Tulenko jaksamaan koulussa? Kannustusta?

Nuorempana on helpompi opiskella, kun ei ole aikaa ylianalysoida kaikkea. Mene sinne kouluun ja tee hommia, sillä siitä selviää. Jos ei selviä niin se on sen ajan murhe. Etukäteen murehtimalla ei yleensä voita mitään.

No, sullahan on siellä amkissa tukena sekä oman yksikön opintojen ohjaaja (jonka kanssa katotte hopsia), että koko amkin opiskeluohjaaja (jossa keskitytään opiskelijan jaksamiseen, oppimisvaikeuksiin, motivaatioon jne). Lisäksi opiskelijaterveydenhuoltoon voi mennä hakemaan saikkua jos fyysinen kunto ei meinaa kestää pitkiä päiviä.

Teitä (meitä) on siellä aloittavassa ryhmässä muitakin, joita jännittää. Minäkin aloitan amkissa terveysalan opinnot nyt kolmekymppisenä. Olen asennoitunut niin, että otetaan tämäkin asia pottu kerrallaan, ei murehdita tulevia ennen kuin on niiden aika. Jos ongelmia tulee, ne selviävät, kun niihin tarttuu heti eikä anna niiden mennä liian pitkälle. Ja ongelmiahan siis väistämättä tulee, koska opiskeluaika on pitkä aika kuitenkin.

Tajuan, että koska sinua jännittää, suhtaudut opintoihin hiukkasen epäilevästi. Mutta muista kuitenkin, että opiskelupaikka on tänä päivänä lottovoitto, eikä sulle vaan voi opintojen puitteissa tapahtua mitään hirveää. Sulla on paljon annettavaa opintoihin ja muille opiskelijoille. Hyvin sä selviät. :) 

Miksi olet hakeutunut terveysalalle, jos et kestä ryhmätöitä? Alahan on lähes pelkästään ihmisten kanssa toimeentulemista ja sosiaalisia taitoja. Ryhmätöitä on todella paljon. Et kuulosta yhtään ihmiseltä, jonka kannattaisi hakeutua sairaanhoitajaksi/terveydenhoitajaksi.. Ja opinnot eivät ole mitään helppoja, niin opinnot kuin työ vaativat hyviä sosiaalisia taitoja ja jaksamista, stressinsietokykyä, ym.

Ja kyllä, ekana vuotena on ne pakolliset äidikielen ja tietotekniikan kurssit, jotka vaaditaan kaikkialla ammattikorkeakouluissa. Työssä ja työharjoitteluissahan sinun on ainakin terveysalalla pystyttävä olemaan virkeä ja keskittymään niin työhön kuin potilaisiinkiin, joten tosiaan ihmettelen, että masentunut+vireystilaongelmainen+sosiaalisia tilanteita pelkäävä hakeutuu alalle! Nuo ongelmathan vain korostuvat tällaisella alalla.

[quote author="Vierailija" time="13.08.2013 klo 18:55"]

Ja kyllä, ekana vuotena on ne pakolliset äidikielen ja tietotekniikan kurssit, jotka vaaditaan kaikkialla ammattikorkeakouluissa. Työssä ja työharjoitteluissahan sinun on ainakin terveysalalla pystyttävä olemaan virkeä ja keskittymään niin työhön kuin potilaisiinkiin, joten tosiaan ihmettelen, että masentunut+vireystilaongelmainen+sosiaalisia tilanteita pelkäävä hakeutuu alalle! Nuo ongelmathan vain korostuvat tällaisella alalla.

[/quote] Olen yrittänyt miettiä kaikkea mahdollista ja todella tarkkaan.

Osittain minulla on ongelmana henkisesti kuivahtaneet sosiaalisesti piirit; en tapaa muita ihmisiä kuin ikääntyviä vanhempiani ja paria lähisukulaista, eikä ole kavereita tai puolisoa jotka kannustaisivat esimerkin kautta tai edes ilman sitä. Minulle sellainen olisi tärkeää, mutta joudun käymään kaikki läpi yksin ja omassa päässä. Minulla ei ole ollut muita haaveita kuin kuvataiteilijan ura, jonka hylkäsin epärealistisena tai epätyydyttävänä ja sen lisäksi olen menestynyt kielissä. En kuitenkaan ole sellaisessa elämäntilanteessa, että jaksaisin päntätä itseni johonkin ihan vieraaseen kaupunkiin viideksi vuodeksi lukemaan ilman säädyllistä asuinpaikkaa.

Ja eläkkellekkään en varmasti pääse pitkään aikaan, eikä sekään stigma hirveän hyvältä tuntuisi. Olen monta vuotta hakenut erilaisia vapaaehtoistöitä mm.vanhusten parista, mutta mitään ei ole annettu. Minusta tuntuu, että ihmisten auttaminen tuo minulle iloa ja teen sitä mielelläni, mutta toisaalta en opi tuntemaan itseäni ja ominaisuuksiani täydellisesti, koska olen niin eristäytynyt. Kiitos yhteiskunnalle siitä myös.  

Olen laittanut tähän paljon henkisiä voimavaroja ja yrittänyt nähdä asiat niin positiivisesti kuin mahdollista. Välillä kaikki suunnitelmat näyttävät ankeilta ja välillä usko riittää.

Minusta on epärealistista ajatella, että hoitoalalle kelpaavat vain täydelliset ihmiset, jotka eivät koskaan itse sairastu/menetä läheisiään/käy läpi elämäntilanteita, jotka vievät voimia/uuvu lastensa kanssa jne. Eihän sellaista ihmistä ole olemassakaan, joka koko uransa ajan on vaan iloisen pirtsakka koneiston osanen joka ikinen päivä. Minä olen aina asiakkaana nähnyt hoitajat inhimillisinä ihmisinä, jotka juuri siksi ymmärtävät asiakkaitaan, koska heilläkin on se oma elämänsä. Kritisoin myös sitä, että miksi juuri hoitoalalle pitää kestää kohtuuton määrä stressiä. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, vaan siihenkin voidaan vaikuttaa ihan vaan resurssoinnilla ja poliittisella tahdolla. Ei se voi mennä niin, että hoitajan pitää vaan venyä ja venyä hymy korvissa ihan mihin tahansa tai on huono hoitaja. Ei millään muullakaan alalla lähtökohta ole se, että ihminen ei neljäänkymmeneen vuoteen käy työajalla pissalla tai syö syö lounasta koskaan väsymättä, koska juokee pää kolmantena jalkana olemassa muita varten. Sellainen kulttuuri näyttää ulkopuolelta katsottuna sairaalta.

Tämä näin ohiksena.

On hienoa, että olet hakenut opiskelemaan. On kuitenkin totta, että terveydenhoitoala on todella kuormittava, jo opiskeluaikana, ja myös työelämässä. Sosiaalisia taitoja tarvitaan, sitä ei voi korostaa liikaa. Vuorovaikutustilanteessa on vieläpä pystyttävä viemään tilannetta johdonmukaisesti eteenpäin, kyselemään arkaluonteisiakin tietoja täysin vieraalta/vierailta ihmisiltä, rohkeasti puhuttava ja otettava kontaktia. Ammattihenkilö ei voi jättää kontaktin ottoa edes opiskeluaikana potilaan harteille. On pystyttävä toimimaan hyvinkin hierarkkisessa työyhteisössä (joissakin paikoissa ei), hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa. Jo opiskeluaikana. Jo ensimmäisessä harjoittelussa pitää näihin asioihin pystyä niin potilaiden, omaisten kuin muiden hoitajien kanssa. Työvuorot ja koulupäivät ovat aika pitkiä, työvuoro alkaa yleensä 7 tai 7:30, jolloin pitää olla työasussa ottamassa raporttia. Kotiin voi päästä lähtemään iltavuorosta klo 21-21:30.

Tsemppiä sinulle, toivon että viihdyt. 

Olen samaa mieltä, mutta stressi kyllä kuuluu työhän ja varsinkin opiskelijan elämään alallamme. Ei sitä oikein pääse pakoon. Työtä on paljon, se on tehtävä oikein (lääkejaossa ja vuorovaikutustilanteessa et voi antaa väärää informaatiota väsymyksessäsi), työvuorot ovat rankat ja potilaat saattavat olla hankalia ym.

Vastaavasti työ antaa todella paljon ja monet siitä tykkäävätkin. Tämä ei ole kuitenkaan sellainen ala, jolla pärjää tai jonne kannattaa hakeutua, koska halusi vaan hakea jonnekin. Jonkinlaista sisäistä paloa tällaiseen työhön tarvitaan. Työ muuttuu äärimmäisen stressaavaksi ja kuluttavaksi, jos kokee vuorovaikutuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen stressaavana.

Jo pääsykokeissa painotetaan työn vaatimuksia, terveydellisiä tekijöitä ja hyvää' stressin- ja paineensietokykyä. Se on näillä sanoilla mainittu pääsykoehakemuksessa.