoloiden ja baarien anniskelulle olisi siis kello 02.30, mutta ravintola saisi halutessaan olla auki edelleen esimerkiksi kello neljään.
Ravintoloiden toimintaedellytyksiä ehdotetaan parannettavaksi muun muassa byrokratian vähentämisellä. Ministeriön mielestä esimerkiksi turhia kieltoja ja rajoituksia tulisi kumota. Muistiossa mainitaan muun muassa säädös alkoholijuomien annoskoosta sekä säädös ravintolan tyhjentämisestä puoli tuntia anniskeluajan päättymisen jälkeen.
Naisten alkoholinkulutus moninkertaistunut 70-luvulta
Alkoholin kulutus on kasvanut miehillä kaksinkertaisiksi ja naisilla kuusinkertaisiksi reilun sukupolven aikana. 1970-luvulta lähtien naisten humalajuominen on kasvanut 13-kertaiseksi ja miesten humalajuominen on kaksinkertaistunut.
Sosiaali- ja terveysministeriön tekemässä muistiossa todetaan, että alkoholihaittojen vähentämiseksi tulisi asettaa selkeitä määrällisiä tavoitteita. Tavoitteena voisi olla esimerkiksi 100-prosenttisen alkoholin kokonaiskulutuksen laskeminen alle 8 litraan asukasta kohden vuoteen 2020 mennessä. Nykyinen alkoholin kokonaiskulutus Suomessa on noin 9,7 litraa 100-prosenttista alkoholia asukasta kohden.
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaiseman muistion pohjalta on tarkoitus tehdä esitys uudesta alkoholilaista. Alkoholilain ja raittiustyölain uudistus on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi keväällä 2014.
Näetkö muistiossa esitetyt asiat realistisina keinoina vähentää alkoholinkäyttöä?
Kommentit (30)
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 10:20"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 09:58"]
Ihan sama. Mitä väliä sillä on juoko joku vai ei ja kuinka usein ja paljon? Eikö se ole ihan sen oma asia. Jos ei juomahaluinen saa kaupasta tai alkostaa viinaansa, se tekee sitä itse tai hommaa pimeästi.
[/quote]
No onhan sillä kansantaloudellisesti merkitystä, kuinka paljon menee vuosittain alkoholistien terveydenhoitokuluihin ja saako Suomen valtio verotuloja myytävästä alkoholista (ei saa, jos kaikki haetaan rajan takaa..).
Kuinka pöljä pitää olla, että ajattelee alkoholin käytön olevan jokaisen oma asia?
[/quote]
Oon sitten varmaan pöljä kun olen aina ajatellut oman alkoholin käyttöni olevan ihan oma asiani. Ihan niinkuin ruokavalioni, vaatetukseni, harrastukseni ja muut elämäntapani. Jotka kaikki saattavat aiheuttaa sairauksia ja siten kuluja yhteiskunnalle....
STM:ssä jaksetaan vaan uskoa rajoituksiin ja kieltoihin. Vaikka historia on jo osoittanut monta kertaa, että se ei vaan toimi. Kyllä juoppo juo, loppuu se kaljanmyynti sitten klo 18 tai 20. Enemmistöä taas kuritetaan vähemmistön ongelmista.
Mielestäni alkoholin myyntiajat pitäisi vapauttaa kokonaan!
Me juomme vähän reilummin 2 viikonloppuna kuukaudessa ja silloin ostetaan varmuudeksi useampi laatikko olutta, ettei lopu kesken. (Käy siis myös ystävät niitä juomassa). Yleensä siitä sitten jää ylimääräistä juomista ja niitä tulee sitten viikolla tissuteltua.
Normaalisti siis emme koskaan osta viikolla olutta, eikä myöskään juoda, paitsi jos sitä on viikonlopun jäljiltä jäänyt.
Jos siis olutta saisi ostaa ympäri vuorokauden, tulisi sitä ostettua se sopiva määrä ja viikkotissuttelu jäisi kokonaan pois.
Ja näin olen kuullut monella muullakin asian olevan.
Ja toinen asia on viinatrokarit, heillä käy hyvin kauppa, kun kaupasta ei saa enään kaljaa, ostetaan se trokarilta. Ja noiden trokarien ei edes tarvii hakea niitä viinoja ja kaljoja virosta, kun pyytävät viinapullosta/oluesta tupla (jotkut jopa tripla)hinnan alkon hintoihin nähden.
Ja useasti myös keitellään sitä pontikkaa.
Joten ei tuo myyntiaikojen kiristäminen sitä juomista vähennä, aina on keinot hankkia sitä lisää jos haluaa.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 10:20"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 09:58"]
Ihan sama. Mitä väliä sillä on juoko joku vai ei ja kuinka usein ja paljon? Eikö se ole ihan sen oma asia. Jos ei juomahaluinen saa kaupasta tai alkostaa viinaansa, se tekee sitä itse tai hommaa pimeästi.
[/quote]
No onhan sillä kansantaloudellisesti merkitystä, kuinka paljon menee vuosittain alkoholistien terveydenhoitokuluihin ja saako Suomen valtio verotuloja myytävästä alkoholista (ei saa, jos kaikki haetaan rajan takaa..).
Kuinka pöljä pitää olla, että ajattelee alkoholin käytön olevan jokaisen oma asia?
[/quote]
Miten paljon menee läskien, vaarallisten urheilulajien, huonojen perintotekijöiden, päänsä selvinpäinkin sekaisin saavien ja muuten vaan kaiken kieltävien vittumaisten kireäpäiden ja toisien elämään sekaantuvien ihmisten hoitokuluihin?.
Kuinka pöljä pitää olla, ettei tiedä, että mm. useimmissa Euroopan maissa ajattelee alkoholin käyttö on periaatteessa vapaata ja sitä saa mistä vaan ja milloin vaan eikä tarvi kuskata jostain toisesta maasta? Ja Suomi ei eroaisi näistä maista mitenkään (hah hah, luulottele vain) jos ihmisille annettaisiin vapaus ja vastuu.
Siinä on taas yksi pölhö laki tulossa sille Kokoomuksen kansanedustajien keräämällä pölhöjen lakien listalle...
Ei niin mitään järkeä tällaisessa aikuisten ihmisten holhoamisessa. Kyllä tämän pitäisi olla ihan oma asia, samoin kuin on oma asiani sekin jos päätän alkaa elää mäkkärin ja hesen tuotteilla, vaikka sekin voi aiheuttaa terveysriskejä ja kuluja yhteiskunnalle elintasosairauksieni hoidon muodossa.
Lisäksi miksi aina otetaan esiin ALKOHOLISTIT tällaisissa yhteyksissä, ja heidän hoidostaan johtuvat kulut? Alkoholisteille kyllä viina on niin keskeinen asia elämässä, että sen loppuminen saadaan aina jotenkin ehkäistyä. Talo ja työ voi olla jo ajat sitten mennyt, mutta aamuinen "ankkuriryyppy" on aina saatavilla vaikkei ole Alkot eikä kaupat auki. Alkoholistit kyllä tietävät varautua viinan puutteen varalle monin keinoin, eikä se heitä uhkaa.
Sen sijaan tällaisten tavallisten kohtuukäyttäjien elämään tuollaiset lait tuovat ärsyttävää pikkukiusaa, samoin kuin se ettei saunakaljoja saa ostaa samalla ostosreissulla kuin muut ostokset, jos käy kaupassa ennen klo aamuyhdeksää...
23, tarkoitukseni ei ollut perustella sitä, miksi alkoholin käyttöä pitäisi rajoittaa mahdollisimman paljon. Pidän kuitenkin outona ajatella, että se olisi vain "jokaisen oma asia", koska siitä on niin paljon seurauksia yhteiskunnallisesti.
En siis kannata jyrkkää rajoittamista, ennemminkin olen kiinnostunut pohtimaan, mikä sitten auttaisi, jos joku haluaa juoda itsensä hengiltä viinalla.
Mutta siihen keskusteluun ei paljon auta se, jos nähdään, että kaikki on pelkästään yksilön omaa valintaa eikä yhteiskunnallista tasoa ole ilmiössä ollenkaan.
14
Kautta aikain on suomalaisten viinan juontia yritety saada kuriin tavalla tai toisella, kieltolaki taisi olla kovin keino. Mitään muuta ei olla saatu aikaiseksi, kuin viinaralli ulkomailta ja hankaloitettu niiden kuluttajien elämää, jotka osaavat käyttää alkoholia kohtuudella.
Onneksi en asu Suomessa.
Ja, kas, oma alkoholin käyttöni on muuten vähentynyt paljon kohti 0:aa vuosien aikana vaikka täällä sitä saa mistä vaan ja milloin tahansa. Eikä tarvitse istua pressuilla peitetyissä karsinoissa järjestysmiesten silmien alla.
Voin mennä vaikka aamulla klo 8 oluelle jos haluan. Voin hakea vaikka lähi-huoltoasemalta vodkapullon jos haluan. Marketit on täynnä juotavaa, kaikkea löytyy. Kaikissa alueen juhlissa voin ostaa ainakin olutta jos haluan ja ihan pikkulapsien silmien alla.
On upeaa, kun voin tehdä mitä haluan ilman sosiaali- ja terveysministeriön, Eviran ja Valviran kyttäystä ja syyllistystä. Se on vapauttava tunne.
Jumaliste, kyllä meillä alkaa olemaan maailmassa taas uusi Neuvostoliitto eli Suomi.
Minä taas ehdottaisin, että jätetään ne oluet rauhaan, mutta jotain rajaa tähän lonkero/siideriralliin.
Satoja eri makuja, osa maistuu limsalle ja osa energiajuomalle, on karkinmakua ja makeaa hedelmää. Raikasta sitruunaa.
Arvatkaas ketkä näitä juovat? Kyllä, alaikäiset.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2013 klo 11:33"]
Minä taas ehdottaisin, että jätetään ne oluet rauhaan, mutta jotain rajaa tähän lonkero/siideriralliin.
Satoja eri makuja, osa maistuu limsalle ja osa energiajuomalle, on karkinmakua ja makeaa hedelmää. Raikasta sitruunaa.
Arvatkaas ketkä näitä juovat? Kyllä, alaikäiset.
[/quote]
KYLLÄ! Tuhannen kerran, TÄYSIN SAMAA MIELTÄ! Oletteko katsoneet esim. Kurko lonkeroiden mainoksia, nehän on selvästi suunnattu NUORILLE!
Noh, mä annoin sulle yläpeukun hauskasta linkistä.
Erivahvuisia oluita kaipaava, mutta ei missään tapauksessa rebublikaani :-)