Mä en TIEDÄ, onko seksi mun ja mieheni välillä hyvää..
.. varmasti omituisin repliikki jonka olette kuulleet. Se tuntuu musta itsestänikin kummalliselta. Olen kohdannut miehen, jonka kanssa olen perustamassa perhettä. Suhde on ihan eri luokkaa kuin mikään aikaisempi suhteeni. Seksikokemuksia on kertynyt tuhottomasti ennen miestäni, valitettavasti. Ikää minulla on 30 vuotta.
Ja nyt minua jännittää seksimme, vaikka yhdessä olemme olleet jo kaksi vuotta. En osaa varsinaisesti sanoa, miltä se tuntuu, koska koko ajan puntaroin ja mietin sitä, miltä seksi tuntuu. Katselen häntä, kun rakastelemme ja koko ajan mietin, onko tämä nyt kaikkien unelmieni täyttymys, onko tämä sitä. Ja siis en nyt osaa sanoa, onko seksimme hyvää vai ei. Kaikki entiset suhteeni ovat seksin saralta häipyneet mielestäni, en muista millaista seksi oli. Sen olen päiväkirjoistani löytänyt, että usein seksi on tuntunut minusta pahalta. Mutta joskus myös äärimmäisen hyvältä.. sellaiselta, mitä ehkä en nykyiseni kanssa ole kokenut (vielä).
Osaisiko joku sanoa jotain sekavaan viestiini?
Kommentit (19)
Rakastan miestäni ihan älyttömästi, enkä voisi olla ilman häntä enää. Kamala ajatus, että seksissämme onkin jotain vikaa .. se on pahin pelkoni.
Päästä ittes irti ja lopeta se kelaaminen. Ajattele näin: lopullisia päätöksiä ei edes tarvitse tehdä. Jos tuntuu hyvältä nyt, nauti.
Analysoit nyt liikaa ja pilaat seksin.
Älä mieti vaan nauti. Kllä sen nyt huomaa miettimättäkin jos ei hyvältä tunnu!
Vierailija:
Rakastan miestäni ihan älyttömästi, enkä voisi olla ilman häntä enää. Kamala ajatus, että seksissämme onkin jotain vikaa .. se on pahin pelkoni.
Siis minkä mittapuun mukaan oikein arvioit seksielämänne laatua? Tuo " onkohan seksissämme jotain vikaa" on todella outo kysymys. Jos on vikaa, niin kyllä sen tietää. Relaa ja nauti olostasi!
Toisin sanoen, et anna itsesi rentoutua 110% ja mene tunteen mukana. Tarkastelet tilannettasi tavallaan " ulkopuolisena" . Ei rakasteltaessa pidä analysoida, " miltä tämä nyt minusta tuntuu" , vaan rentoutua:)
Tiedätkö tunteen, kun joku hieroo jumiutuneet hartiat auki, tai antaa ihanan jalkahieronnan? SEksin pitäisi tuntua siltä, yleensä vielä voimakkaampana tosin. Sellainen hyvänolon euforinen tunne leviää koko kroppaan, joka paikka rentoutuu, ja tuntuu hyvältä:)
Seksi voi parantua paljonkin, kun alat luottamaan itseesi ja mieheesi ja suhteenne kestävyyteen.
Monia hyviä asioita ja seksin osalta uusia kiihottavia juttuja voi tulla vuosienkin yhdessäolon jälkeen.
Älä siis huolehdi, vaan nauti elämästäsi ja miehestäsi ja ota rennosti.
Voitteko jutella miehen kanssa asiasta?
Meillä ainakin puidaan kaikki miehen kanssa läpi, näin tulee selväksi, jos toinen tekee jotain " väärin" ja mistä toinen tykkää ja itse tykkää. Myös ongelmista puhutaan, haluttomuudesta jne. Seksi ei ole koko elämä, toisille tärkeämpää, toisille ei. Mä en itse esim. kaipaa seksiä kovinkaan usein, mutta silloin sen on oltava hyvää. Ei tietenkään joka kerta voi tai tarvitsekaan olla, mutta kunhan yleistaso on tyydyttävä. :)
niin voit hakeutua seksuaali terapeutille.
Mutta voisitko ap. kertoa enemmän, mistä tuo asia oon päähäsi tullut?
Jos sinulla on joskus ollut jonkun kanssa parempaa seksiä kun miehesi kanssa teknisesti, niin kaikilla tasoilla (fyysinen&henkinen) seksi miehesi kanssa voi olla parempaa. Joku osaa ehkä kielellään saada kaikki naiset voimakkaan orgasmin kouriin, mutta jos rakastaa jotakin, saa pöksyt märiksi, ja jopa orgasmin pelkästää AJATTELEMALLA tätä esim. sillä hetkellä toissa olevaa kumppania:)
Mutta minusta tuntuu, että ehkä et ole koskaan pystynyt täysin rentoutumaan seksin aikana? Ehkä sinulla on miehet vaihtuneet " liian usein" , että seksi heidän kanssaan on jäänyt vain fyysiselle tasolle...? Sillä naisille rakastelussa henkinen puoli on erittäin tärkeää:) Joillekkin muuten auttaa se, että he juovat lasin tai kaksi viiniä ennen rakastelua, se rentouttaa mukavasti, mutta älä juo liikaa, sillä kännissä rakastelu ei todellakaan ole mitään laadukasta...;)
Mä tiedän sanomattakin, että analysoin tätä liikaa. Ikään kuin asiat olisivat kohdallani liian hyvin, jos tämäkin puoli toimisi. No, mieheni on mukavan näköinen ja hänellä on urheilijan runko. Hän osaa olla kiihkeä, on erittäin huomaavainen ja hellä. Koskaan ei ole loukannut ja miettii aina minun tuntemukseni ennen omiaan. Minä lamaannun todella usein kesken aktin, alan tuijottamaan häntä tyhjällä katseella tai jään makaamaan liikkumattomana. Silloin hän lopettaa heti ja kysyy, että taasko tuli sellainen olo.. en tiedä miten tästä pääsisi eroon! Saatan vain tosiaan kesken hommien alkaa miettimään jotain tällaista:
" Onkohan tämä nyt niin kiihottavaa kuin pitäisi"
" Näyttääkö mieheni siltä kuin aktin aikana pitäisi"
" Miltä emättimessäni pitäisi tuntua, pitäisikö tulla orgasmi jne"
Jotain tällaista. Varmasti ymmärrätte että halut kaikkoavat. Mieheni kanssa olemme jutelleet kymmeniä tunteja asiasta, mutta se on tuntunut vain pahentavan tilannetta. Nykyisin käytän päivittäin useita tunteja aikaa sen miettimiseen, että onko seksielämämme kunnossa. Kenellekään en asiasta ole puhunut mieheni lisäksi. Kiitos jos voitte auttaa!
Ja ihan mainio seksielämä meilläkin on. :)
Selvästi sä nyt vaan pyöriskelet siinä ongelmassasi, etkä pääse sieltä omin avuin ylös. Kysypä itseltäsi, että käytätkö tätä seksiasiaa tekosyynä siihen, että haluatkin päästä eroon miehestä? Vai onko kyse puhtaasti seksiin liittyvästä ongelmasta? Tuskinpa kysymys on ollenkaan siitä, minkä " tasoista" teidän seksielämänne on, vaan sulla itselläsi on siellä taustalla jotain, mikä vaivaa.
on ihan rehellisyyden nimissä todella hyvä ja läheinen, en voisi ajatellakaan parempaa miestä itselleni. Hellyyttä, rakkautta, läheisyyttä ja kunnioitusta on yllin kyllin suhteessamme.
En sitten tiedä, voiko taustalla olla jotain syvällisempää ongelmaa, kuten sitoutumisen pelkoa, oman lapsuudenperheeni ongelmia tai ehkä sitä, että aikaisemmat suhteeni ovat olleet aina " pahojen poikien" kanssa. Näin kilttiä miestä minulla ei aikaisemmin ole ollut, ja ehkä se huomaavaisuus on minulle sitten se kompastuskivi.
Seksin suhteen olen aina ollut erittäin ristiriitainen. Ulkoisesti olen " kiltti tyttö" ja sellaista seksielämää olen varsinaisissa suhteissanikin toteuttanut. Fantasiani ovat kuitenkin karmean perverssejä, enkä koskaan voisi niitä kenellekään kertoa.
ap
Ei siis kiinni siitä, onko rentoutunut vai ei! Anteeksi huutaminen, mutta mua nyppii, että vieläkin naiset joutuvat ottamaan paineita siitä, etteivät saa orgasmia yhdynnässä, kuin se on jotain 10% naisista, jotka ylipäätään kykenevät siihen! Toki se on mahdollista, että kun hinkkaa vaikka klitoristaan samalla kun mies on sisällä, mutta monet naiset kaipaa orgasmin saamiseen vähän rauhaa ja hiljaisuutta. Nih.
joittelisi. Tosin mitä väliä sillä on miten saa, mutta saako ap siis MITENKÄÄN?
Ja minusta on ihan hullu neuvo että pitäisi ajatella rakastaan niin että saa orkut. Seksin aikana SAA AJATELLA NIITÄ LIKAISIA JA PERVOJA fantasioitaan ja siten unohtaa itsensä siinä aktissa ja siten saa myös HYVIN NOPEASTI ja helposti orkut. Se ei tarkoita sitä että sellainen seksi olisi jotenkin väärää tai ei olisi rakkautta tai se olisi alempiarvoista kuin silmiin tuijottava toisiaan vain ja ainoastaan ajattaleva pyhästi rakastunut pari.
mulle se on ollut itsestäänselvää, että mun on PAKKO saada kaikki kicksit miehestäni. En oo edes ajatellut, että saisin sotkea omat likaiset fantasiani meidän pyhään sukupuoliyhteyteen.
Täytyypä uskaltautua " pervoilemaan" .. liekö heti kuitenkaan onnistuu. On tullut niin kovat kammot koko hommasta, että en oikein edes halua seksiä enää mieheni kanssa yhyy :(
ap
ä lihasten jännittämistä ja fantasiointia samalla. muista nopea, kiihkeä hengitys. miestä voi puristaa reisillä. parjattu lähetyssaarnaaja on vallan mainio, jos tuntuu sujuvan
Saan kivasti suihinotossa ja sitten voidaan hommata orgasmi miehelle ja mullekin se on kivaa. Menee pikkasen suorittamisen puolelle, jos pitää kaiken maailman hengitysharjoituksia ruveta miettimään...
Niin ja saan orgasmin vain ja ainoastaan fantasioiden avustuksella. Synnytyksen jälkeen kadotin joksikin aikaa fantasiat ja sitä myötä myös orgasmit. Onneksi palasivat. Orgasmiton seksi voi olla tosi kivaa ja hyvää, mutta pidemmän päälle sitä isoa O:takin alkaa kaipaamaan.
Siinä ei paljon ehdi/viitsi/tarvitse analysoida...