Saako pk ohjeistaa hoitoajoista vanhempia?
Päiväkoti on taas ohjeistanut vanhempia hoitoajoista. Tällä kertaa tuli ilmoitus, että kotona olevien vanhempien tulisi hakea lapsensa hoidosta klo 15 mennessä (pk menee kiinni klo 17). Mitään perusteluja ei ollut. Luonnollisesti tällä viitataan kotona vauvaa hoitaviin vanhempiin vaikka puhutaankin "kotona olevista". Onko päiväkodilla ylipäätään mitään oikeutta ohjeistaa vanhempia tuolla tavalla, kun on kerran olemassa subjektiivinen päivähoito-oikeus? Mielestäni olisi ok puhua henkilökohtaisesti sellaisten vanhempien kanssa joilla on pitkät hoitoajat ja kysyä perusteita, mutta tuollainen yhden ryhmän leimaaminen jossain yleisessä kirjeessä on mielestäni epäasiallista. Mielipiteitä?
Kommentit (32)
Jos on subjektiivinen oikeus päivähoitoon niin ei sen pitäisi kuulua hoitohenkilöstölle millään tavalla mitä kukakin vanhempi tekee päivän aikana. Kenelläkään ei ole velvollisuutta raportoida mistään. Sitten jos laki muutetaan tarveharkintaiseksi niin homma on toinen.
Klo 15 hakeminenhan se vasta ruuhkan aiheuttaa, kun ainakin meillä lapsia puetaan juuri silloin ulos ja härdelli on melkoinen. Yritä siinä sitten metsästää omasi ja kuulla vielä henkilökunnalta päivän kuulumiset. Ei onnaa.
Tottakai päiväkoti voi ohjeistaa, toivoa. Se on eri asia pystyykö toiveeseen vastaamaan.
Meillä ohjeistetaan työssäkäyviäkin vanhempia tyyliin "on niin kurja, kun Ville on aina viimeisenä pihalla". Olen vastannut, että siitä selvitään, kun laittavat bussifirmalle pyynnön, että reitti oikaistaan ja nykyisen 30 min matka-ajan sijaan minulla menisi vain 10 min matkaan työpaikalta hoitopaikkaan.
Toi on mun mielestä nihkeetä, että työn takia marmatetaan! Sitä kyllä kuuli päiväkodissa ja mun mielestä on työssäkäyviä väärin "syyttää" sen takia että heidän lapsi on viimeinen.
Meillä on päiväkodissa suositus, että ns, virikelapset olisivat hoidossa 8-15, mikäli eivät ole tätä lyhyempää päivää. Lapsi ei oikeasti hyödy pitkistä hoitopäivistä...mutta työssä käyvillä on pakko lapset viedä hoitoon, jne., esim. vauvan kanssa kotona olevilla on mahdollisuus pitää lapsensa lyhyemmän päivän...eikä se yleensä ole haitaksi lapselle.
Päivähoidon väen työajoista...ne vaihtelevat taloittain ja ryhmittäin hyvin paljon. Jos kokonaistyöaika on viikossa 38min, 25min... ja ensimmäinen tulee töihin 6.15 ja toinen usein klo 7.30... voi laskea, ettei siellä kolmen aikaan ole työntekijärintamalla ruuhkaa. Lisäksi työhön kuuluu keskusteluja perheiden kanssa, henkilökuntapalavereja ilta-aikaan... siinäpä eletään olosuhteissa, jotka meille on suotu.
Yhteiskunta maksaa viulut... kaikki hoidetaan ja yhdessä maksetaan tämä iloinen subjektiivinen päivähoito-oikeus vaikka teidän pilttinne sieltä 6.15 ja 17 väliseltä ajalta.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 22:53"]
Meillä ohjeistetaan työssäkäyviäkin vanhempia tyyliin "on niin kurja, kun Ville on aina viimeisenä pihalla". Olen vastannut, että siitä selvitään, kun laittavat bussifirmalle pyynnön, että reitti oikaistaan ja nykyisen 30 min matka-ajan sijaan minulla menisi vain 10 min matkaan työpaikalta hoitopaikkaan.
[/quote]
Tuollainen syyllistäminen on mielestäni hävytöntä. Eri asia tietysti virikelasten suhteen siinä mielessä, että on mielestäni jopa järkevää vihjaista kotona oleville vanhemmille, että lapsen voisi hakea aiemmin kuin työssäkäyvät vanhemmat hakevat niin ei tule ruuhkaa. Eihän kirjeessä yksilöity sen tarkemmin, todettiin vain, että asian voisi hoitaa näin.
Itse vein lastani kuntoutumistarkoituksessa päiväkotiin, kun olin toisen kanssa kotona, ja itse kysyin, milloin kannattaa tuoda ja hakea ja sain ajoiksi klo 9-15. Näitä sitten noudatin.
Syyllistämiseltä en säästynyt, eräs hoitaja tuli säännöllisesti huokailemaan, miten lapsi haluaisi olla kotona vauvan ja äidin kanssa eikä täällä päiväkodissa ja huuteli joka ikinen aamu (meillä lapsi oli hoidossa 10 pvää/kk), kun toin lapsen, että äiti lähtee nyt vauvan kanssa viettämään laatuaikaa. Ei ehkä tajunnut, että lapsi tiesi oikein hyvin, missä olin, kun asiasta oli keskusteltu heti kuntoutumissuunnitelman tultua. Hoitaja tiesi myös lapsen erityistarpeet, koska niistä pidettiin lukuisia palavereja asiantuntijoiden kanssa ja vein säännöllisesti ehdotuksia ja vinkkejä ammattilaisilta helpottaakseni henkilökunnan työtä. Silti piti päästä kuittailemaan. Hoitajaa ärsytti, kun vain puolen vuoden loman jälkeen isompi laitettiin takaisin päiväkotiin diagnoosinipun kanssa, kun aiemmin oli päiväkodista todettu, ettei ole mitenkään erityinen eikä tarvitse mitään erityistoimenpiteitä.
Meidän päiväkodista (jossa lapsemme eivät nyt ole, koska olen vanhempainvapaalla pienemmästä ja isomman otin pois myös), tuli myös näitä "määräyskirjeitä" siitä, että virikehoitoa ei anneta kesäkuukausina (heidän mielestä touko-syyskuussa suunnilleen..), ei koululaisten lomien aikaan, ainoastaan klo 8.30-11 ja tuossakin oli puolet liikaa jos heiltä kysytään. Kun kerroin jääväni äitiyslomalle, alkoi heti painostus siitä että otanhan isomman pois otanhan. Ja otinkin, ei siinä. Olisin ottanut ilman painostustakin. Mutta mulla periaatteessa ärsyttää nuo "topakoiden tätien paikalliset säännöt", jotka varmasti on lapsen parhaaksi. Ne eivät kuitenkaan perustu mihinkään, mitä kenekään olisi pakko noudattaa ja sen he voisi myös mielellään sanoa. On eri asia sanoa, että lapsi on haettava siihen ja siihen mennessä, piste ja perkele. Kuin että toivoisimme teidän hakevan lapsenne, koska plaa plaa. Hyi. Toivottavasti ei siihen laitokseen tarvi enää lapsia laittaakaan.
27 jatkaa. Niin ja joululomalle jäädään viimeistään 1.12, ollaan tuonne tammikuun puoleen väliin. Pääsiäistä juhlitaan kaksi viikkoa, ennen ja jälkeen. Helaperstait vapaata -tottakai. Hiihtolomaakin tulisi pitää ne kaikki 3 viikkoa, jotka suomessa yhteensä on hiihtolomana. Eipä siinä hoitoaikaa sitten paljon jääkään. Ihan törkeää muuten tuollainen yllämainittu syyllistäminen!! Siinä taas näkee "ammatillisen otteen". Itse en kyllä tuommosiin paikkoihin lastani edes veisi.
En ymmärrä miksi hoitohenkilökunta suhtautuu niin vihamielisesti ja epäluuloisesti vanhempiin. Että kaikki ovat vaan jotain lusmuilijoita. Oikeasti pienten lasten vanhemmuus on rankkaa, ainakin jos lapsilla on vähänkin jotain allergiaan, nukkumisvaikeuksia, kova luonne tms. Kyllä siinä jokainen osansa saa taakasta ja jos ne "virikelapset" ei olisi siellä pk:ssa, siellä olisi jotkut muut. Että ihan turha inistä, kun ei se siitä muuksi muuttuisi. Olen samaa mieltä siitä, että subjektiivinen hoito-oikeus voitaisiin muuttaa osa-aikaiseksi. Ja esim. kuntalisä voitaisiin ottaa pois jos kaikki lapset eivät ole kotihoidossa. Näinhän Espoossa ja Vantaalla tehdään.
27 edelleen: Kaiken huippuna oli se, että olen yrittäjä ja esikoinen (4v) oli päivähoidossa viikkoa vaille tämän pienemmän syntymään. Kyllä sain kuulla kunniani siitä, että "olen vain kotona" ja isompi oli hoidossa. Todellisuudessa istuin koneella ja kirjoitin hikihatussa firman papereita kuntoon mammalomaa varten. Laiska vätys siis.
Klo 8-16 olisi sopiva ohjeistus kotonaoleville vanhemmille lasten hoitoajoista. Aika tyhmää ottaa lapsi kotiin klo 15.00 juuri ennen kun ulkoilu alkaa. Ennen tuotahan lapset ovat olleet sisällä yleensä klo 11 lähtien jonka jälkeen on lounas ja päiväunet ja välipala.
Lapselle on hyvä myös ulkoilla iltapäivällä n. 1h ennen kotiinlähtöä. Joten sopiva aika on mielestäni klo 16.00.
Jos lapsi haettaisiin klo 15.00 äidinkö pitäisi sitten viedä lapsi jonnekin muualle ulkoilemaan vaikka tyhjään pihaan ilman kavereita? Aika älytöntä kun päiväkodissa tuon ulkoilun voi hoitaa juuri ennen hakua. Kyllä kai siellä miehitystä on neljään saakka. Eihän suurin osa varmaan seitsemäksi jo tule aamulla.
Taas on mammoilta puurot ja vellit sekaisin. Kysyttiin voiko päiväkoti näin ohjeistaa, ei kysytty mitä mieltä te asiasta olette.
Vastaus on että hoitoajat sovitaan hoitosopimuksessa ja niiden pohjalta tehdään työntekijöiden työvuorolistat. Se ei ole kenenkään vanhemman ongelma riittääkö ryhmään hoitajia milläkin kellonlyömällä vaan ihan sen päiväkodin johtajan.
Unohda siis yleisohjeet ja noudata sitä hoitosopimusta. Päiväkodeissa ei ole aina töissä niitä penaalin terävimpiä kyniä.