Te joilla lemmikki, miten kestätte lemmikin vanhenemisen ja kuoleman lähestymisen?

Yleinen ajatus on että "tän jälkeen ei voi olla muita" mutta yleensä niitä tulee...

Lemmikin vanheminen on ikävää mutta käyhän niin kaikille yleensä ja mieti kuinka hyvän elämän lemmikkisi sai kuitenkin elää

Pahinta minusta lemmikin omistamisessa on se kuinka se punnitsee itsekkyytemme pystymmekö luopumaan lemmikistä ajoissa vai emme moni eläin kituu turhaan vanhana vaikka näennäisesti ok kunnossa olisikin esim.koiralle on tosi iso juttu kun ei kuule eikä enää haista juurikaan.

Itse olen joutunut hätälopettamaan omka kissojakin mistä luulin etten pysty enkä toivu mutta kun katsoi sitä kissaa näki että se kuitenkin pyysi asiaa ja hyväksyi sen niin se helpotti liipaisimen painamista....ja hautajaisten pito oli myös helpottavaa sai sitten vaa istua ja itkeä ja muisteĺla yhdessä elettyä elämää...

Ja tämä on kanssa aina kovasti auttanut ;

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.

Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa, loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.

Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset, sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa.

Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä.

Onhan se sydäntä raastavaa, mutta lopulta myös helpottavaa. Varsinkin jos eläin on sairastellut ja on joutunut sitä hoitamaan ja jälkiä siivoamaan tinkien omista yöunista. Se päätös, koska on pakko luovuttaa, ei ole koskaan helppo. Mulla on nyt kolme vanhaa lemmikkiä, joista kahdella on terveysongelmia. Päivä tai viikko tai kuukausi kerrallaan tässä elellään. Nyt on hyvä tilanne kummallakin. Ruokavalio ja lääkitys kohdillaan ja eläinlääkärikin oli sitä mieltä, ettei todellakaan ole vielä aika luopua.

Vanhojen kanssa tulee tehtyä jonkin verran surutyötä jo ennakkoon. Se on jotenkin helpompaa hyväksyä kuin nuorena äkkiä kuollut. Multa on mennyt kissa tapaturmaan kaksi vuotiaana ja koira kolmivuotiaana sisäänpäin räjähtäneeseen anaalirauhaseen. Ne oli kumpikin isoja shokkeja, jotka kummittelee vielä tänäkin päivänä vaikka niistä on jo vuosia aikaa.