Lue keskustelun säännöt.
Omituinen tilanne
15.08.2013 |
Tämä on erikoinen tilanne: Minulla on netin kautta sellainen ystävä, jolla on Aspergerin syndrooma ja hän on naispuolinen ja hänen sukulaisellaan on pieni vauva. Tämä nuori Aspergerin syndrooman omaava nainen minulle iloisena kertoi, että sai hoitaa vauvaa sen aikaa kun vauvan vanhemmat olivat saunassa. Hän sai pidellä ja kanniskella sylissä, juottaa tuttipullosta ja nukuttaa päiväunille. Vauva oli ollut todella tyytyväinen hänen hyvässä hoidossaan. Ja olenhan minä itsekin joskus saanut jos on ollut sukulaisten tai ystävien vauvoja, niitä sylissä pitää, syöttää ja vaihtaa vaipat ja sylissä pitää yms eikä kukaan ole kieltänyt minulta sitä. Hyvin on mennyt ja tutut ihmiset hyväksyvät tämän asian. Mutta kun olen asiasta kertonut vähän minua vieraammille ja minut heikommin tunteville 20-30-vuotiaille naisille joskus vuosi tai kaksi vuotta takaperin niin monet on katsoneet minua nyrpeästi tai olleet kauhuissaan tuosta asiasta, mutta toisaalta vanhemmat naiset ja vanhat ukot suhtautuvat myönteisesti minuun hoitamassa vauvaa ja vauvatkin on tyytyväisiä.
Mutta jos joku muu, kuka tahansa: lapsi, nuori, aikuinen, vanhus, tyttö, poika, mies tai nainen, terve tai sairas, vammainen tai vammaton yms kertoo hoitaneensa kaverin tai sukulaisen vauvaa tai pientä lasta, niin siihen lähes poikkeuksetta on kokemukseni mukaan suhtauduttu hyvin. Kun lapsi tai kehitysvammainen tai vaikkapa joku vanha ukko on hoitanut vauvaa, niin silloin on kehuttu että hyvä kun olet reipas ja ystävällinen että hoidat vauvaa. Ja kun joku teinityttö, nuori nainen, keski-ikäinen nainen tai vanha nainen on hoitanut vauvaa niin siitäkin on pidetty ja ovat keskustelleet vauvoista yhdessä ja vaihtaneet kokemuksiaan yms asiasta. Näin on ollut ihan diagnooseista tai diagnosoimattomuudesta riippumatta kaikenlaisten ihmisten kanssa ihan ammatista tai terveydentilasta riippumatta.
Miksi minä olen tässä poikkeus verrattuna muihin, jopa Asperger-henkilöihinkin? En ole kovakourainen, en suhtaudu vauvoihin vihamielisesti, en käy käsiksi seksuaalisesti tai väkivaltaisesti kehenkään ja olen joskus hoitanut vauvaa ja vauva on ollut siihen tyytyväinen, samoin vauvan omaiset.
Minä luulen että tuossa on kyse siitä että minua on ikätoverien taholta kiusattu niin paljon että oon rakentanut jonkinlaisen muurin itseni ja ikäisteni naisten välille ja se näkyy käytöksessäni heitä kohtaan jonkinlaisena kylmyytenä jota en itse huomaa. Mutta jos jotakin osaa ja on tehnyt niin miksi se voisi edes olla kiellettyä? ihan sama jos vaikka Karri Topias kertoo tehneensä voileivän naapurin mummolle niin siihen suhtaudutaan nyrpeästi silti vaikka leipä onnistuikin ja mummo tykkäs siitä. Ja osittain syy on siinä, kun olin pienenä muita lapsia kohtaan hyökkäävä ja pieniä lapsia koetettiin minulta varjella, muun muassa 8-vuotiaana sanoin tappavani opettajan lapset. Sen jälkeen kun sen sanoin, niin vauvoja alettiin minulta varjella ainakin vieraampia vauvoja, tuttujen vauvojen kanssa sain olla edelleen normaalisti enkä tehny niille mitään pahaa.
Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia mistä tahansa asiasta että omat vanhemmat ja vanhat mummot ja ukot ja jopa lääkäri antas jotakin tehdä, mutta ikätoverit nyrpistelee tosi pentumaisesti asialle vaikka kuinka hyvin osaisitte sen?
Se nainen joka oli suhtautunut kielteisesti ajatukseen minusta hoitamassa vauvoja joskus vuonna 2012, niin se nainen on ollut työharjoittelussa nykyisessä koulussani. Aion kertoa sen koulun henkilökunnalle siitä, että tuo nainen on kiusannut minua tahallaan. Lisäksi aion tehdä jonkinlaisen valituksen kyseisestä naisesta myös eräälle vanhalle miehelle joka toimii tämän kaupungin henkilöstön työterveyslääkärinä. Aion pyytää sitä vanhaa miestä ottamaan tuohon naiseen yhteyttä ja pitämään kovan puhuttelun. Se mies on kuulemma semmoinen että sen antamassa kurinpalautuspuhuttelussa ei ole mukava olla. Se mies ärjyy kovasti ja pitää kovaa kuria sille jolle ärjyy. Ja jos se vanha mies täällä lukee, niin otapa selvää asiasta ja rähise vähän sille muijalle niin katotaan josko muija oppis tavoille.
Kommentit (45)
Se tyttö mikä oli kauhuissaan ei tietänyt lapsuudestani mitään mutta tiesi sen että jankkaan samaa asiaa, en oo aina tilanteen tasalla, en reagoi toisen ihmisen tunteisiin, minuun ei saa yhteyttä eikä kontaktia normaalilla tavalla, minuun ei saa aina myöskään tunnetasolla yhteyttä. vaikutin tunteettomalta enkä uskaltanut ilmaista tunteitani hänelle. se varmaan on suurin syy miksei hän hyväksy tuota asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut työkseen tunteva nainen jäi äitiyslomalle ja saa tänä vuonna vauvan. Vaikka meillä muuten onkin hyvät puhevälit melkein joka asiasta, niin koskaan en ole mitään kysellyt enkä puhunut hänelle vauvasta enkä noin yleiselläkään tasolla en ole sanaakaan maininnut vauvoista. en muutenkaan ole hänelle mitään hänen lapsiinsa liittyvää kommentoinut. tiedän jo, miten tulenarka aihe vauvat ja lapset on nuorille naisille ja koska lapsia ei ole itsellänikään, en niistä puhu hänelle. haluan säilyttää hyvät välit häneen ja vältän kaikkea mistä voisi syntyä riita.
ja jos saan tukihenkilön niin seuraavalle tukihenkilölle en puhu sanaakaan vauvoista jos tukihenkilönä on joku nuori nainen. mutta jollekin iäkkäämmälle naiselle voin vaikka jutella haaveistani vauvoihin liittyen jos saan iäkkäämmän tukihenkilön.
Jos ei ymmärrä toisten tunteita eikä niihin osaa eläytyä niin on syytä välttää aiheita jotka voi kuumentaa tunteet liikaa ja rikkoa välit muihin ihmisiin. turhan takia rikoin välini siihen yhteen henkilöön kun puhuin ja puhuin vaan aiheesta jotka kuumenti tunteet molemmin puolin.
En minäkään vieraalle ihmiselle vauvaani lykkäisi, tutut on eri asia. Tuskin liittyt diagnoosiisi mitenkään.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 14:53"]
Vauvanhoitosekopää taas vauhdissa
[/quote]
Siis TAAS vai edelleen, tämä on kai pyörinyt palstalla aika pitkään.
[quote author="Vierailija" time="15.08.2013 klo 18:06"]
Hei
Ihmiset, varsinkin nuoret naiset nyt vain ovat hyvin suojelevaisia kun ajatuksissa on pienet vauvat. Vaikka ne vauvat ei omia olisikaan! Älä turhaa ota itseesi, jos joku sukulaisesi on antanut vauvaa hoitaa, niin silloin hänen mielestään voit aivan hyvin hoitaa vauvaa. Joku muu ei välttämättä antaisi hoitaa omaa vauvaansa, ja sekin on ihan ok ja ymmärrettävää. Jos haaveilet ammatiksesi hoitavasi vauvoja, niin siinä voi olla esteitä johtuen sairauksistasi, ja sinun tulee tiedostaa tämä asia haaveillessasi aiheesta.
Toivon ettet kovin loukkaannu, mutta lukemani perusteella (tämä ketju ainoastaan) saattaisin aivan hyvin kauhistua hieman sinun vauvanhoitohaaveistasi niin kuin tämä tyttö, ja en antaisi esimerkiksi omia lapsia sinulle hoitoon. Siihen liittyvät juurikin ne pari asiaa jotka mainitsit, olet sairas, ilmeisesti kehitysvaimmainen(?) ja olet joskus (vaikkakin lapsena) ollut hyökkäävä lapsia kohtaan. Kolmas syy on että asia on selvästi sinulle pakkomielle, siis aivan selvästi. Nämä kaikki yhdessä, valitettavasti voivat vaikuttaa aivan tuntemattomienkin ihmisten mielipiteisiin sinun vauvanhoitokyvyistä.
Mutta mitä sinä menet muiden mielipiteitä aiheesta tiedustelemaan, jos kerta sukulaiset luottavat ja antavat hoitaa vauvoja? Vauvat ovat hirveän tunteenomainen asia monelle, minä en esimerkiksi aivan kaikkien kavereidenkaan anna hoitaa vauvaani. Minulla on todella vain muutama ihminen, puolisoni lisäksi, johon luotan lastenhoidossa siinä vaiheessa kun lapsi ei osaa puhua. Se on aivan luonnollista ja normaalia, kokea suojelunhalua vauvoja kohtaan. Sinuun joku kuitenkin luottaa, ole onnellinen siitä!
[/quote]
No minä en nyt vastasyntyneitä ole pyrkinytkään hoitamaan mennä ikinä, ymmärrän miten heiveröisiä ja hauraita ovat.
Tarkoitan vauvalla, "jota minäkin voisin hoitaa" jonkun tutun ihmisen vähän alle tai vähän yli puolivuotiasta tai just jotakin 1v, 2v jne. Eikä semmoisen hoitoa kohtaan ole kenelläkään ollu mitään vastaan.
Lapset joita kohtaan olin hyökkäävä alle 9-vuotiaana olivat lähinnä ikäisiäni, mutta pienempiin suhtauduin huolehtivaisesti ja suojelevasti. mutta 3-vuotiaana olin menny nipistelemään pikkuveljeä silloin kun se nukkui. Nyt olen 30. 30 on eri asia kuin 3-vuotias tai 8-vuotias. Rikoslaissakin määritellään syyntakeettomaksi alle 15-vuotias. 3-8-vuotiaan motiivina esim toisen lapsen vahingoittamiseen voi olla esim mustasukkaisuus. on täysin normaalia että 3-vuotias on väkivaltainen vauvaa kohtaan jos jätetään esim ilman valvontaa vauvan kanssa sen ikäinen. Miksi joudun 30-vuotiaana vielä kantamaan mukanani sitä mitä en muista itsekään enää tehneeni vaan mun on kerrottu tehneeni. esim se veljen nipistely 3v iässä ja opettajan lapsiin kohdistunut tappouhkaus 8v ikäisenä. Mutta aikuisena en kuitenkaan ole syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Olin pieni tyttö 3-8v iässä ja syyntakeeton siihen mitä tein.
En ole varsinaisesti kehitysvammainen, mutta sillä rajalla olenko vaiko enkö. hahmottamisessa ja oppimisessa isoja ongelmia on ja niitten vuoksi olen erityisluokalla. Lapsia olen hoitanut yhdessä jonkun tutun ihmisen kanssa ja olen saanut aina vähintäänkin syliin ottaa vauvan jos on ollu vauva jollakin tutulla ihmisellä.
Minä arvelen että kyse on siitä, että se tyttö luuli kun vauvasta puhun, että tarkoitin vastasyntynyttä vauvaa. Vastasyntyneen kohdalla ymmärrän täysin muun muassa varovaisuusnäkökohdat koska vastasyntynyt näyttää minun mielestä ihan selvästi niin hauraalta että vaistomaisesti sellaisen nähtyäni olen varovainen enkä mielelläni jää niin pienen kanssa yksin.
Mutta kun on kyse esim 8kk ikäisestä joka on vauva sekin, niin silloin suhtaudun rennommin asiaan.
minä luulen että sille tytölle tuli mieleen lähinnä vastasyntyneet ja alle puolivuotiaat mutta kun puhuin vuoden vanhoista tai sitä isommista lapsista niin hän oli iloinen kun semmosia oon saanu hoitaa eikä yhtään hän varoitellut enää sen ikäisten kohdalla. ainoastaan ehkä ne vastasyntyneet ja 0-6kk ikäiset. mutta yli puolivuotiaan kohdalla hän ei ollu kauhuissaan. ja kun olin joskus työharjoittelussa auttamassa 10kk ikäisen tytön hoidossa tai kun kerran leikin 1,5v ikäisen pojan kanssa niin hyvin meni eikä kellään ollu mitään sitä vastaan.
minulla on voinu olla ajatuksissa ja mielessä ihan eri ikäinen ja eri näköinen vauva kuin mikä tuolla tytöllä oli. minulla oli mielessä puolivuotias tai siitä isompi ja hänellä ehkä joku muutaman tunnin ikäinen yms.
sanalla vauva kun on niin monta merkitystä.
Toisaalta kun olen entisille ja nykyisille koulukavereille puhunut vauvoista ja niiden hoidosta niin vaikka ovat nuoria naisia niin ei samaa reaktiota heillä muodostunut kuin sillä tytöllä. ei myöskään lääkäreillä, sairaanhoitajilla yms vaikka olivat hekin nuoria naisia. ei myöskään sukulaisilla.
Tämä ei olisi minulle pakkomielle jos suhtautuminen asiaan olisi toisenlaista. minulla on ongelmana se että en ymmärrä toisen ihmisen tunteita silloin kun tunteille ei löydy loogista eikä järkevää asiayhteyttä. minusta on luonnollista itkeä kun läheinen tai lemmikki tai ystävä kuolee. on myös luonnollista järkyttyä kun pedofiili tai murhaaja on lasten kanssa tekemisissä.
mutta se ei ole luonnollista, että järkytytään kun minä kerron hoitaneeni vauvaa. Se on loukannut minua ja muokannut minäkuvaani kielteiseksi. olen sen tytön kommenteista mennyt ihmisenä rikki ja haavoittunut syvästi. hän puhui muun muassa siitä että pitää huomioida bakteerit ja vauvalla on oltava turvallinen olo. Nuo asiat on minulle itsestään selviä, mutta sen jälkeen kun hän nuo sanoi, aloin tuntea olevani saastainen ja likainen ja sen vuoksi kelvoton olemaan lasten lähellä. ja tuli tarve peseytyä useita kertoja päivässä koska olen niin likainen ja täynnä bakteereita. Aloin myös nähdä itseni rumana, iljettävänä ja pelottavana ja hävetä itseäni. minulle tuli semmoinen olo että olen maailman rumin ja pelottavin ihminen jota ihan varmasti vauvakin pelkäisi jos näkisi minut. Olen kaupassakin alkanut kiertää alle puolivuotiaat vauvat kaukaa sen vuoksi, että en vaan säikyttäisi vauvaa. mutta puolivuotias kun on paikalla niin pystyn edelleen olemaan normaalisti. Minulle tuli pelkoja että vahingoitan jotakin lasta itse sitä tietämättäni ja aloin tarkkailla itseäni ja stressaantua ja pestä itseäni koska olen niin saastainen.
muutenkin olen alkanut pelätä kaikkia lapsiin ja vauvoihin liittyviä asioita. koulussa saattas olla mahdollisuus päästä työharjoitteluun johonkin paikkaan jossa on lapsia, mutta vaikka joskus nuorempana haaveilin semmoisesta niin enää en uskaltaisi. ajatus moisesta pelottaa minua enkä kykenisi nauttimaan työstäni kun kokisin olevani huono ja kelpaamaton. En uskalla edes kysyä opettajalta semmoisesta. häpeän itseäni ja häpeän tämmöisiä haaveita.
mutta eläintenhoitohommiin, siivoushommiin, pesulahommiin, kirpputorihommiin jne olisin edelleen innokas menemään.
sitä ihmettelen kun ikinä jos minä oon halunnu vaikka olla mukana hoivaamassa tai leikkimässä yli vuoden ikäisen lapsen kanssa niin sitä ei ole mitenkään kauhisteltu vaan on ollut hyvinkin myönteinen asenne siihen. Eikö vuoden ikäinen sitten olekaan niin tunnepitoinen asia kuin vauvat? minä kun oon luullu että KAIKKI alle 12-vuotiaat on tunnepitoinen asia.
10-13-vuotiaan kohdalla minuun on luotettu jopa lapsenvahtina. samoin myös jos kyseessä on nelivuotias tai siitä isompi. Sen ikäinen osaa puhumalla ilmaista sen mitä haluaa ja miltä tuntuu. ja sen ikäinen osaa myös kertoa mitä lapsenvahdin kanssa tehtiin.
mutta kiitti vaan sille joka tuhos minun elämän!!!!!